Jotkut vain ymmärtävät ihmisiä ensisilmäyksellä
Jos on hyvä intuitio, ensimmäiset muutama sekunti kertovat kaiken oleellisen. Sen jälkeen kaikki on vain turhaa analysointia, tai vielä pahempi asioita alkaa käsittelemään omien toiveiden ja pelkojen kautta. Kieltäen sen, mikä oli jo selvää.
Toiset mieluummin huomaavat vain ulkokultaisen puolen itsessä ja muissa. Sitten seuraa pettymyksiä ja ihmetellään, miten tässä näin kävi.
Kommentit (9)
Kukaan ei ole musta nähnyt esimerkiksi näkymätöntä sairauttani. Tietysti on kiva leikkiä olevansa kaikkitietävä, jos luulojensa perusteella arvaa ihmisistä kaikenlaista.
Vierailija kirjoitti:
Se vain kehittyy lisää vuosien kuluessa sitäpaitsi. 😚
Näin on. Intuitio perustuu kokemukseen ja muistiin. Joskus tulee jotain uutta vastaan, mutta tietyt peruspiirteet huomaa jo helpolla.
Vai että oikein sekunneissa tiedät ihmisestä kaiken olennaisen. Kylläpä oletkin ällistyttävän herkkävaistoinen ihmistuntija. Salli mun nauraa. Totta kai jotain voi huomata ja oppia ajan myötä huomaamaan aina paremmin ja toiset ovat parempia lukemaan kehonkieltä, mutta mua ovat aina suuresti huvittaneet ap:n kaltaiset "vaistoajat".
En yllättyisi, jos ap olisi myös sitä tyyppiä jonka mielestä eläimillä on jokin mystinen kyky vaistota ihmisen luonne ja "jos kissani ei luota häneen, en minäkään luota".
Vierailija kirjoitti:
En yllättyisi, jos ap olisi myös sitä tyyppiä jonka mielestä eläimillä on jokin mystinen kyky vaistota ihmisen luonne ja "jos kissani ei luota häneen, en minäkään luota".
Minua koirat tuntuu vihaavan ja kissat rakastavan. Tunteet osittain molemminpuolisia, olen "kissaihminen".
"Intuitio" tai se mitä sellaiseksi luullaan, perustuu usein nimenomaan niihin toiveisiin, pelkoihin ja ennakkoluuloihin. Jokin aivan epäolennainen, mutta sattumalta tuttu ominaisuus uudessa ihmisessä voi tuoda mieleen jonkun ikävän ihmisen tms. ja ajattelet hänenkin olevan samanlainen.
On helppoa kuvitella olevansa oikeassa, kun toista ei pääse niin lähelle, että tulisi tilaisuutta haastaa omia käsityksiään.
Parin sekunnin arvio ei kerro juuri enempää kuin peiliin vilkaisu. Tietysti monet tykkääkin peilailla itseään.
Se vain kehittyy lisää vuosien kuluessa sitäpaitsi. 😚