vauva/lapsi ja eläin

Teillä on erilainen tilanne kun teille tulisi koira vasta lasten jälkeen, meillä taas on kaksi saksanpaimenkoiraa ensin ja esikoinen on nyt 6kk. Hyvin on ainakin meillä sopeuduttu. Koirathan nyt tiesi jo odotusaikana et lisäjäseniä laumaan on tulossa. Alusta asti suhtautuivat vauvaan niinkuin se olisi aina ja ikuisesti ollut täällä. :)) Tärkeintä on mun mielestä antaa koiran ensinnäkin tutustua lapseen/lapsiin omaa tahtia. Ei pakottamalla. Suurin virhe vauvaa taloon tuodessa on se että sitä joko ylihysterisoidaan, että aina kun koira meinaa koskea sännätään paikalle tai estetään tutustuminen=koira olettaa että siinä nyytissä on nyt jotain hirveen kauheen kummallista kun omistajat hyökkii tuolla tavalla. Ei kannata kiellellä, jos koira näyttää tahtovan haistella. Me ollaan ainakin annettu aina kun tahtovat, haistella, nuolla kädet ja kasvot. Sehän on vain koiralle luontainen tapa osoittaa että tykkää ja oot kiva, kun nuolee kasvot. :) Toinen virhe on väkipakolla viedä lapsi koiran luokse tai koira lapsen luokse. Koiraa alkaa ahdistaan kun pakotetaan meneen semmosen oudon natiaisen luokse ja voi itseään puolustaakseen näykkäistä yms. Meillä koirat sai heti kun tultiin laitokselta haistella vauvaa joka oli kaukalossa. Ne ei sen kummemmin tehneet mitään, kattelivat vain kaukaloa ja vauvaa ja varovasti haistelivat. Hetken kuluttua narttu koira oli jo tökkimässä kuonolla vauvan pyllyn alle, et hetkinen sä haiskahdat täältä kyllä hassulta. xD (sen jälkeen varsinkin narttu on aina ollu valmis pesemään vauvan pyllyä vaipanvaihdon yhteydessä 8-) aina saa olla kieltämässä että äläs nyt tuki sen kirsun kans siihen eteen kun koetan vaihtaa vaippaa) Meni pitkään ettei koirat sen kummemmin noteerannu tyttöä, kun eihän se pikkuvauva nyt loppujen lopuksi niiin ihmejuttu ole. Nyt kun tyttö on 6kk, se on taas entistä hassumpi kun tarraa koiran karvoista kiinni jos ne tulee riittävän viereen että se ehtii hoksata. :) Eivät oo kyllä välittäneet mitään.



Toinen tärkeä asia on varsinkin jos koirat on ollu ennen vauvaa, ettei keskity pelkästään siihen lapseen. Koira ei saa tuntea oloansa hylätyksi ja syrjäytetyksi. Tietenkään ei aika välttämättä riitä samalla tavalla, mutta pitää pitää huoli että koira pääsee silti lenkille ja saa rapustuksia ja hellyyttä vaikka kuinka on se pienikin talossa.



Teillä tärkeintä olis mun mielestä opettaa sille isommalle lapselle ensin että kun koira tahtoo nukkua, se on annettava rauhassa levätä omalla paikallaan(tai siinä mihin nyt nukahtaakin). Koira väsyneenä voi murista tai näykkäistä jos tuntee että häntä liiaksi häiritään ja ahdistetaan. Kyllähän sen itsekin tietää että kun on väsynyt, pinna voi olla kireemmällä. :) En kyllä nyt tiä minkä ikänen koira teille on tulossa ja minkä rotuinen, sekin kun jonkin verran vaikuttaa asiaan. Aikuinen koira jos on kyseessä, kannattaa tiedustella onko se tottunut lapsiin ennen. Mutta tärkeää on se että teidän nelivuotias lapsi ymmärtää antaa koiralle tilaa, ei kiusaa koiraa repimällä hännästä, karvoista tai muutenkaan. Koira kun koira puolustaa ihteään jos se toteaa ettei omistaja auta. Useimmat vanhat koirat on sellaisia että ne ensin odottaa että omistaja auttaa ja pelastaa tilanteesta. Kaverini koiralla on tapana siirtyä aina pois kun ei jaksa enää lapsen ylimääräisiä hellyyden osoituksia ja hampaiden tutkintaa. Silloin täytyy antaa koiran mennä ja olla. Useimmille koirille ruoka ja luut on tärkeitä, ruokarauhaa ei saa häiritä eikä koiraa saa härnätä ruoalla.



