Feministien armoton revanssi
Huvittavaa, miten revanssihakuisesti feministinaiset suhtautuvat naishallitukseen. Ikään kuin nyt olisi naisten vuoro hallita. Nyt on meidän vuoro! Todellako?
Ilmeisesti feministiseen naisen logiikkaan kuuluu, että vääryys (miesten ylivalta) on hyvä korvata toisella vääryydellä (naisten ylivallalla). Vaikka ainoa mahdollisuus selvitä tällä planeetalla on se, että nainen ja mies tekevät yhteistyötä, tukevat toisiaan ja hyödyntävät toistensa erilaisia ominaisuuksia. Naisten ylivalta vie toisenlaisiin ongelmiin kuin miesten ylivalta, ongelmiin silti. Tarvitsemme sukupuolten tasa-arvoa. Ei syyksi naisten ylivallalle kelpaa se, että miehet ovat hallinneet niin kauan. Vai pitäisikö tätä naisten ylivaltaa siis jatkaa 2000 vuotta, ennen kuin voitaisiin siirtyä sukupuolten tasa-arvoon?
Marin käyttää ns. naisellisia keinoja, kun nuhteli kokoomusta kuin äiti tottelemattomia lapsia tai opettajatar kurittomia koulupoikia: "Eikö teitä hävetä!" Samalla hän myös veti keskustelun asia-argumenteista tunnetasolla, mistä naisia yleensä syytetäänkin. Marin todistaa sen oikeaksi: naiset sekoittavat tunteita asioihin, jonne ne eivät kuulu.
Kun Marin muotoilee, että oppositio on tehnyt jotain "hävettävää", mitä välii faktoista ja argumenteista sen jälkeen. Tämä nainen on taitava manipuloija. (Siitäkin muuten naisia aina syytetään: piiloviestien lähettelystä.)
Feministien alfa-naaras, Veronika Honkasalo, riemuitsi tästä Marinin häpeä-huudahduksesta muotoillen jotenkin näin, että Marin "näytti kaapin paikan". Tämä ilmaus on tuttu parisuhdepuheista: kumpi se kotona sen "kaapin paikan" määrää, mies vai nainen. Eli Honkasalo lietsoo vastakkainasettelua miesten ja naisten välille, vaikka toisaalla somessa valittaa vihapuheen lisääntymistä. Hän itse aiheuttaa vihapuhetta tuollaisilla provokatorisilla kommenteilla. Sitä sitten saa, mitä tilaa.
Feministien pitäisi katsoa peiliin, heidän hyökkäävä tyylinsä ja vastapuolta (miehiä) dissaava tapansa ilmaista asioita suututtaa ihmisiä.
Olen muuten nainen, 63 v. Tunnen myötätuntoa nykyajan nuoria miehiä kohtaan, koska monet nykynaiset tuntuvat olevan kovia kuin kivet, ja hyvin armottomia miehiä kohtaan.
Kommentit (19)
Kis aloittaja on nainen niin minä olen pyörää ajava pingviini.
Kaameeta paskaa taas. Ei kiinnosta mikään ylivalta, ainoastaan tasa-arvoinen kohtelu ja suhtautuminen sukupuolesta riippumatta.
Onneksi nuorissa on jo paljon tämän ymmärtäviä, ja sinä ja kaltaisesi luupäät näivetytte pian pois täältä kettuilemasta.
N32
Voi hyvä luoja. Yksi naisvoittoinen hallitus Suomessa = naisten ylivalta ja miehet painettu maanrakoon?
Monet ovat reagoineet positiivisesti asiaan, koska kyseessä on ensimmäinen kerta ja myös hyväksi Suomen maineelle ulkomailla. Ei se tarkoita että haluttaisiin vain naispäättäjiä (ja siihen olisikin vielä matkaa, kun katsoo poliittisen ja taloudellisen vallan sukupuolijakaumaa maailmassa). Saa sitä kuitenin iloita siitä että tällainenkin hallitus on mahdollinen. All-male hallituksia on kuitenkin ollut aika monta.
Kun naiset ovat jämäköitä, sanotaan heitä hyökkääviksi ja vastapuolta dissaaviksi. Kun miehet ovat jämäköitä, he johtavat.
Mielestäni on typerää väittää, että vain naiset tekevät päätöksiä tunteilla. Yhtälailla miehet tekevät päätöksiä tunteella. Se tunne voi tosin olla vain pillunhimo tai agressiivisuus, mutta nekin ovat tunteita.
Vierailija kirjoitti:
Kis aloittaja on nainen niin minä olen pyörää ajava pingviini.
