Miksi muiden ihmisten mielestä elämä ei ole sietämättömän tyhjä ja turha?

Onnelliset ihmiset ovat hämäriä. Luulevat että muutkin tahtovat samoja asioita kuin he. Tai inttävät että "kaikki tahtovat jotain". Joo, eivät halua.

Elämä on minusta tosi ihmeellistä, eikä yksi elinikä millään riitä kaikkeen mitä tahtoisi nähdä ja kokea. Mieti kuinka monia nautintoja ja makujakin ihmisen aistiskaalalla on mahdollista kokea; kahvin tuoksu, pestyt lakanat ihoa vasten, aamun viileys, suklaa... Ja kuinka paljon kauniita paikkoja maailmassa on. Intiassakin ihmiset puuhailevat tällä hetkellä jotain, sinivalaat uivat meressä, Tokiossa joku palaa töistä kotiin ja jonkun pihassa nukkuu kissa. Tahtoisin nähdä ja kokea sen kaiken. Mutta niin, minusta kuulostaa siltä että olet masentunut. Terapia voisi auttaa.

Joskus luin jutun miehestä joka oli masentunut ja päättänyt tehdä itsemurhan. Hän kuitenkin päätti että ottaa ensin lainaa ja matkustaa etelä-Amerikkaan, kokeilee kaikkia mahdollisia huumeita ja käy naisissa, tekee vasta sitten itsarin koska why not. Siinä kohtaa kun rahat olivat loppu ei mies enää tahtonutkaan tehdä itsemurhaa vaan elämänhalu oli sieltä brasiliasta palmun alta löytynyt. Jotain tällaista repäisyä, hullun haaveen toteutusta ja maisemanvaihdosta voisin sinullekin ehkä suositella.

Mä ymmärrän tuosta kaiken muun, paitsi seksin. Miksi sellaista pitäisi olla?

Mitä yksinkertaisempi ihminen, sitä vähempään on tyytyväinen ja ei mieti mitään sen kummempia asioita kuin seuraavaa ateriaa tai salkkareiden jaksoa.

Itse olen omaishoitaja kehitysvammaiselle tytölle ja hän on yksi maailman iloisimmista ja positiivisimmista ihmisistä, ainakin joita olen elämäni aikana nähnyt. Ei tietoakaan että stressaisi mistään tai miettisi tulevaisuutta, elää aivan puhtaasti tässä hetkessä ja on myös mukava muita ihmisiä kohtaan.

Ap:n olotilalle on nimikin eli masennus.

1. Rahaa halutaan koska sillä saa mm. ruokaa ja asunnon, jotka on jokaiselle välttämättömiä. Monet ihmiset haluavat myös enemmän kuin minimin näissä, plus muita juttuja (esim. matkoja, harrastuksia), koska he saavat niistä nautintoa. Kaikki eivät niin nauti rahalla ostettavista asioista, vaan heille riittää sen puolesta se minimi että perustarpeet tyydyttyy. Siinä ei sinänsä ole mitään vikaa, kuten ei siinäkään että nauttii tämän maailman asioista joita rahalla saa. 

2. Miksi-kysymys varmaan ei ole kovin hedelmällinen, koska ei siihen tule vastausta. Itsekään en ole koskaan ollut unelmoija ja tulevaisuuden suunnittelija, vaan virran mukana menijä. Miksi minä olen tällainen ja jotkut muut erilaisia, en tiedä eikä kauheasti kiinnostakaan. Kummallakin tapaa eläen voi olla ihan onnellinen kuitenkin. 

3. Useimmilla ihmisillä on sosiaaliset vietit ja vaistot, jotka tulevat perimästä. Ihminen on kuitenkin pohjimmiltan laumaeläin. Biologisista syistä monet kokevat hyvää oloa kun saavat olla lauman kanssa tekemisissä, samalla tavalla kuin apinat nauttii toistensa sukimisesta vaikka se toimenpiteenä on itsessään tarpeeton. Kaikki ihmiset ei niinkään kaipaa sosiaalista kanssakäymistä, ääri-introvertit lähinnä, mutta meitä on vähemmistö. Emmekä ole mitenkään sen parempia ihmisiä kuin ne, jotka haluavat istua kahviloissa juttelemassa jostain "vähemmän älyllisestä" vain siksi, että tuntuu niin mukavalta päästä välillä pois kodin seinien sisältä ja jutella jonkun ihmisen kanssa yleensä.

Kaikki kohdat rahaa lukuunottamatta ovat turhia.

