Olen niin kateellinen siskolleni ja häpeän tunteitani

Tottakai kateus on ihan luonnollinen tunne siinä kuin mikä tahansa muukin tunne.

Ei sitä tartte hävetä. 

Auttaisko juttelu vaikka psykologille?

0/5

En ole. Keskityn omaan elämääni.

Vanhempasi ovat epäreiluja. Itse yritän olla tasapuolinen kolmelle tyttärelleni, ei tulisi mieleenkään jatkuvasti ylistää yhtä lapsista muiden kuullen. Kaikki ovat rakkaita siitä huolimatta, miten pärjäävät.

Minustakin kuulostaa, että vanhempasi ovat aika epäreiluja, ehkä jopa jotenkin häiriintyneitä. Ottaisin etäisyyttä heihin.

Mikä ihmeen tyypillinen keskimmäinen? Miksi pitää yleistää? Joillakin onnistuu elämä kaikilla kolmella.

Harjoittele eroon kateudesta, niin alat nähdä ne hyvät asiat elämässäsi, mitä sinulla on.

Ei se normaalia ole, koeta päästä tunteestasi eroon. Teillä on ihan omat elämät. On munkin sisko mulle kateellinen. Nuorempi mua. Olis voinut tehdä vaikka mitä mutta ei tehnyt. Syyttää minua nyt vaikka ei olla edes paljon tekemisissä. En ole millään tavalla koskaan estänyt. Ihan itse olen omankin elämäni järjestänyt, niin hänkin olisi voinut.

Kyllä on normaalia ja tuo sinun teksti olisi voinut melkeinpä olla omasta kynästäni. Itse olen myös reilun 30v, minulla on perhe ja elän normaalia elämää. Kaksi pikkusisarustani ovat aina olleet vanhemmillemme ne tärkeimmät, minä opin jo lapsena pärjäämään itsenäisesti etten "häiritse". Nykyään kun nuo sisaruksetkin ovat jo aikuisia, he edelleen esimerkiksi saavat jatkuvasti rahaa vanhemmiltamme. Jouluna heille on lahjat, minähän en tarvitse tietenkään kun jo aikuinen olen... heidän lapsiaan hoidetaan jatkuvasti, minun lapsia ei koskaan. Lista olisi loputon mutta en jaksa edes miettiä enempää etten halkea vitutuksesta. Kyllä, olen katkera ja yksi suurimmista tavoitteista omien lasteni kasvatuksessa on se, ettei heistä koskaan tuntuisi tältä.

Sussa ei ole mitää vikaa, mutta sun vanhempasi ovat oikeasti aika typeryksiä ja moukkia. Fiksut vanhemmat pitävät kaikkia lapsiaan samassa arvossa eivätkä toisten lasten kuullen hehkuta ja nosta ketään ylitse muiden. Ottaisin sinuna etäisyyttä vanhempiini.

Itselläni on päinvastainen tilanne. Isosiskoni on kateellinen minulle. Elämäni on sosiaalisesti, psyykkisesti ja taloudellisesti monin verroin helpompaa kuin siskollani. Lähtökohtamme ovat samat eli olemme jo nuoresta joutuneet vastaamaan itse itsestämme ilman vanhempien tukea. Kuuntelen ja olen tukena hänen vaikeuksissaan, mutta katkeruuden ja kateuden okaat ärsyttävät välillä suunnattomasti, vaikkakin ymmärrän niiden kumpuavan hänen omasta tyytymättömyydestään omaan elämäänsä ja omiin valintoihinsa, joiden seurauksista nyt vastaa. Sinuna keskittyisin pohtimaan oletko itse onnellinen elämässäsi ja jos vastaus on ei, niin miten itse siihen voisit vaikuttaa. Onnellinen ihminen on harvoin kateellinen, koska ei koe jäävänsä mistään paitsi.

Ongelmasi on epäreilut vanhemmat, et sinä. Juuri epäreilulla käytöksellään vanhempanne ovat vaikeuttaneet hyvien sisaruussuhteiden syntymistä. Mutta kateus pilaa oman elämäsi, eli siitäkin olisi hyvä päästää irti ihan oman etusi vuoksi

Minäkin olen joutunut myöntämään itselleni vihdoin, että olen tavallaan kateellinen pikkusisarelleni. Tai lähinnä siitä, että minä en riittänyt tällaisenani isälle vaan olen tehnyt hänen mielestään huonoja ja vääriä valintoja ja olen ollut aina poikatyttö. Minusta ei tullut huippubalettitanssijaa, jota minusta yritettiin tehdä. Inhosin koko touhua ja halusin ratsastaa ja harrastaa jalkapalloa. Pikkusiskostani tuli ballerina ja hän on hyvin tyttömäinen ja hyvä koulussa, perheen silmäterä. Itse saan vaan kuulla mollausta ulkonäöstäni.

