Naiset, saitteko lapsena käyttää housuja?
Tuli mieleen kun työpaikallani yksi kollegani kertoi ettei saanut käyttää lapsena housuja, vain mekkoja tai hameita. Ihmettelin kovasti. Kuinka yleistä tällainen on?
Kommentit (23)
Ei tietenkään saatu! Housujen käyttö oli kielletty keskiajalla, roviolle siitä joutui ja moni joutuikin.
Joopa joo. Onko kollega syntynyt 1900-luvun alkupuolella? Isoäitini syntyi 1908 ja hänen lapsuudessaan tytöt eivät pitäneet housuja. Hänen tyttärensä syntyi 1938 ja piti housuja.
Riippuu kollegan syntymäajasta.
(Ja jossain tapauksissa myös us-kon-lah-kos-ta.)
Äitini (s. 1945) käytti lapsena villahousuja hameiden ja mekkojen kanssa paitsi tietysti hiihtäessä, jolloin puettiin ne 1980-luvulla muodissa olleet hiihtohousut jalkaan.
Itse (s. 1972) olen käyttänyt arki- ja juhlahousuja koko ikäni.
Edelleen käytän.
Kuuluiko kollega johonkin uskonlahkoon?
Joskus luokkaa 1900-luvun alkupuoliskolla tyttöjen piti ainakin kesäisin käyttää mekkoa ja poikien polvihousuja. Vasta vanhemmat pojat saivat olla pitkissä housuissa.
Tuon ikäluokan ihmiset ovat pääsääntöisesti jo eläköityneitä.
Juu tottakai, olen syntynyt 80-luvulla.
Lapsuudessani minulle ostettiinkin lähinnä housuja, juhlavaatteena saattoi olla mekko.
Itse en nykyään käytä housuja juuri ollenkaan. Urheillessa menevät, muuten en välitä.
-70 luvulla ei töissä saanut käyttää pitkiä housuja :D Käytin väkisin hametta vaikken yhtään tykännyt.
Arkena kyllä, mutta esm. kylään mennessä piti laittaa hame tai mekko. Suvussamme on myös uskonnollinen haara, jossa tytöt ja naiset pitävät edelleen pääsääntöisesti hameita.
Onko kysymys suunnattu miehille vai naisille?
Arkena kaikki käytti housuja, mutta ennen juhlia meillä alkoi kauhea sota siitä, onko mun pakko laittaa hame vai ei. vm.-69
Olen syntynyt 60-luvulla ja ihmettelen kysymystä. Olen saanut aina käyttää housuja.
-79 syntynyt, halusin ja sain käyttää housuja. Nykyisin työn puolesta on pakko käyttää housuja, ja vapaa-ajalla viiletänkin tyytyväisenä täti-ihmisenä nilkkamittaisessa mekossa kesät ja talvet. Ei sitä lapsena arvannutkaan kuinka paljon helpompi ja keveämpi vaatekappale mekko on. :)
Uskovaisillahan semmonen ajatus on elänyt pidempään kuin meillä tavallisilla.
Vierailija kirjoitti:
Uskovaisillahan semmonen ajatus on elänyt pidempään kuin meillä tavallisilla.
Syystä että housut koetaan miesten vaatteiksi ja Raamatussa kielletään naista pukeutumasta miehen vaatteisiin.
En. enkä aikuisenakaan vaan perse paljaana painelen pitkin kylänraittia. Kovimmilla pakkaskeleillä saatan käyttää sormikkaita, kun pakkaa sormet jäätymään.
Käytin hameita yleensä vain juhlissa. Minulla oli varmaan vain pari arkihametta koko lapsuuden aikana.
Kaikki tuntemani 78 syntyneet ovat saaneet käyttää housuja.
Mies, oletko koskaan käyttänyt aivoja?
Miksi joku ei antaisi? Kuulostaa absurdilta.