Tuutko meidän eläintarhaan?

Tulee meidän sirkukseen.
Vierailija kirjoitti:
Kun naiset ovat jämäköitä, sanotaan heitä hyökkääviksi ja vastapuolta dissaaviksi. Kun miehet ovat jämäköitä, he johtavat.
Mielestäni on typerää väittää, että vain naiset tekevät päätöksiä tunteilla. Yhtälailla miehet tekevät päätöksiä tunteella. Se tunne voi tosin olla vain pillunhimo tai agressiivisuus, mutta nekin ovat tunteita.
Siinä on se ero, että naiset eivät osaa olla jämäköitä uskottavasti. Tuollaiset "ettekö te häpeä?" -jutut ovat naurettavia ja epäuskottavia. Tulee mieleen yläasteen opettaja, joka pitää puhuttelua. Ei noin keskustella aikuisten kanssa, eikä kyllä miesopettajakaan käyttäisi tuollaisia sanavalintoja teineihin.

Niinhän ne on, mutta yleistetäänkö yhden miehen typeryydet koskettamaan kaikkia miehiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun naiset ovat jämäköitä, sanotaan heitä hyökkääviksi ja vastapuolta dissaaviksi. Kun miehet ovat jämäköitä, he johtavat.
Mielestäni on typerää väittää, että vain naiset tekevät päätöksiä tunteilla. Yhtälailla miehet tekevät päätöksiä tunteella. Se tunne voi tosin olla vain pillunhimo tai agressiivisuus, mutta nekin ovat tunteita.
Siinä on se ero, että naiset eivät osaa olla jämäköitä uskottavasti. Tuollaiset "ettekö te häpeä?" -jutut ovat naurettavia ja epäuskottavia. Tulee mieleen yläasteen opettaja, joka pitää puhuttelua. Ei noin keskustella aikuisten kanssa, eikä kyllä miesopettajakaan käyttäisi tuollaisia sanavalintoja teineihin.
En allekirjoita väitettä, etteivätkö naiset osaisi olla jämäköitä uskottavasti, vaikka kuinka Marin, joka on nainen, sanoi "eikö teitä hävetä".
Aikamoista ylitulkintaa tuo aloitus. "Eikö teitä hävetä" on muka "naisellinen keino" ja todistaa, että "naiset sekoittavat tunteita asioihin, jonne ne eivät kuulu", vaikka miehetkin vetoavat tunteisiin ja vaikka tunteet kyllä liittyvät asiakysymyksiinkin. "Piiloviestejäkin" Marin kuulemma lähetti, kun kerta aloittaja sellaisia löysi.
Fraasi "näyttää kaapin paikka" kertoo sitten miesten ja naisten vastakkainasettelusta... kertooko myös sanonta "päästä kuin koira veräjästä" koirien ja ihmisten vastakkainasettelusta? Ja aloittajan mukaan kahden naisen käytöksen perusteella voidaan päätellä, millaisia feministit ovat.
Ei näin.
Ei pitäisi olla big deal sinulle tai muillekaan, että hallituksessa on ensimmäistä kertaa sataan vuoteen, siis sataan vuoteen, nykyisellä tavalla naisia.
Vai oletko pauhannut yhtä huolestuneena siitä mahdollisesta haitallisesta vaikutuksesta jota miesvoittoiset hallitukset ja hallitsijat ovat menneinä vuosina kylväneet?
No et ole. Me ihmiset kun ollaan totuttu asioihin.

Nyt on syytä huoleen ihan senkin takia, että tyttöhallitus narauttaa Suomen karille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun naiset ovat jämäköitä, sanotaan heitä hyökkääviksi ja vastapuolta dissaaviksi. Kun miehet ovat jämäköitä, he johtavat.
Mielestäni on typerää väittää, että vain naiset tekevät päätöksiä tunteilla. Yhtälailla miehet tekevät päätöksiä tunteella. Se tunne voi tosin olla vain pillunhimo tai agressiivisuus, mutta nekin ovat tunteita.
Siinä on se ero, että naiset eivät osaa olla jämäköitä uskottavasti. Tuollaiset "ettekö te häpeä?" -jutut ovat naurettavia ja epäuskottavia. Tulee mieleen yläasteen opettaja, joka pitää puhuttelua. Ei noin keskustella aikuisten kanssa, eikä kyllä miesopettajakaan käyttäisi tuollaisia sanavalintoja teineihin.
Petteri Orpohan tuon aloitti 🤔...
