Apua - miten selättää lahjakaaos?

Nyt oikeasti kaipaisin apua. Tilanne on jo niin ahdistava, että koen jouluni menneen pilalle. 3-vuotias sai niin paljon lahjoja, että koen epäonnistuvani hänen kasvattajanaan ja tunnen hirveää ympäristömorkkista. Pelkään, että lapsesta tulee totaalisen hemmoteltu materialisti. Pahinta on, etten koe voivani tarpeeksi vaikuttaa asiaan. Olisiko teillä jotain ideoita siitä, miten ensi vuonna voisi ennakoida ja toimia paremmin mutta samalla säilyttää välit eri osapuoliin?

Tausta on haastaa: Lapsen isä kuoli, kun olin raskaana. Nykyinen mieheni on käytännössä ainoa lapsen tuntema isä, mutta edesmenneen aviomieheni suku on toki lapsen elämässä myös mukana. Tuossa suvussa hän on (ja tulee olemaan) ainoa lapsenlapsi ja oman sukupolvensa edustaja, ja suku myös kanavoi menetystään ja jotenkin yrittää hyvittää isän poissaoloa syytämälle lapselle materiaa. Tämä on ollut alusta asti näin, mutta vuosi vuodelta tilanne ahdistaa minua enemmän. Joka ikinen kerta, kun lapsi tapaa isänpuolen sukuaan, hän palaa mummolasta uusien lelujen ja/tai vaatteiden kanssa, ja aina kun sieltä kyläillään meillä, tulee ylenpalttisia tuomisia.

Nykyisen mieheni suku on myös ottanut lapsen omakseen, eikä sielläkään olen muita pikkulapsia. Oma sukuni on myös osallistuva, ja poikkeuksellinen tilanne vauva-aikana sai monen todella osoittamaan lämpöä minulle ja tälle lapselle, joka syntyi puoliksi orpona. Kunpa vain kaikki eivät osoittaisi rakkauttaan tavaralla! Kun kaikissa isovanhemmissa ja isovanhemmiksi itsensä kokevissa on myös eronneita ja uuden kumppanin löytäneitä, lapsella on aivan järjetön mummo- ja ukkiarmeija lellimässä vain häntä. Synttäritkin ovat joulukuussa, joten tavaraa tuntuu tulevan kuukauden ajan aivan määrättömästi.

Sukulaiset ostavat ihan fiksuja ja kivoja asioita - ja kalliita. En ole laskenut, mutta 3-vuotias on saanut lelulahjoja tässä kuussa ihan varmasti vähintään tuhannella eurolla. Lastenhuone on aivan täynnä, ja kurjalta tuntuu sekin, etten itse ”saa” hankkia lapselle oikein mitään, koska oma ostaminen on melkeinpä ainoa asia, johon oikeasti voin vaikuttaa. Muut eivät minua kuuntele.

Olen yrittänyt sanoa tästä asiasta kauniisti ja vähemmän kauniisti, mutta se ei mene jakeluun. Lapsen biologisen isän suku toimitti meille kaksi säkillistä lahjoja! Kaikkia emme antaneet aattona, mutta kun lapsi nyt lomalla menee mummolaan viettämään aikaa, hän kyllä osaa jo puhua ja siellä ihmetellään, jos käy ilmi, ettei kaikki olekaan tullut perille. Asia on herkkä, koska vaikka olemmekin hyvissä väleissä, siellä tietenkin koetaan monenlaisia tunteita liittyen siihen, että lapsella nyt on isähahmo elämässään ja sieltäkin osallistuva suku.

Miten tämän kaiken keskellä onnistun kasvattamaan lapsen, joka osaa arvostaa saamaansa eikä odota saavansa kaikkea? Koska tällä hetkellä hän saa, ja täysin yli oman tarpeensa! Lapsi itse toivoi pukilta yhtä tiettyä lelua, ja sen saatuaan olisi ollut täysin onnellinen koko illan. Ahdistaa.