Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten voisin muuttua, jotta saisin seurustelukumppanin?
03.01.2020 |
Hirveää ja toivotonta kyllä, olen 42(!)-vuotias ja minulla on kaksi lasta, joiden lähivanhempi olen (yhteishuoltajuus). Tiedän, että ikä ja perhestatus karsii jo valtaosan miehistä (lähes kaikki) pois, mutta mitä voisin tehdä tilanteessani? Millainen 42-vuotias lasten äiti voisi saada puolison?
Yksi lyhytkokoinen Asperger-mies kyseli täällä palstalla vinkkejä ja saikin todella hyviä neuvoja. Kaipaisin vastaavia siis.
Mitat ja piirteet: olen 173 cm pitkä ja painan 64 kiloa, yleisolemus on normaalipainoinen/hoikahko, pitkäraajainen, ehkä hieman päärynävartalo (yök!), joka on häivytettävissä vaatteilla. Rintavarustus on B75 eli pienehkö. Hiukset ovat pitkät ja paksut, keskiruskeat raidoilla. Väritys on suomalaistyyppinen muuten (kalpea iho, sinertävät silmät). Kasvonpiirteeni ovat keskivertotasoa, mutta en näytä keskivertosuomalaiselta, vaan mua luullaan venäläiseksi/tsekkiläiseksi/ranskalaiseksi yleensä. Silmät ovat suurehkot, huulet paksuhkot. Jos treenaan, saan helposti lihaksikkuutta/jänteikkyyttä, mutta en ole treenannut salilla pitkään aikaan. Pukeudun aika tylsästi ja peittävästi, mutta periaatteessa ihan tyylikkäästi. Vältän trendivillityksiä, mulla ei ole tatuointeja tai lävistyksiä. Meikkaan erittäin hillitysti. Pidän itseäni rumana/oudon näköisenä.
Mulla on sekä AMK että yliopistokoulutusta, melko monipuolisestikin (sinänsä huono asia), harrastan musiikkia ja kuvataiteita sekä juoksua. Mulla on sinänsä ihan ok, keskipalkkainen työ, mutta mitään uraa en ole tehnyt.
Terveydelliset haasteet: läheiseni (kaksikin kaveria ainakin) epäilee mua myöskin Aspergerin syndroomaiseksi (ei ole diagnoosia). Synnytysten yhteydessä vatsani iho on kulahtanut siten, ettei näytä oikein palautuvan. Lisäksi kropassa on ollut teini-iästä lähtien raskausarpia, joista sinänsä exäni eivät koskaan valittaneet/kommentoineet (ovat lähes huomaamattomia).
Mikä voisi auttaa tapauksessani siihen, että voisin löytää ihan normaalin, suunnilleen ikäiseni ja ihan fiksuhkon miehen puolisokseni? Uskon, että se on lähes mahdotonta, mutta haluaisin kehittyä ja muuttua parempaan suuntaan ja löytää siis vielä puolison.
Kommentit (23)
Aina puhutaan vain ulkonäöstä, vaikka karisma se on joka loppujen lopuksi vetää puoleensa. Jos olet terveellä itsetunnolla & olemuksella, rentoudella, huumorintajulla, lempeydellä ja avoimuudella varustettu, niin aivan varmasti löydät seuraa.
Tuo kommentti raskausarvista kuulostaa aika lapselliselta. Niitä löytyy kaikilta. Itsellä on jalat täynnä leikkausarpia ja kukaan aviomiehestä exiin ei ole sanonut pahaa sanottavaa niistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina puhutaan vain ulkonäöstä, vaikka karisma se on joka loppujen lopuksi vetää puoleensa. Jos olet terveellä itsetunnolla & olemuksella, rentoudella, huumorintajulla, lempeydellä ja avoimuudella varustettu, niin aivan varmasti löydät seuraa.
Tuo kommentti raskausarvista kuulostaa aika lapselliselta. Niitä löytyy kaikilta. Itsellä on jalat täynnä leikkausarpia ja kukaan aviomiehestä exiin ei ole sanonut pahaa sanottavaa niistä.
Noh karismaa minulla ei todennäköisesti ole lainkaan. Hieman välttelen katsekontaktia ja sensuroin omia ajatuksiani jatkuvasti. Pelkään olla avoimesti oma itseni, sillä pelkään saavani ihmetteleviä katseita. Häpeilen ja inhoan ulkonäköäni myös.
En ole koskaan lapsuuden jälkeen ollut tyytyväinen ulkoiseen olemukseeni. Sain silmälasit 7-vuotiaana ja siitä lähtien olen hävennyt itseäni; sitä ennen (lapsuudessa siis) pidin jopa nättinä itseäni, vaikka äitini ja muutamat muutkin sukulaiseni nälvivät ulkonäöstäni toistuvasti.
Itse ihastun itsevarmoihin, rentoihin, vahvoihin ja omissa nahoissaan viihtyviin ihmisiin, tosin välillä on käynyt ilmi, että sen itsevarman vaikutelman takana onkin ollut epävarmuutta. Mutta siis pidän ihmisistä, jotka ovat käytännössä vastakohtia itselleni. Tosin sellaiset ihmiset ovat lähes aina varattuja, joten yksin jään lehdelle soittelemaan...
T. Ap
Alue: Aihe vapaa
Olen äkkikatsomalta vakava, mutta viljelen hyväntahtoista huumoria arjen tilanteista ja ilmiöistä ja olen lähimmille tutuille varmaankin ihan hauskaa seuraa. Isommassa porukassa olen ujo ja yleensä välttelen sanomasta yhtään mitään ja lähinnä peesailen/nauran muiden mukana jne., kun nolottaa olla huomion keskipisteenä.
Jos huomaan, että jonkun kanssa alkaa synkata erityisen hyvin tai olen liian puhelias, otan hieman etäisyyttä ainakin hetkeksi, sillä koen, että mun kuuluu olla sellaisen "epäsuositun" roolissa ja taustalla. Ehkä menen sellaisesta hieman "paniikkiin", mutta reagoin ottamalla vähäksi aikaa sellaisen tylsemmän ja hiljaisemman roolin taas. Olen silti ystävällinen, mutta pidän tiettyä etäisyyttä yleensä ihmisiin.
T. Ap