Vierailija kirjoitti:
Kaameeta paskaa taas. Ei kiinnosta mikään ylivalta, ainoastaan tasa-arvoinen kohtelu ja suhtautuminen sukupuolesta riippumatta.
Onneksi nuorissa on jo paljon tämän ymmärtäviä, ja sinä ja kaltaisesi luupäät näivetytte pian pois täältä kettuilemasta.
N32
Ei kiinnosta tasa-arvo kun sitten pitäisi huomata miestenkin kärsimykset?
M/39
Vierailija kirjoitti:
Aikamoista ylitulkintaa tuo aloitus. "Eikö teitä hävetä" on muka "naisellinen keino" ja todistaa, että "naiset sekoittavat tunteita asioihin, jonne ne eivät kuulu", vaikka miehetkin vetoavat tunteisiin ja vaikka tunteet kyllä liittyvät asiakysymyksiinkin. "Piiloviestejäkin" Marin kuulemma lähetti, kun kerta aloittaja sellaisia löysi.
Fraasi "näyttää kaapin paikka" kertoo sitten miesten ja naisten vastakkainasettelusta... kertooko myös sanonta "päästä kuin koira veräjästä" koirien ja ihmisten vastakkainasettelusta? Ja aloittajan mukaan kahden naisen käytöksen perusteella voidaan päätellä, millaisia feministit ovat.
Ei näin.
Kyllä Marinin keinot on ihan selkeän naismaisia. Marin ei käytä politiikassa älyä, vaan naiseuttaan, koska tietää että miehet kohtelevat jopa valta-asemassa olevia naisia silkkihansikkain. Jos Marin olisi mies, niin kukaan ei antaisi sille mitään.
M/39
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun naiset ovat jämäköitä, sanotaan heitä hyökkääviksi ja vastapuolta dissaaviksi. Kun miehet ovat jämäköitä, he johtavat.
Mielestäni on typerää väittää, että vain naiset tekevät päätöksiä tunteilla. Yhtälailla miehet tekevät päätöksiä tunteella. Se tunne voi tosin olla vain pillunhimo tai agressiivisuus, mutta nekin ovat tunteita.
Siinä on se ero, että naiset eivät osaa olla jämäköitä uskottavasti. Tuollaiset "ettekö te häpeä?" -jutut ovat naurettavia ja epäuskottavia. Tulee mieleen yläasteen opettaja, joka pitää puhuttelua. Ei noin keskustella aikuisten kanssa, eikä kyllä miesopettajakaan käyttäisi tuollaisia sanavalintoja teineihin.
Petteri Orpohan tuon aloitti 🤔...
Jep.
Kukaan ei huomaa kun Petteri Orpo käytti fraasia "eikö teitä hävetä".
Kaipa se on sitä että Orvon puheet ovat nyt yhdentekevää oppositiosta määkimists, kun taas Mariniin pätee kaksoistandardi "platku kunnes sanoo ylipäätään mitään ja on yhtäkkiä liian jyrkkä".
Kaksoisrangaistukseksi sitä sanotaan.
Miksi Marin sitten alentui käyttämään tuollaista propagandistista ilmaisua "hävetkää", jota Orpokin käytti, jossa asetetaan vastapuoli moraalittomaan valoon. Omaksui äijältä huonoa käyttäytymistä, vaikka hänen piti tuoda naisellisia arvoja poliiikkaan?
'
Toinen Marinin huono klisee oli ennen hallituksen muodostamista, kun hän toitotti, että "suomalaiset ansaitsevat toimintakykyisen hallituksen". Onko jossain kansa, joka EI ansaitsisi toimitntakykyistä hallitusta?! Kummallista kansan nuoleskelua älykkään tuntuiselta naiselta.
Nykyinen feminismi on ääriliike, joka kannustaa mm. monikulttuuriin, kommunismiin, identiteettipolitiikkaan, miesvihaan, "setämies"vihaan sekä valkoisten vihaamiseen.
Jokainen joka kannustaa feminismiä, kannustaa lopulta em. asioita.
"Ilmeisesti feministiseen naisen logiikkaan kuuluu, että vääryys (miesten ylivalta) on hyvä korvata toisella vääryydellä (naisten ylivallalla)."
Hyvä että huomasit. Tuo on silti ollut ilmiselvää jo pitkään. Feminismi on ideologia tai jopa uskonto ja sellaisissa ei katsella peiliin koska pyhä tarkoitus oikeuttaa rankatkin keinot ja kaikenlainen epäily on karsittava jo alkuvaiheessa uskonsotureilta.