Mikä on voinut aiheuttaa pikkusiskoni käytöksen? ov

tyhmä kysymys.. mutta voisiko siskosi syyttää sinua isänne kuolemasta? taikka jostain muusta asiasta? oisiko joku voinut puhua sinusta paskaa siskollesi? onko siskosi väleissä äitinne kanssa?



ja tosiaan , onko teillä lapsia? hänellä esim. vaan toista sukupuolta ja sinulla molempia?



joskus tuntuu että siskoilla on oikeus olla suuttunut ihan mistä jutuista vaan... =(

eli kärsiikö lapsettomuudesta, onko sinulla hyvä mies ja hänellä renttu/tai ei ollenkaan? miten asut, uudessa omakotitalossa ja siskosi kerrostalossa vuokralla? onko sinulla vakituinen/mieluinen työ, sisko työtön tai tyytymätön työhönsä? syitä voi olla miljoonia, ota itse yhteyttä siskoosi ja kysy mikä mättää.

Miten isän kuolema vaikutti perheessänne?

hiljaisuuteen tai tämän syyn ymmärtäisin parhaiten.

Minulla on lapsia, molempaa sukupuolta, hänellä ei. Ap

Aiemmin myös s-postilla, kunnes hän käski olemaan kiusaamatta roskapostilla eli kummityttönsä kuvilla (ei liikaa, ei liian isoja).

sai minut ajattelemaan että onkohan hän kokenut aina jäävänsä isosiskonsa varjoon? Onko kenties lapsena vertailtu (sinun eduksesi) ja kärsii itsetunto-ongelmista? Ehkä koettaa saada itsensä jaloilleen ilman isonsiskon varjoa eikä siksi halua kuulla tästä (ja tämän erinomaisistalapsista) mitään? Jos esim äitisi on puhunut teidän lapsista positiiviseen sävyyn ja kokee tämänkin jonkinlaisena sinun ylistämisenä?

Ei kai kärsi lapsettomuudesta. Minulla on hyvä mies, joka on kyllä siskon mielestä liian...tavanomainen, suora ja tilan ottava, kenties.



Hänellä on nyt ihan hyvä mies, edellinen pitkä suhde kariutui.



Asun omakotitalossa (alueella, josta siskoni ei tykkää) ja hän vuokralla kerrostalossa.



Minulla on vakityö (jota hän ei voisi koskaan harkita itselleen), hän opiskelee unelmiensa (hienostuneeseen) ammattiin.



Yhteydenotoista ei ole ollut puutetta. Jokin aika sitten luovutin. Tähän saakka olen uskonut parasta, nyt viha alkaa nostaa päätään. Kuka tietää, miten kävisi, jos hän ottaisi yhteyttä ja olisi kuin mitään ei olisi tapahtunut?



Ap





eli kärsiikö lapsettomuudesta, onko sinulla hyvä mies ja hänellä renttu/tai ei ollenkaan? miten asut, uudessa omakotitalossa ja siskosi kerrostalossa vuokralla? onko sinulla vakituinen/mieluinen työ, sisko työtön tai tyytymätön työhönsä? syitä voi olla miljoonia, ota itse yhteyttä siskoosi ja kysy mikä mättää.

[/quote]

Jokainen reagoi tavallaan, minäkin sairastuin myöhemmin ja " vahvuuteni" vaihtui masennukseen, josta kyllä olen jo rämpinyt ylös vuosia sitten.

Olisitko itse tekemisissä hänenlaisensa kanssa ellei hän olisi sisaresi?

Kuitenkin molemmat pärjäsimme esim. koulussa keskivertoa paremmin. Erot ovat minusta kuintekin hiuksenhienoja, mutta siskoni tapasi korostaa erojamme eikä ilmiselvää samankaltaisuutta. Minun näkökulmastani vertailua ei ole ollut, mutta ehkä perheemme ei ymmärtänyt siskon kaunosieluisuutta samalla tavalla kuin minun reippaita harrastuksiani (vaikka ei minua todellakaan kiitelty, kun opettaja soitteli kotiin). Siskolla oli railakas teini-ikä, minulla tasainen.

