Miten hoksasin, että miekkonen valehteli valehdelleensa?
Miekkonen on kysellyt perheestä ja kaikenlaisesta, ihan siis halunnut tutustua minuun. ENNEN TALONI NÄKEMISTÄ soittelimme ja puhuimme helposti tunninkin putkeen. Miekkonen kysyi miksi halusin tavata hänet ja sanoi tyttöystävästä jotain tyyliin, että jos en halua olla tyttöystävä (tarkoitti tulevaisuutta) niin kaveruuskin kelpaa ja jotain tuollaista.
Miekkonen on siis ulk., siksi meni aika suoraan asioihin turhia nolostelematta XD.
No sitten tulimme minun luokseni, koska tänne oli helpompaa ajaa. Tulin suoraan töistä, joten en jaksanut lähteä seikkailemaan pitkin poikin.
No miekkonen kehui kovasti kotiani, sanoi sitä kauniiksi ja kyseli hintaa. "Noin iso, ja sinun omasi!" olivat ensimmäiset sanat kun lähestyimme ulko-ovea XD.
No illan mittaan sitten päädyimme hommiin. Miekkonen kyseli minulta jotain että olenko valmis tjsp. Joskus hänen suomen kieltään oli vaikeaa ymmärtää XD. Mutta siis pointti oli se, että miekkonen ei ollut itsekäs.
En muista mitä teimme hommien jälkeen, mutta kello alkoi olla sen verran että miekkosen piti alkaa valua kotiin. Tämäkään ei ollut mitään sellaista, että hänelle tuli yhtäkkiä kauhea kiire. Kyllä minunkin piti alkaa valmistautua nukkumaan parin tunnin päästä, käydä kaupassa, syödä... Ja olimme jo etukäteen puhuneet että kuinka kauan hengaamme yhdessä.
Sitten visiitin jälkeen miekkonen muuttui vältteleväksi eikä soittanut enää. Kaikki vain muuttui. Lopulta hän väitti että on petollinen ja valehtelee paljon.
Ensin ajattelin, että ...ttu mikä ku**pää, mutta muutaman minuutin päästä hoksasin homman nimen. Tietenkään miekkonen ei halunnut myöntää, että joo olen kateudesta vihreä kodistasi. Oikea ku**pää ei mieti toisen tunteita, joten miksi hänen piti venkoilla niin kovasti ja yhtäkkiä sitten keksiä, että jooooo siis minä olen tällainen pahis ja valehtelen paljon.
Helppo ratkaisu: valehtele valehdelleesi ja toinen suuttuu sinulle eikä kysele enempää. Todellinen syy eli kateus "jää unholaan" eikä tarvitse enää selitellä ja vältellä toista.
Kommentit (24)
Hylkää Ap ulk. miekkone ja ota kotim. Kekkone.
Eikös miehet ja miksi ei miekkosetkin peräänny, kun saavat pesää liian helposti?
Vierailija kirjoitti:
Eikös miehet ja miksi ei miekkosetkin peräänny, kun saavat pesää liian helposti?
Jotkut joo. Mutta miekkonen ei ole sellainen. Tiedätte sitten kun tapaatte itse miekkosen, jonka kanssa on hyvä olla ja josta aavistatte hyvät aikeet. Vaisto toimii molemmin päin, myös positiivisissa asioissa.
Miekkonen. Ei luoja.