Lue keskustelun säännöt.
Olen niin kateellinen siskolleni ja häpeän tunteitani
02.01.2020 |
Olen itse jo reilut 30v ja siskoni minua paljon nuorempi. Minulla jo perhe ja normaali lapsiperhe-elämä ja sisko elää opiskelijaelämää.
Minulla on myös vuoden vanhempi sisko. Olen siis tyypillinen keskimmäinen lapsi, eli aina vähän muiden varjoon jäänyt.
Pikkusisarukseni on vanhempien ilo ja onni. Hän on tehnyt elämässä kaikki vanhempien toivomat asiat ja opiskelee parhaillaan hyvää ja arvostettua tutkintoa. Kaiken huipuksi hänellä on todella komea ja fiksu poikaystävä, joka myös opiskelee erittäin arvostettua tutkintoa.
Pikkusiskoon on aina panostettu. Hän on ainoa joka on saanut harrastaa ja joka on saanut aina kaiken haluamansa. Vielä edelleenkin hän on vanhempien lellikki ja hän saa elää vanhempien rahoittamaa yltäkylläistä opiskelijaelämää. Tähän kuuluu ulkomaanmatkoja ja laskettelureissuja. Lisäksi vanhemmat kehuvat tätä nuorimmastaan kilpaa. Nyt olen kuunnellut kaikki joulun vapaat vanhempien hehkutusta; "meidän perheen kaunotar","meidän suvun älykkö", "meidän suvun maailman matkaaja". Toki myös pikkusiskolleni itselle hehkutetaan;"teille tulee varmasti aivan täydellisiä lapsia", "kyllä sulla on onni käynyt kun sait nuin viisaan ja tulevaisuudessa rikkaan miehen".
Onko normaalia olla näin "aikuisena" kateellinen omalle siskolle? Oksennan kohta tästä katkeruudesta. Minua ei ole kukaan koskaan kehunut, ja äiti sanoi ettei osannut olla hyvä äiti minulle ja isosiskolleni.
Kommentit (21)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla niinpäin, että isosiskoni teki aina kaiken oikein. Oli priiimus koulussa, opiskeli yliopistossa, pääsi hyväpalkkaiseen työhön ja meni vielä naimisiin varakkaan miehen kanssa. Sai kauniita ja lahjakkaita lapsia, jotka jo lapsena menestyivät erinomaisesti niin koulussa kuin kilpaurheilussakin.
Minä taas olin kaikessa ihan tavis. Se kasin oppilas, kuten lapsenikin. Puolisoksenikin valitsin "vain" ammattikoulun käyneen duunarimiehen. Toisaalta mulla oli niin tavallisen tavallinen elämä, että eihän sellaisessa elämässä ollut tarvetta edes lapsenvahdille. Päinvastoin kuin isosiskoni elämässä, jossa molemmilla vanhemmilla oli paljon työmatkoja yms.
Joskus aikoinaan tuo kaikki vähän kirpaisi. Siis vanhempieni suhtautuminen. Mutta sitten tajusin, että enhän me edes haluaisi siskoni elämää. En haluaisi sellaista työtä enkä sellaista määrää lasten kuskaamisia harrastuksiin. Olen ihan liian mukavuudenhaluinen sellaiseen.