En ole uskaltanut kehua siskolleni itseäni ta lapsiani tai hehkuttaa mitään koko aikuisikänä, koska tuntuu, että kävelen ruutitynnyrin päällä. Kaikesta sanomisesta tai sanomatta jättämisestä voi seurata räjähdys. Olo on kuin norsulla posliinikaupassa. Siksi olenkin alkanut taipua siihen, että onkin ehkä parempi olla yrittämättä mitään. Ja samaan hengenevtoon todeta, että ikävä on kova...

Ap

Vierailija:

sai minut ajattelemaan että onkohan hän kokenut aina jäävänsä isosiskonsa varjoon? Onko kenties lapsena vertailtu (sinun eduksesi) ja kärsii itsetunto-ongelmista? Ehkä koettaa saada itsensä jaloilleen ilman isonsiskon varjoa eikä siksi halua kuulla tästä (ja tämän erinomaisistalapsista) mitään? Jos esim äitisi on puhunut teidän lapsista positiiviseen sävyyn ja kokee tämänkin jonkinlaisena sinun ylistämisenä?

Vierailija:

Olisitko itse tekemisissä hänenlaisensa kanssa ellei hän olisi sisaresi?

Eikö sisarkateus ole enemmän vanhempien tai ympäristön aikaansaamaa kuin sisarusten? Nimittäin koen olevani aika lailla syytön ja vastuuton siihen, että olen vanhempi sisar, pärjäsin lapsena ja elämässäni on tapahtunut paljon hyvää. Eikö tätä vääristymää voisi nyt aikuisena korjata?



Minun on sitä paitsi todella vaikea uskoa, ettei minusta pidetä tai minuun ai voi pitää mitään yhteyttä :-( Tämän kevään olen tehnyt surutyötä " päättyneestä" suhteestamme ja opetellut luovuttamaan. Silti toivon välien joskus parantuvan. Tällä hetkellä on kai parasta olla tekemättä mitään muuta kuin töitä itseni kanssa ja toivoa parasta?



Ap

ja samalla kilpailee ollakseen parempi kuin sinä. Ja se kaikki tekee kipeää. Hänellä taitaa olla kovasti sisäisiä ristiriitoja, näkemisesi ehkä tekee sen vuoksi hänelle kipeää. Toisaalta tulee mieleen että voisko hänellä olla mielenterveysongelmia?

Toisaalta kateus riippuu myös sisarusten persoonallisuudestakin, erityisesti tietenkin kateellisen siskon. Et ole varmasti syyllinen siskosi käytökseen! Mutta anna ehkäpä ajan kulua, ja ota taas yhteyttä pienen hengähdystauon jälkeen. Älä luovuta liian helposti, mutta ota asia puheeksi ihan suoraan. Kysy mieten hän kokee lapsuutenne, isänne ja äitinne. Yrittäkää puhua suoraan ja luottamuksellisesti. kerro miltä sinusta tuntuu kun ette ole olleet yhteydessä, kerro mitä toivoisit häneltä ja kerro kuinka rakas ja tärkeä hän on sinulle! Anna hänelle tilaisuus purkaa mieltään, mutta voi olla ettei hän ole vielä valmis siihen. Toivottavasti joskus myöhemmin, koska näitä asioita ei voi väistää, korkeintaa katkeroituu iän myötä.

Itselläni ainakin oli alle kolmekymppisenä tosi vähän kiinnostusta sisareni elämään ja hänen perheeseensä. Oma elämäni täyttyi opiskelusta, työnteosta, harrastuksista ja hauskanpidosta ystävien kanssa. Ei olisi silloin kyllä vähempää voinut kiinnostaa perheellisen sisareni tai hänen lastensa tai miehensä tekemiset. Arvomaailmat oli silloin niin erilaiset.



Nyt hiukan vanhempina olemme jälleen lähentyneet.