Pitkään sinkkuna olleet, apua

Minulla on lapsi, olen 24v ja olen ollut sinkkuna 3vuotta. Tänä aikana on ollut pari sellaista nopeaa ns. yhden illan juttua koska kukaan ei tunnu haluavan tämän ikäisenä parisuhteeseen jos toinen on jo kerinnyt lisääntyä. Ymmärrettävää toki.
Alussa ahdisti mutta sitten totuin olemaan yksin ja nautin siitä. Uv:na tutustuin kuitenkin ihanan oloiseen mieheen jota ei haittaa että minulla on lapsi. Ollaan nähty kahdesti jo uv:n jälkeen. (En ole lapselle vielä esitellyt vaan ollaan nähty kahden)
Jotenkin minulle on vaan kehittynyt sellainen suojamuuri etten osaa ihastua, vaikka kuitenkin tavallaan olen ihastunut. Alitajunnassa pelkään kokoajan että mies leikkii tunteillani tai ei halua oikeasti mitään muuta kuin seksiä.
Myös jännittää liikaa koko tutustumis kaaos mikä on tulossa jos tästä jotain oikeasti tulee. Pitää tutustua hänen perheeseen, hänen pitää tutustua minun perheeseen ja lapseen. Haluan edetä hiiiitaaasti koska jos meidän juttu ei toimikkaan niin kaikki on ollut turhaa. Sitten pelkäänkin jo että mies kyllästyy jos olen liian hitaasti etenevä ja hylkää minut siksi.

Onko kellään tilannetta että olette ollut pitkään sinkkuna ja jotenkin usko on mennyt jo kaikkeen ettekä tiedä haluatteko aloittaa suhdetta vai olla sinkkuna koska se tuntuu helpommalta, ja samalla kuitenkin kaipaisit sitä jotain.

Siis varmaan tosi sekavaa tekstiä, mutta uskon että samassa tilanteessa olleet ymmärtää mitä ajan takaa. Ja kaipaan kokemuksia/vinkkejä heiltä.