Joo.. Olipas se pitkä sepustukseni. xD Toivottavasti jotain selkeää tuli kirjotettua. Ajatus taas vaeltelee vähän miten sattuun.



Quarra ja neiti 6kk sekä kaksi karvaista perheenjäsentä :)

joka on nyt 4v, mutta edelleen melkoinen kohelo. Ollut aina jakamattoman huomion kohde, joskin tietty ison kokonsa vuoksi hyvin ojennuksessa. Vauvan tulo muutti elämää aika lailla, sillä nyt minä ja mies jouduttaan hyppäämään vauvan tahdin mukaan ja hellyydestä 90% menee nyt vauvalle eikä koiralle. Se onkin joutunut joustamaan meidän perheessä eniten kun vauvan tuoma väsymys tulee usein, valitettavasti, purettua läheisyyttä hakevaan koiraan.



Nyt kun vauva on 4kk ei koirallekaan tule enää samaan malliin tiuskittua... se on varmaan helpottunut :-)



Kun vauva tuli taloon, ei asiaa mitenkään erikoisesti esitelty koiralle. Se vaan tuotiin taloon ja siinä se sitten oli. Koira saa haistella vauvaa aina kun haluaa -paitsi ruokailun aikana hätistetään pois, eihän se meidänkään syödessä saa norkoilla lautasen vieressä. Vauva ei vielä koirasta piittaa, mutta koira käy kyllä säännöllisesti vauvan haistelemassa ja kerran jo käynyt vauvan viereen lattialle makaamaan. Koira on mun mielestä ns. hitaasti lämpiävä eikä omaa sellaista paimenkoiramaista " ihanaa, rakastan laumaani, kaikki on IHKUJA" -asennetta. Mikä ei tosin rodulle kuulukaan (rhodesiankoira).



Kuitenkaan ei missään vaiheessa ole ollut aggressiivinen tai uhkaava vauvaa kohtaan. Kun vauva kasvaa, aiomme opettaa tietenkin lapsen kunnioittamaan myös koiran rajoja. Koiran omalle paikalle ei saa mennä ja jos koira siellä, sitä ei saa häiritä jne. Ensi kesänä suunnitelmissa toisen koiran ottaminen -saas nähdä... siinä sitä hommaa sitten onkin kun on taapero ja koiranpentu :-DD

voin ainoastaan kertoa omasta kokemuksesta ja näkemästäni,en sanoa sen enempää neuvoja...



meillä oli toisin päin,eli ensin tuli koira suunnilleen vuosi sitten ja sitten syntyi lapsi,eli koira oli n.8kk,kun poika syntyi. ja ainakin näin päin toimi hyvin meillä.tietty,koska koira oli tottunut olee perheen ainoa " vauva" ,niin koki pienen kolahduksen,kun huomasi,et oikea vauva veikin paljon huomiota ja hellyyttä,eikä koira ollutkaan ainoa,joka sitä sai. nyt he ovat jo hyvää pataa keskenään,vauva saa koskettaa koiraa (ja välillähän se ei ole mitään kovin hellää kosketusta,vaan poika tarttuu lörppähuulesta kiinni ja vetää jne..) ja koira vetäytyy omiin oloihinsa,kun siltä tuntuu.. ja nyt,kun koira on vanhempi,on alkanut myös vartioida ja puolustaa pikkuista,eli kaikki kävi niinkuin piti. onneksi =)



mun tädin perhe hankki koiran taas lasten jälkeen ja heillä homma saattoi toimia vieläpä paremmin kuin meillä.eli koira huomasi heti oman paikkansa,eikä pitänyt itseään lapsia tärkeämpänä. vaikka olikin ihan pentu,kun he sen ottivat,ei kaatanut juuri kävelemään oppinuttta lasta ym.. hiukan yritti heiluviin käsiin tarttua,mutta kielloista oppi olee tekemättä sitä. joten heilläkin kaikki onnistui varsin hyvin.



muuta en oikein osaa kertoa,tietty on koiria ,jotka ei lapsia hyväksy lainkaan jne ja ongelmia voi tulla,meille niitä ei ole vielä tullut,eikä tädin perheeseenkään.



hyvää juhannusta ja onnea koiran ostoon,jos siihen päädytte!!!



-annukka-

Vanhempi lapsi oli 5,5-v, kun koira (mastiffi) tuli pentuna taloon, ja koiran ollessa lähes 2-v, syntyi vauva.



