Lapsen koti-ikävä
Taas oli viikonloppu edessä jolloin miehen pojan oli määrä meille tulla ja innoissaa olikin tulossa, olihan meillä tiedossa huomenna reissu tykkimäelle, poika oli laskenu päiviä ja öitä, että koska pääsee sinne, oli tehnyt jopa jotain töitä, että oli ansainnut 10e reissua varten :) poika täyttää elokuussa 9v. No kaikki sujui hyvin ennen nukkumaan menoa, mutta sitten se koti-ikävä iski, ei sille mitää voinu...itkua riitti, ei siinä auttanu rauhoittelut ja selittelyt, että sulla on ihan hyvä olla täällä iskän luona, että sä pärjäät täällä, eikä teidän koti mihinkää häviä sillä aikaa, kun on täällä meillä, mutta ei..." mä haluun kotiin" oli ainoa vastaus...ja vielä kiva reissu tiedossa, niin ei halunnu sinnekään...se itkeminen oli jo ihan hysteeristä, hyvä ettei meidän yhteiset muksut siihen heränneet. Mies kysyi pojaltaa, että onko tällä ollu iskää ikävä, niin ei kuulemma oo...sekös tuntuu miehestä taas pahalta, mutta pojasta todella näki, että se ei täällä meillä halua olla, kai se tuntee täällä olon jotenkin turvattomaks? No tapaamiset on viime aikoina sujuneet sen 1-2krt kuussa, ja silloinkin viikonlopussa haluaa olla vain sen yhden yön, miten tässä tulis toimia, kun eihän lasta voi täällä väkisinkää pitää, kun ei sitä rauhoittumaan ja nukkumaan yön läpi, ja kattois mikä tilanne sit on...
Miten jos lapsella koti-ikävä iskee? annatteko soittaa kotiin? täällä saa poika soittaa jos haluaa, itkukurkussa tossa äidillee soittikin...toisaalta jos ei soittais, tulisko sitä ikävää? illat on pahimpia, kun pitää käydä nukkumaan, alkaa vaan ajattelee että mitähän se äiti ja muut tekee, mä joudun vaan olee täällä iskällä? miehestä toi vaan tuntuu pahimmalta,ettei poika tänne haluakaan enää tulla :(
Kertokaas muut miten toimitte koti-ikävän tullen...viettekö kotiin jos lapsi niin haluaa, eikä rauhoittelut auta?
Terkuin ihan hyvä äitipuoli pojalle, tullaan hyvin toimeen :)
Kommentit (2)
Teidän sijassanne tekisin niin, että muuttaisin tapaamisia joksikin aikaa lyhyiksi päivätapaamisiksi, jotta poika saisi olla teidän perheen kanssa enemmän eikä tulisi sitä ikävän tuntua ilta-aikaan. Varmasti pikkuhiljaa tottuisi ja haluaisikin enemmän olla teillä. Aika iso poika koti-ikävää noinkin rajusti tuntemaan, olisikohan joku ohimenevä kehitysvaihe. Toivottavasti pojan äiti osaa ja pystyy myös kannustamaan tapaamisiin.
..on meilläkin podettu viime aikoina. Miehen lapsi on kyllä nuorempi kuin sinun tilanteessasi, 3 vasta. Hänellä on hoitopaikka vaihtunut ja muutenkin ollut muutoksia elämässä viimeisen parin kuukauden aikana, ja se on alkanut näkyä mm. juuri koti-ikävänä meillä ollessa. Lisäksi lapsi juttelee erossa olemisesta ja että häntä ei jätetä ym.
Pari kertaa meillä ollessa on koti-ikävä iskenyt niin ettei siitä itkusta ja ikävästä meinaa loppua tulla. On yritetty keskustella asiasta ja sitten jos tilanne on sopiva niin keksiä jotain mukavaa tekemistä että saisi ajatukset muualle. Mutta kuten teilläkin, miehelle tämä on kyllä kova paikka.
Uskon ja toivon että meillä tilanne on väliaikainen ja liittyy noihin muihin muutoksiin. Ja mukava kuulla että välit ovat äitipuolella ja lapsella kunnossa, meillä sama juttu ja mukavaa yhdessä yleensä.