Kun äiti ei enää jaksa
Kun itsemurhan ajattelu ja suunnittelu tuntuu helpotukselta. Kun itkettää koko ajan ilman erityistä syytä. Eikä kukaan ymmärrä millaista paskaa on yksin hoitaa rajojaan koettelevaa esiteiniä ja kehitysvammaista kuopusta jonka kanssa joutuu valvomaan yöt. Onneksi pääsevät isälleen joka toinen viikonloppu, sen jälkeen kuulenkin aina kuinka isällä olisi kivempi asua, on hienompi koti ja vaikka mitä, mikseivät voi olla edes joka toinen viikko isällä niinkuin kaverikin on. No siksi että isä ei halua teitä sinne useammin, uskokaa pois, kyllä olen yrittänyt neuvotella tasapuolisempaa ratkaisua. Mutta eihän tuotakaan voi edes ääneen sanoa lapsille.
Haluaisin vaan kadota, lakata olemasta, enkä tiedä enää mistä helvetistä repiä voimia tähän arkeen. Nukkumaanmennessä mietin taas että seuraavan kerran kun olette iskällä, on mun mahdollisuuteni päästä pois täältä kun ette ole näkemässä. Ja sitten muistan taas että enhän mä sitä kuitenkaan voi tehdä, kuka teistä silloin huolehtisi, pakkohan se on vaan jaksaa taas.
Kommentit (5)
Isällä on uusi perhe, johon keskittyy. Elaritkin sain tappelun kautta, koska isä ei halua rahoittaa "äidin tarpeita", hänestä saan jo tarpeeksi kun saan omaishoidon palkkiota osapäivätyön lisäksi. On meillä avustaja sillointällöin käytössä, silloin voin tehdä vanhemman lapsen kanssa jotain mukavaa yhdessä mitä ei kuopuksen läsnäollessa voi tehdä, käydä vaikka elokuvissa. Tuntuu vaan niin loputtomalta pimeydeltä tämä tarpominen, kun eihän tämä oikein helpota koskaan. Muuten voisin ajatella että kaikki on kausia, vaiheita, ohimenevää. Lapset kasvaa ja elämä muuttuu. Ei täällä, minä vaihdan vaippaa loppuelämän ja olen kuopuksessa kiinni niinkuin vauvassa. Ja silti rakastan niin että sydäntä särkee kun katson tuota nukkuvaa lasta.
Mitä isä sanoo lapsille syyksi ettei ota kuin viikonlopuksi?
EiooKivaa kirjoitti:
Isällä on uusi perhe, johon keskittyy. Elaritkin sain tappelun kautta, koska isä ei halua rahoittaa "äidin tarpeita", hänestä saan jo tarpeeksi kun saan omaishoidon palkkiota osapäivätyön lisäksi. On meillä avustaja sillointällöin käytössä, silloin voin tehdä vanhemman lapsen kanssa jotain mukavaa yhdessä mitä ei kuopuksen läsnäollessa voi tehdä, käydä vaikka elokuvissa. Tuntuu vaan niin loputtomalta pimeydeltä tämä tarpominen, kun eihän tämä oikein helpota koskaan. Muuten voisin ajatella että kaikki on kausia, vaiheita, ohimenevää. Lapset kasvaa ja elämä muuttuu. Ei täällä, minä vaihdan vaippaa loppuelämän ja olen kuopuksessa kiinni niinkuin vauvassa. Ja silti rakastan niin että sydäntä särkee kun katson tuota nukkuvaa lasta.
Kyllä hänkin voi vielä muuttaa kotoaan, palvelutaloon.
Nyt teet lastensuojelu ilmoituksen itse omasta lapsesta ja siitä että oma vointisi ei riitä huolehtimaan hänestä. Tää on nopein keino saada oikeasti apua ja tuo tilanne on huolestuttava, sillä todellakin sinun pitäisi olla vastuussa lapsista, ja olet lähemmäksi itsetuhoinen. Hae apua ennen kuin ajatukset muuttuvat teoiksi.
Kuulostaa rankalta. Saisitko kuopukselle ulkopuolista apua? Jos mies ei halua lapsia luokseen, maksaisiko hoitoapua sinulle kotiin? Miksi isä ei halua lapsia useammin?