5-vuotiaalle opetettiin, miten toimia, kun pentu hyppii, näykkii, puree, tarttuu vaatteisiin, ym. ym. ja hyvin meni. Myöskin lapselle opetettiin, että koiralla täytyy olla myös oma paikka, jossa se saa olla rauhassa, sekä että koiran kanssa ei saa painia tai leikkiä rajuja leikkejä, koska se on iso, eikä sen kanssa saa isompanakaan painia. Ruokakuppien ja luiden kanssa tosin opetettiin, että ihminen saa milloin vain koskea luuhun tai ruokakuppiin, eikä koira saa siitä ärähtää. Ruokarauha tietysti annetaan, mutta vaikka lapsi saa mennä samalle kupille " mussuttamaan" .



Vauvan kanssa taas on mennyt tähän asti ihan hyvin, tosin aina pitää valvoa, että koira ei pääse tallomaan vauvaa lattialla, ja kun koira tulee nuuhkimaan vauvaa, niin pitää varoa, ettei se " töki" liian rajusti vauvaa, koiran pää kun on kooltaan puolet vauvasta. Siitä ei ole vielä kokemusta, kuinkas sitten menee, kun vauva oppii liikkumaan, tuleeko paljon törmäyksiä koiran kanssa. Onneksi tuo koira on kuitenkin niin rauhallinen, että ei turhia " vöyhötä" .

Mulla ei ole kokemusta koirista, mutta kerrompa kuitenkin, kuinka meillä on kissojen ja pojan " yhteiselo" sujunut:

Kissat hommasimme jo useita vuosia sitten, olivat siis jo, kun vauva tuli. Kuten tuossa jo joku mainitsi, meillä kävi myös niin, että vauvan tulo vei huomiota lemmikeiltä. Ja siitä olivat tietysti välillä nyreissään, kun ei kukaan hellinyt. Pojan kasvaessa on kaikki mennyt sujuvasti; Haistelevat ja antavat pojan helliä (välillä hieman kovakouraisestikin!) ja siirtyvät syrjään, kun haluavat olla rauhassa. Alussa joutui paljon katsomaan perään (ettei pure/raapaise) ja tutustuttamaan rauhassa. Annoin haistella ja olla mukana arkiaskareissa (toinen kissoista oli kiinnostunut, kun vauvaa syötettiin, vaipat vaihdettiin jne). Enää ei tarvitse pahemmin vahtia, poikakin on oppinut kunnioittamaan eläimen rauhaa (eikä revi enää turkista tms).

Uskoisin, että lemmikin hommaaminen lapsen syntymän jälkeen saattaa olla jopa helpompaa. Kannattaa vaan miettiä tarkasti, minkä rotuisen koiran ottaa, onko aikaa hoitaa ja helliä sitä ja tietysti tutustuttaminen uuteen kotiin vaatii aikaa ja energiaa. Ja lapselle on hyvä heti alussa kertoa, että lemmikki ei ole lelu, vaan elävä olento, jonka rauhaa pitää kunnioittaa.

Teillä varmasti kaikki menee hyvin, kunhan suunnittelette ja otatte alussa paljon aikaa koiran hoitoon. Ja omakotitalossa kun on tilaakin mukavasti, niin eivät päät jatkuvasti kolise yhteen :)



Lykkyä tykö!

Vielä voisin vähän lisää kertoa...

olemme siis ajatelleet ottaa nuoren/aikuisen koiran. Koska sisäsiisteys olisi yksi toivomuksemme, lattioilla kun pyörii vauvakin. Ja lapsiystävällisyys on perusedellytys koiralta.

terrierejä olemme aikaisemmin katselleet, mutta nyt taas kaikki tuntuvat olevan sitä mieltä ettei se ehkä sovi lapsiperheen ensimmäiseksi lemmikiksi.



Luuletteko että jokin paimenkoira sopisi paremmin? Kun kuitenkin etsiskellään enemmänkin keskikokoista tai hieman pienempää koiraa.



Ja siitä olen aivan varma, että 4 vuotias tyttömme antaa koiran olla sen halutessa rauhassa. Toinen asia onkin taas tuo vauvamme.... Kaikissa perheissä joissa olemme käyneet, missä eläimiä on, on poikamme aina niiden kimpussa! Tosin voisihan asia olla eri,kun eläin ei olisikaa enää niin " ihmeellinen" . Mutta yksikään eläin ei ole vielä koskaan vauvalle suuttunut. Mummonkin koira liimaa aina itsensä vauvamme kylkeen nukkumaan jne.. Vaikka toinen repiikin ja kiipeilee päällä.