Rahalla voi toteuttaa onnellisuutta.

Miksi elää niin kuin muut, jos se ei tee onnelliseksi? Jos ei halua omaisuutta, miksi kerätä sitä. Yhtä hyvin voi elää niukasti ja antaa vaikka hyväntekeväisyyteen. Ei ole pakko haaveilla tai tehdä tulevaisuuden suunnitelmia. Yhtä hyvin voit elää tässä ja nyt. Moni ihminen ei edes halua elää suhteessa ja sekin on ok. Ihan yhtä hyvin voi elää erakkona.

Vierailija kirjoitti:

Ap:n olotilalle on nimikin eli masennus.

Näin nykyään on tapana sanoa ja kehottaa hakemaan apua. Mutta nämä on eksistentiaalisia peruskysymyksiä, jonka kaltaisia on ihan hyvä käydä läpi pohjamutia myöten pelkäämättä että on sairas koska niitä miettii.

Se mihin eksistentiaalinen pohdinta ja ahdistelu päätyy on sitten yksilöllinen asia. Esim. minulla se päätyi siihen nykyään harvinaisempaan ratkaisuun että en tosiaan halua materiaa, menestystä jne mutta minua kiinnostaa ihan äärettömästi hengellinen etsintä. 

Vierailija kirjoitti:

Ap:n olotilalle on nimikin eli masennus.

Eikö masennus ole sitä, että mikään ei tunnu enää miltään? Minulla on usein samanlaisia mietteitä kuin ap:lla, mutta tunnen silti paljonkin, usein hyvinkin intensiivisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n olotilalle on nimikin eli masennus.

Eikö masennus ole sitä, että mikään ei tunnu enää miltään? Minulla on usein samanlaisia mietteitä kuin ap:lla, mutta tunnen silti paljonkin, usein hyvinkin intensiivisesti.

Ei ole sitä ettei tunnu miltään. Useimpien masennukseen kuuluu hyvinkin intensiivisä tunteita, esim. surua ja/tai ahdistusta. 

Vierailija kirjoitti:

Elämä on minusta tosi ihmeellistä, eikä yksi elinikä millään riitä kaikkeen mitä tahtoisi nähdä ja kokea. Mieti kuinka monia nautintoja ja makujakin ihmisen aistiskaalalla on mahdollista kokea; kahvin tuoksu, pestyt lakanat ihoa vasten, aamun viileys, suklaa... Ja kuinka paljon kauniita paikkoja maailmassa on. Intiassakin ihmiset puuhailevat tällä hetkellä jotain, sinivalaat uivat meressä, Tokiossa joku palaa töistä kotiin ja jonkun pihassa nukkuu kissa.

Ihmiset on niin erilaisia. Toiset on suuntautuneet voimakkaammin tällaiseen aistimiseen ja tuntemiseen, toisille meistä sillä ei ole juurikaan merkitystä. Minulle kaikki tuo on niin kovin ohikiitävää että se on merkityksetöntä. Aistimuksia tulee ja menee koko ajan, mutta mitä sillä on väliä. Nyt nautinto, hetken päästä kipu ja kärsimys. Itseäni on aina kiinnostanut tuollaista kovin häilyvää enemmän periaatteet ja pysyvät asiat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä on minusta tosi ihmeellistä, eikä yksi elinikä millään riitä kaikkeen mitä tahtoisi nähdä ja kokea. Mieti kuinka monia nautintoja ja makujakin ihmisen aistiskaalalla on mahdollista kokea; kahvin tuoksu, pestyt lakanat ihoa vasten, aamun viileys, suklaa... Ja kuinka paljon kauniita paikkoja maailmassa on. Intiassakin ihmiset puuhailevat tällä hetkellä jotain, sinivalaat uivat meressä, Tokiossa joku palaa töistä kotiin ja jonkun pihassa nukkuu kissa.

Ihmiset on niin erilaisia. Toiset on suuntautuneet voimakkaammin tällaiseen aistimiseen ja tuntemiseen, toisille meistä sillä ei ole juurikaan merkitystä. Minulle kaikki tuo on niin kovin ohikiitävää että se on merkityksetöntä. Aistimuksia tulee ja menee koko ajan, mutta mitä sillä on väliä. Nyt nautinto, hetken päästä kipu ja kärsimys. Itseäni on aina kiinnostanut tuollaista kovin häilyvää enemmän periaatteet ja pysyvät asiat.

