Montako yötä yövyit vuonna 2019 hotellissa?
Tai hostellissa tai airbnb-majoituksessa, jos työmatkoja ei lasketa?
Minä kuukauden verran eli yhteensä 33 yötä. Jos työmatkojen yöpymiset lasketaan niin vähän yli 50.
Tuli vain mieleeni, kun varasin loppukuulle majoitusta.
Kommentit (50)
0. Työmatkoja liikaa, jotain 50-60 yötä. Yök
10 yötä hotellissa. Lomamökissä 6 yötä.
15, joista 13 ulkomailla. Kaikki omia reissuja.
7, 1 niistä kotimaassa. Yllättävän paljon, usein on 0.
Lomilla noin 30 (20 ulkomailla ja loput kotimaassa), lisäksi työreissut noin 20 yötä.
Tarkka lukua en tiedä mutta yli 50.
Aiemmin reissasin enemmän ja laskeskelin että että kävin Taipeissa yhdessä ja samassa hotellissa vuoden aikana 15 kertaa. Joka reissulla 2 yötä joten pelkästään siinä hotellissa olin vuoden aikana kuulauden.
7 yötä, joista 1 oli lomayöpyminen ja loput koulutus- ja seminaarimatkojen yhteydessä.
Kaksi yötä hotellissa kotimaan matkalla. Tänä vuonna toivottavasti enemmän, koska olisi suunnitelmissa lähteä reissuun ulkomaille.
1 yö Tampereella Hotelli Tornissa. Kävin tapaamassa ystäviä Treella, eli ihan hupireissu oli. Vuosi oli omalla kohdalla poikkeuksellinen sikäli, että ekan kerran v.1989 jälkeen en käynyt ulkomailla. Jäin työttömäksi, se selittänee syyn. Työmatkoja mulla ei ole koskaan ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
9. Lomilla olen harvemmin hotelleissa.
Missä yleensä olet lomilla?
Vuokraamme talon/talot 2-4 viikoksi. Tai asumme airbnb:ssä, agriturismossa ( näissäkin yl vain pari pvää) tms.
Syyslomalla iski laiskuus kun oli vain vkon reissu oltiin hotellissa, samoin yksi kaupunkiloma. Edellinen hotellimajoitus oli 4 v sitten Bangkokissa kun palasimme 2 vkon saarihyppelyltä.
Työmatkoilla joutuu olemaan ihan tarpeeksi hotelleissa.
6 vuoteen ei yhtään yötä poissa kotoa
Noin 30 hotelliyötä vuonna 2019, 3 ulkomaan hotellilomaa ja kaksi kertaa kaksi päivää Helsingissä.
N. 30. Kaikki hotelleissa lomamatkoilla.