Viivi

Että kaikista parasta teidän kuopuksen ja koiran kanssa olisi että katsoo hieman perään ja mielellään tekis koiralle oman paikan vaikka semmoiseen paikkaan minne vauva ei pääse. Kun sehän nyt ei vielä voi ymmärtää ihan selkeästi ettei koiraa saa häiritä kun se on väsynyt, joten siinä joutuu vanhemmat oleen sit pelastajana. :) Ystäväni lapsi on 9kk ikäinen ja kova konttaileen koiran yli ja tutkiin koiran hampaita. Vanha koira siirtyy aina tunnollisesti pois kun ei jaksa enää pikkuisen yli innokkaita hellyyden osoituksia. Ja se on todennut hyväksi ruokapöydän nurkkaan menon. Sinne kun veijari harvemmin eksyy perässä. :) Mutta kyllä se varmasti hyvin menee! Toivottavasti mieleinen koiruli löytyy! :) Meille alussa kun odotettiin vauvaa kaikki hoki että äkkiä ne susikoirat pois kun nehän tappaa sen vauvan. >:( Mut ei tulis mieleenkään koirista luopua hetkenmielijohteesta. Meille koirat on myös perheenjäseniä, joskin koulutettuja harrastekoiria. Ei osais enää elää ilman koiria. :) Mitä sitä kaikki sateiset ja aurinkoiset vapaapäivät sitten tekis jos ei seisois koirakentän laidalla tai pellolla jälkeä tekemässä. hehe.



Quarra

Suosittelen n. 8-kuista cockeria. Meidän cockeri on nyt jo 9-vuotias, mutta kun hankin sen, oli se 8-kuinen ja sisäsiisti. Cockereiden elämäntehtävä on emännän ja isännän ja muiden perheenjäsenten miellyttäminen ja soveltuu lapsiperheeseen kokonsa ja luonteensa perusteella loistavasti. Ainut miinus cockereissa on se valtava karvamäärä mitä niistä irtoaa ja trimmaushuolet, mutta onhan sitä sitten ihana halaillakin kun on sitä pehmeetä karvaa. Meidän cockeri antaa taaperon roikkua korvista, ratsastaa, pomppia päällä, vetää hännästä jne. eikä ole ikinä päästänyt pienintäkään murahdusta. Meillä ei tietystikään sallita tällaisia tekoja, mutta joskus tuo taapero ehtii edelle. Koira oli siis jo 7-v kun vauva tuli perheeseen ja on siitä huolimatta sopeutunut loistavasti. Voisin kuvitella että jos se itsekin olisi vielä pieni ja lapsellinen, sopeutuminen olisi vielä helpompaa. On aivan hellyttävää katsoa miten koira vartioi vaunuja ulkona, käy pusittamassa poikia (meillä on myös 4-kuinen vauva) kun ne köllii lattialla jne. Meidän koira on myös loistava rikkaimuri keittiössä kun on niin ruuanperso. Hyvä yhdistelmä tuon täysin pöytätavattoman taaperon kanssa. Taapero tykkää kovasti koirasta, halailee minkä ehtii ja huolehtii että koira tulee mukaan kun lähdetään ulos. Antaa myös nykyään ihan itse koiralle ruuan. Vauva seuraa hirmu tarkkaan koiran kulkua, niillähän on molemmilla se sama lattiatasoperspektiivi. Minulla oli ensimmäinen cockeri jo kun synnyin, se oli minua puoli vuotta vanhempi. Meistä tuli kasvukumppanit, koira oli mielettömän tärkeä minulle ja kun se teki ensimmäiset pentunsa, teki se ne minun sänkyyn kun kaikki oltiin päivällä pois kotoa, eli minäkin olin varmasti sille tärkeä. Koira opettaa lapselle paljon empatiaa ja toisista huolehtimista.

lisään vielä, että minustakin on tärkeää, että koiralla on joku oma paikka. Meilläkään ei saa kukaan, ei omat eikä vieraiden lapset mennä koiran sänkyyn, joka on olohuoneen nurkassa. Sinne tuo neitivanhus lontustaa kun ei jaksa taaperon leikkejä. Mutta kyllä se vielä taipuu moneen villiin palloleikkiinkin. Hurjan näköstä on kun ne menee amerikkalaista jalkapalloa ja varastavat toisilta palloa kainalosta/suusta. Voin kuvitella että tästä ajanmyötä meno vaan lisääntyy!

kun vauva syntyi! Ja tosi hyvin on mennyt! Ensimmäisen kunnon äänekkään naurunkin pikku-neiti antoi koirallemme!! Ja aamulla kun " Pinsku" herää ja nostan pois sängystä niin alkaa tähystämään lattialle että missäs se koira viipeltää!! Taitaa olla tuo meidän koira vähän niinkuin isosisko vauvalle! =)



-Alpukka, " Pinsku" ja mopsi-neiti

Eikö kenelläkään ole huonoja kokemuksia?



viivi