Vierailija kirjoitti:

Ongelmasi on epäreilut vanhemmat, et sinä. Juuri epäreilulla käytöksellään vanhempanne ovat vaikeuttaneet hyvien sisaruussuhteiden syntymistä. Mutta kateus pilaa oman elämäsi, eli siitäkin olisi hyvä päästää irti ihan oman etusi vuoksi

Juuri näin, mutta kateudesta tuskin pääsee irti jos joutuu jatkuvasti kuuntelemaan tuota siskojen hehkutusta. Olet syntipukki perheessänne, ap. Ota kunnollinen tauko vanhemmistasi, älä ole missään tekemisissä puoleen vuoteen ja katso miltä sitten tuntuu. Hakeudu myös terapiaan käsittelemään asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on normaalia ja tuo sinun teksti olisi voinut melkeinpä olla omasta kynästäni. Itse olen myös reilun 30v, minulla on perhe ja elän normaalia elämää. Kaksi pikkusisarustani ovat aina olleet vanhemmillemme ne tärkeimmät, minä opin jo lapsena pärjäämään itsenäisesti etten "häiritse". Nykyään kun nuo sisaruksetkin ovat jo aikuisia, he edelleen esimerkiksi saavat jatkuvasti rahaa vanhemmiltamme. Jouluna heille on lahjat, minähän en tarvitse tietenkään kun jo aikuinen olen... heidän lapsiaan hoidetaan jatkuvasti, minun lapsia ei koskaan. Lista olisi loputon mutta en jaksa edes miettiä enempää etten halkea vitutuksesta. Kyllä, olen katkera ja yksi suurimmista tavoitteista omien lasteni kasvatuksessa on se, ettei heistä koskaan tuntuisi tältä.

Olen tosi pahoillani puolestasi ja kauheaa on, etteivät hoida edes kaikkia lapsenlapsiaan tasapuolisesti.

Toivottavasti heillä on reilut isovanhemmat toisen vanhempansa puolelta.

Ottaisin kevyesti etäisyyttä, esim. yhteistä joulua en ainakaan viettäisi, jos on tuommoista. Ei välirikkoa, mutta välimatkaa. Jos kiinnostuvat syistä, voit sitten hieman avata niitä. Vanhempasi ovat kammottavan ajattelemattomia.

Ap tässä.

Täällä puhuttiin terapiasta ja psykologilla juttelusta. Voisin todella harkita asiaa, koska tämä kateus syö minua sisältä päin päivä päivältä enemmän.

Näen nytkin vanhempiani todella harvoin. 1-4 kertaa vuodessa ja nekin lasten vuoksi. Silti aina kun näemme, on pikkusisko numero yksi. Myös jos äitini soittaa minulle, on asia 99% jokin siskon elämässä tapahtunut menestys joka on pakko päästä kertomaan jollekkin ja hehkuttaa sitä.

Ole puhunut tästä asiasta äidilleni hyvin usein, lähes aina kun tapaamme. Olen sellainen ihminen että haluan aina kertoa ääneen jos jokin harmittaa. Äitini ei kuitenkaan ota tätä suruani todesta vaan nauraa pilkallisesti että olenko tosiaan kateellinen siskolleni ja että minun kuuluisi olla hänestä ylpeä. Lisäksi on sanonut usein että hänellä ja pikkusiskollani vain sujuu paremmin asiat kuin minun tai isosiskoni kanssa. Ja että hän on osannut olla parempi äiti pikkusiskon kanssa.

Olen esimerkiksi katkera siitä, ettei vanhempani koskaan auttaneet minua koulussa. Olin todella ujo ja kiltti lapsi ja pelkäsin koulunkäyntiä. Jännitin sitä niin paljon että en edes kuullut mitä opettaja puhui. Sain todella huonoja numeroita jo ala-asteella ja vanhemmat vain haukkuivat minua. 9 luokalla opin apinanraivolla miten kokeisiin kuuluu lukea ja "oppimaan oppimisen" ja arvosanani nousivat kohisten. Silti äitini ja isäni eivät koskaan kommentoineet muutakuin keskittyivät aina vain huonouteeni.

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä.

Täällä puhuttiin terapiasta ja psykologilla juttelusta. Voisin todella harkita asiaa, koska tämä kateus syö minua sisältä päin päivä päivältä enemmän.

