Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Joululahjoista kiittäminen ja muuta pohdintaa

Vierailija
27.12.2019 |

Ajelin aamulla töihin ja siinä tulin miettineeksi joululahjoja. Annoin itse useammallekin ihmiselle jotain itse tekemääni ja jokaisessa lahjassa mukana oli myös jotain ostettuakin. Annoin lahjoja siis lähipiiristä joillekin ja muutamille ystäville. Vain kaksi on kiittänyt jälkikäteen lahjasta. Tuota mietittyäni yhtäkkiä tajusin, että en muuten itse saanut yhtään ainoaa lahjaa keltään.

Ennen joulua, kun tein lahjoja ja sitten kun annoin niitä niin ajattelin mielessäni jotenkin, että haluan antaa niitä, vaikka en varmasti itse saa keltään lahjaa. En siis yhtään odottanutkaan saavani mitään mistään suunnasta. Nyt sitten vaan, kun tajusin etten ole saanut kiitostakaan niin iski jotenkin synkkänä tuo ajatus siitä, että en tosiaan siis saanut itse yhtään ainoaa lahjaa.

Jotenkin vetää mielen matalaksi ajatus, että itse niin mielellään tahtoo ilahduttaa, mutta siis kukaan ei ajattele, että tahtoisi ilahduttaa minua jollain pienellä muistamisella. Ja eikö ne lahjani ilahduttaneet muitakaan, kun niistä ei edes tahdota kiittää?

Kommentit (12)

Vierailija
1/12 |
27.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olet ollut tuhma, siksi pukki ei tuonut lahjoja.

Vierailija
2/12 |
27.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikka olen kasvanut kodissa, jossa meidät opetettiin kiittämään ja ottamaan muut huomioon eivät sisarukseni ole sitä asiaa enää muistaneet saati neuvoneet omillekaan lapsille. Minä kuitenkin kiitän ja haluankin kiittää. Se on mun juttuni ottaa muut huomioon.

Kiitos on kyllä kiva saada, mutta toisaalta kun ottaa elämän realiteetit huomioon kannattaa lahjat antaa ihan vaan antamisen ilosta. Myönteinen palauta voi tulla joskus myöhemmin muussakin muodossa kuin kiitoksen sanomisena. Se voi olla valokuva, missä lahjan saaja käyttää vaikkapa sinun neulomia lapasia talvipakkasilla tai miten lahjarahalla sai rahoitettua suurempaa unelmaa. Jotkut älyävät muistaa ja antaa palautetta.

Paras keino levittää hyviä ja huomaavaisia tapoja on itse olla niitä molempia. IHmiset, vaikka eivät itse osaisikaan käyttäytyä, reagoivat kyllä myönteisesti kohteliaisuuteen ja ystävällisyyteen. Jää joku märmätys väliin tai irtoaa hymy tai silmät loistavat, kun kiittää hyvästä palvelusta tmv. JOllekin ne kivat tavat kolahtavat ja tajuaa samalla, että vois itsekin tehdä niin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/12 |
27.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiittivätkö lahjansaajat silloin, kun annoit lahjat? Itse en ole koskaan ymmärtänyt, miksi lahjasta pitäisi kiittää kaksi kertaa, vaikka jotkut tätä odottavatkin.

Vierailija
4/12 |
27.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miettisitkö ennemmin, miksi joulua vietetään? Unohtuiko omaan pieneen surkeuteen kääriytessä moinen?

Vierailija
5/12 |
27.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä minä pidän huolen siitä, että lapset kiittää mummoja, kummeja yms. Siis sen jälkeen, kun lahjat on avattu.

Vierailija
6/12 |
27.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaverini antoi minulle joulupaketin, kiitin silloin. Pitääkö sitten erikseen kiittää, kun on avannut sen paketin ja mahdollisesti kiittää vielä sitten, kun on suklaata maistanut/sukat laittanut jalkaan/bambutiskirättiä käyttänyt?

Yksi kiitos lahjasta riittää ja se kiitos sanotaan silloin, kun se lahja ojennetaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/12 |
27.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meillä minä pidän huolen siitä, että lapset kiittää mummoja, kummeja yms. Siis sen jälkeen, kun lahjat on avattu.

MInä taas napsin lahjoista pois ne kortit, joissa lukee lahjanantajan nimi. Meillä lahjat tuo pukki ja lahjoista olen jo kiittänyt kertaalleen niiden antajia. Jos haluaa lapselta lahjasta kiitoksen, niin tulee itse sen lahjan antamaan aattona.

Vierailija
8/12 |
27.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis mitä helvettiä? :D tottakai lahjoista kiitetään! Ja opetetaan lapsia kiittämään. Siinä vaiheessa kun tajusin että oma kummilapsi ei kiittäny synttäri/joululahjoista niin lopetin lahjomisen. Voi kiittää saatuaan lahjan, kiitos kun muistit minua mutta kiitos jälkikäteenkin on tärkeää.

Meillä kirjoitustaitoinen lapsi kiittää viestillä "kiitos oli ihanat ja lämpöiset villasukat". "Kiitos nämä käsintehdyt suklaakonvehdit maistuu taivaalliselta".

Kiittämättömyys on maailman palkka.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/12 |
27.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kannata antaa lahjoja kiittämättömille tai niille, joilta ei saa vastavuoroisuutta. Voihan olla, etteivät he halua sinulta mitään, mutteivät halua olla töykeitä ja kieltää.

Koeta olla itselle sitten kaksinverroin hyvä ja kohdella hyvin itseäsi.

Vierailija
10/12 |
27.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vietettiin joulu ilman lahjoja, vihdoinkin! Olen jo vuosikausia esittänyt aina joulun alla toivomuksen, että lahjonta jäisi pois meidän aikuisten joulusta, mutta nyt vasta puolisoni suostui. Vihaan turhaa krääsän ostoa ja useimmat lahjat ovat tuottaneet minulle vain pahaa mieltä. Tarpeetonta en halua nurkkiin pyörimään, tarpeelliset osaan parhaiten ostaa itse.

Oli jouluruokaa, kirkkoa, läheisiä ja rauhaa. Täydellinen joulu. Kiitos!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/12 |
27.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eihän siin, wt-väkeä.

Vierailija
12/12 |
28.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ainakin neljättä joulua taas vannoin että nyt ei yhtään lahjoja! Ei kenellekään. Mutta siten aina viimeisellä viikolla pyörrän puheeni ja hädissäni yritän kaapia jotain kasaan annettavaksi ettei minun tarvitse nolostella sitä että muut antaa lahjoja minulle mutta minä en heille.  Vinkkejä miten ensi jouluksi tämä "perinne" TODELLAKIN katkeaisi? Milloin ilmoitan näille minua lahjoville että en halua mitään ja se on heidän vastuullaan muistaa tämä myös jouluna, että minulta ei sitten tule takaisin lahjaa?? En ymmärrä miksi aina käy näin.

Haluaisin hommata lahjoja vain omalle lapselleni(joka on jo aikuinen) enkä ole myöskään rikas, joten lahjat tekevät oikeasti lovea lompakkooni.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yhdeksän kahdeksan