Ohis...mun elämässäni pysyvää on vain kipu ja kärsimys. Sen jaksaakseni tarvitsen myös nautintoja ja asioita, jotka edes hetkeksi vievät ajatuksen pois kivuistani. Mitä enemmän mulla on muuta ajateltavaa kuin kipuni, sen parempi. 

t. Kipukroonikko jo 30 vuoden ajan

Minun täytyy joka päivä vakuuttaa itseni siitä, että kannattaa esimerkiksi nousta sängystä ja syödä jotain, että se ei ole jotain aivan turhaa ja merkityksetöntä räpistelyä. Mitään erityisiä haaveita tai tavoitteita minulla ei ole koskaan ollut, koen että on aika yhdentekevää miten elämäni menee. Olen kroonisesti masentunut.

Ap, hanki käsiisi Anthony DeMellon kirjoittama Havahtuminen. (Alkuperäisenä kai Awakening.) Lue se.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n olotilalle on nimikin eli masennus.

Eikö masennus ole sitä, että mikään ei tunnu enää miltään? Minulla on usein samanlaisia mietteitä kuin ap:lla, mutta tunnen silti paljonkin, usein hyvinkin intensiivisesti.

Ei ole sitä ettei tunnu miltään. Useimpien masennukseen kuuluu hyvinkin intensiivisä tunteita, esim. surua ja/tai ahdistusta. 

Masennusdiagnoosin taitaa saada aika helposti nykyään.

Kuulostat ihan minulta ja minulla on asperger. Myös edellisen viestin kirja ehdotus kannattaa lukea!

Vierailija kirjoitti:

Ap, hanki käsiisi Anthony DeMellon kirjoittama Havahtuminen. (Alkuperäisenä kai Awakening.) Lue se.

Vaarallinen suositus omalla tavallaan. Mello kun itse sanoo vähän samaa kuin ap, eli kaiken ajassa meneväisen ja tulevaisen perimmäistä turhuutta. Jossain kirjassa hän sanoikin että siinä vaiheessa kun ei ole enää kiinnittynyt yhtään mihinkään, ei välitä mistään, ei nauti mistään eikä kärsi mistään, on askeleen päässä hulluudesta, mutta samalla askeleen päässä toiseen suuntaan valaistumisesta. Eli siinä on myös riskinsä astua sinne hulluuden osastolle kun sille tielle lähtee.

Jumala loi ihmisen ja puhalsi häneen elämän hengen ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.  Tämä ihmisen henki on tyytyväinen vasta sitten kun hän saa yhteyden jumalaan.  Kun ilmisen maanpäällinen elämä aikoinaan päättyy hänen henkensä menee paratiisiin Jeesuksen luokse (on Jumalan luo) tai tuonelaan ja sieltä vaivan paikkaan.  Ota Uusi Testamentti esiin ja lue sieltä ja löydä elämän tarkoitus.

Vierailija kirjoitti:

Ap, hanki käsiisi Anthony DeMellon kirjoittama Havahtuminen. (Alkuperäisenä kai Awakening.) Lue se.

En ole ap mutta olen lukenut tämän, ahdistavassa elämänvaiheessa. Ko. kirja näytti opettavan kiinnittymättömyyttä mihinkään tunteisiin ja ajatuksiin, koska ne ovat ohimeneviä. Hän käytti metaforaa pilvistä ja taivaasta, eli että ihminen on kuin taivas, ja kaikki tunteet ja ajatukset pilviä. Pilviä tulee ja menee, ne ei koskaan pysy samana, mutta ne ei koskaan "tahraa" taivasta, taivas pilvien yläpuolella on aina kirkas ja puhdas. 

Ja olen samaa mieltä tuosta ajatuksista, ja tiedostin itsekin takertuneeni liikaa omiin tilapäisiin olotiloihini ja niin pitkittänyt niitä. Mutta se mystisempi puoli jäi minulta ymmärtämättä. Nimittäin de Mello on kuitenkin spirituaalisen valaistumisen opettaja, ja hänen mielestä tuo puhdas minuus, tuo "taivas" metaforassa, on Tietoisuus isolla, ja että se on kaikelle olevaiselle yksi. Käytännössä se on Jumala (Mello oli paitsi psykologi, myös jesuiittapappi). Mitään sellaista en ole koskaan kokenut, minulle se mikä tarkkailee tunteita ja ajatuksia on vain aivojen toiminnoista nouseva itsetietoisuus, jolla ei tunnu olevan mitään olemuksellista yhteyttä muuhun maailmaan, vaan vain aistit välittää sille informaatiota ulkoa.