Näen nytkin vanhempiani todella harvoin. 1-4 kertaa vuodessa ja nekin lasten vuoksi. Silti aina kun näemme, on pikkusisko numero yksi. Myös jos äitini soittaa minulle, on asia 99% jokin siskon elämässä tapahtunut menestys joka on pakko päästä kertomaan jollekkin ja hehkuttaa sitä.

Ole puhunut tästä asiasta äidilleni hyvin usein, lähes aina kun tapaamme. Olen sellainen ihminen että haluan aina kertoa ääneen jos jokin harmittaa. Äitini ei kuitenkaan ota tätä suruani todesta vaan nauraa pilkallisesti että olenko tosiaan kateellinen siskolleni ja että minun kuuluisi olla hänestä ylpeä. Lisäksi on sanonut usein että hänellä ja pikkusiskollani vain sujuu paremmin asiat kuin minun tai isosiskoni kanssa. Ja että hän on osannut olla parempi äiti pikkusiskon kanssa.

Olen esimerkiksi katkera siitä, ettei vanhempani koskaan auttaneet minua koulussa. Olin todella ujo ja kiltti lapsi ja pelkäsin koulunkäyntiä. Jännitin sitä niin paljon että en edes kuullut mitä opettaja puhui. Sain todella huonoja numeroita jo ala-asteella ja vanhemmat vain haukkuivat minua. 9 luokalla opin apinanraivolla miten kokeisiin kuuluu lukea ja "oppimaan oppimisen" ja arvosanani nousivat kohisten. Silti äitini ja isäni eivät koskaan kommentoineet muutakuin keskittyivät aina vain huonouteeni.

Tuo on ihan jo henkistä väkivaltaa äidiltäsi. Yleensä huonot vanhemmat pyrkivät edes väittämään, että olivat hyviä ja tasapuolisia mutta äitisi ei välitä edes siitä vaan suorastaan ylpeilee epäreiluudellaan! Lopettaisin puhelun sanoen että "olen sanonut, että en halua puhua Mirkusta. Jutellaan myöhemmin uudelleen jos löytyisi jotain muita aiheita." Ja luuri kiinni. Tee näin aina, systemaattisesti.

Hyvä että olet sanonut asiasta äidillesi, mutta nyt sitten tiedät, että se ei auta. Tää on nyt karusti sanottu, mutta vanhempasi eivät rakasta sinua. Se on pe*seestä ja väärin, mutta se on tosiasia. Keskity siihen, että teet omasta elämästäsi mahdollisimman hyvää ja onnellista. Älä yritä jahdata heidän hyväksyntäänsä.

Miten muuten jos et itse soita tai pidä yhteyttä, niin ovatko aktiivisia sinuun päin? Vai oletko sinä se joka kannattelee suhdettanne?

Muista että tuo ei ole sen pikkusiskosi syytä. Pikkusiskosi on syytön vihaasi. 

Vierailija kirjoitti:

Vanhempasi ovat epäreiluja. Itse yritän olla tasapuolinen kolmelle tyttärelleni, ei tulisi mieleenkään jatkuvasti ylistää yhtä lapsista muiden kuullen. Kaikki ovat rakkaita siitä huolimatta, miten pärjäävät.

Samoin ajattelen. Tässä aloituksen tapauksessa on oikeastaan vanhempien syy, että keskimmäinen sisarus tuntee miten tuntee. On vanhempien tehtävä huolehtia siitä, että kaikilla lapsilla on sellainen tunne että ovat rakastettuja, hyviä ja kelvollisia ihmisiä.. Yhden nostaminen ylitse muiden on todella moukkamaista ja törkeää. Vanhemmille voisi antaa palautetta tyyliin "osaatteko kuvitella, mille meistä kahdesta muusta sisaruksesta tuntuu, kun nuorimmaiseen on panostettu ja häntä pidetään ylivertaisena" tms.

Keskimmäisen osa on vaikea. Meidän perheessä vanhin lapsi on luonnostaan meistä tunnollisin, lisäksi todella fiksu ja pedantti, sellainen nörtti mutta kuitenkin tosi reipas. Nuorimmainen sai erityishuomiota terveydellisten ongelmiensa vuoksi. Minä keskimmäisenä ja kaikkein hankalimpana olin pitkään joukon musta lammas, mutta onneksi kahdesta muustakin sisaruksesta ja vuosien myötä ilmennyt ei-niin-mukavia piirteitä. Ja onneksi olen ammattillisesti päässyt meistä pisimmälle.

"Pikkusisarukseni on vanhempien ilo ja onni. Hän on tehnyt elämässä kaikki vanhempien toivomat asiat"

Kuulostaa todella murheelliselta elämältä. Hänellä tuskin on omaa identiteettiä.

Äitisi on täys moukka ja lisäksi vielä ilkeä. En olisi yhteydessä kun pakosta.