Lue keskustelun säännöt.
Pakkomielteinen ihastuminen aikuisena
30.12.2019 |
Mistä johtuu ja mikä auttaa? Minulla on tapana ihastua parin vuoden välein ja silloin kun ihastun, suorastaan hullaannun ja pilaan joko yli-innokkuudella tai toisaalta sen liiallisella peittelemisellä koko jutun. Tuntuu siis että seilaan ihan ääripäästä toiseen ja olen joko sitoutumis- ja treffikammoinen tai ihan seonnut ja liian rehellinen toiselle. Tiedän että pitäisi rauhoittua ja löytää keskitie, mutta miten? Suhteet ovat siis onnistuneet vain niiden kanssa, joista en ole alkuun ollut itse liian kiinnostunut ja minuun on kai siksi ihastuttu. Pelkään etten pääse koskaan seurustelemaan sellaisen oikean rakkauden kanssa, koska en osaa pysyä viileänä ja kiinnostavana. Tämä olisi normaalia teinille mutta olen jo aikuinen. Voiko tähän jotenkin vaikuttaa jos pelkällä tahdonvoimalla ei onnistu? Tiedostan siis kyllä käytökseni ja ne sudenkuopat mutta en osaa hillitä silloin kun tunne ottaa vallan. Tällä hetkellä esimerkiksi olen ihastunut mieheen josta tiedän että saisin hänet lähemmäksi jos malttaisin itse olla ”metsästettävänä” ja odottaa yhteydenottoja lähinnä häneltä. Hän siis ”piiritti” minua enemmän alkuun mutta nyt kun olen osoittanut itsekin kiinnostusta takaisin, tuntuu että mies on pelästynyt. En osaa arvioida, onko hän vain pelkuri vai olenko minä ”liikaa” ja pelästytin hänet olemalla liian suora liian varhain. Pelkkä odottelu tekee hulluksi kun ajattelen vain häntä. Auttakaa...
Kommentit (3)
Tsekkaa limerenssi. Itse olen kärsinyt pari kertaa siitä mutta vain miesten kanssa keitä en edes halua.
Ainoa asia mikä auttaa on se, etten ikinä ole mitenkään missään tekemisissä heidän kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tsekkaa limerenssi. Itse olen kärsinyt pari kertaa siitä mutta vain miesten kanssa keitä en edes halua.
Ainoa asia mikä auttaa on se, etten ikinä ole mitenkään missään tekemisissä heidän kanssaan.
Joo tuo kuulostaa ihan minulta. Googletin että limerenssi sisältää sekä pakko-oireisen häiriön että riippuvuuden piirteitä, olen epäillyt itselläni molempia. Luonteeni siis on ajoittain sellainen itsenäinen ja vahva ja ajoittain yli-tunteellinen ja emotionaalisesti ripustautuva, tämän takia suhteet pelottaa jo ajatuksena. Olen käynyt psykoterapiassa ja tullut siellä tietoiseksi myös turvattomasta kiintymyssuhteesta joka varmaan vaikuttaa tässä taustalla myös...
Äsken tuli hyvä esimerkki käytöksestäni: ajattelin miestä ihan pakonomaisesti tunteja putkeen työskennellessäni ja yritin pakottaa itseni odottamaan hänen yhteydenottoa. Sorruin kuitenkin lopulta laittamaan viestiä itse ensin (ja tietysti piiskasin tästä itseäni kun nyt olin taas toista kertaa putkeen se joka keskustelun aloitti ja ajatuksissani siis tietysti ihan säälittävä ja riippuvainen ym...) ja kun mies ei heti vastannut vedin tästä johtopäätöksen ettei hän ole kiinnostunut vaan olen pilannut kaiken olemalla liian aktiivinen. Menin tunnin ajaksi todella surulliseksi ja mielessä kävi ihan kamalia ajatuksia, saatan siis näyttää normaalilta ulospäin mutta sisällä kuohuu ja on vaan todella turvaton ja yksinäinen olo. Kunnes mies vastaakin että ei ole illaksi suunnitelmia ja että on itsekin töissä...... yhtäkkiä fiilis taas kohoaa ja toivo palaa, en olekaan ihan luuseri tai arvoton (nämä ovat siis niitä tunteita eikä se mitä järjellä ajattelen), tunteet menevät ihan vuoristorataa ja olen todella väsynyt tähän. Uuvutan itse itseni ajattelemalla liikaa ja luon tyhjästä valtavia ongelmia koska en osaa rauhoittua. Hävettää että oma tunteiden säätely on näin lapsen tasolla. Ap
Tähän ei voi sanoa, kuin että anna mennä. Kun se oikea kumppani tulee vastaan, sun ei tartte miettiä mitään piirileikkejä tai varoa ihastumistasi. Et voi muuttaa itseäsi toiselle sopivaksi tai et enää ole oma itsesi ja haluatko oikeasti, että joku ihastuu siihen, mitä ei aidosti ja oikeasti ole.
Nyt annat olla ja mennä omalla painollaan ja olet just se ihana sinä kuin olet ja just niin ihastunut kuin olet.