"Hiljainen hyväksyntä" arghhh Sanna miksi, miksi sinä menit tämän möläyttämään
Nyt ei tästä suosta enää päästä millään ylös, ilman tuota olisi voinut erottaa Haaviston ja rokki jatkuisi
Kommentit (51)
Tuntemattoman henkilön 5.11.2019 saama profetia muutoksista Suomessa
Valtavia muutoksia tapahtuu Suomen hallituksessa, eduskunnassa ja oikeuslaitoksessa. Asiat menevät aivan sekaisin. Tulee uusi hallitus. Miehiä ja naisia raivataan pois paikoiltaan. On valtava sekasotku. Voittaja tulee. Pimeyden ruhtinas on voitettu, halleluja. Totisesti, rukoukset kuullaan. Taistelua käydään edelleen henkivalloissa. ”Rukoilkaa lakkaamatta”, sanoo Herra.
Tulee näky: Se on voitonpäivä Suomen kansalle. Se on voitonpäivä, kun Saatana kukistetaan. ”Se on voitonpäivä”, sanoo Jeesus. Olet sotasankari, Jeesus on voittanut pimeyden vallan, halleluja. Herra sanoo: ”Suuri voitonpäivä!” Pimeyden enkeliruhtinas väistyy Suomen yltä.
Muutoksia alkaa tapahtumaan, mutta rukoilkaa, taistelua käydään edelleen. Tulee voittoja.
Näky tulee: Totisesti Herra sanoo: ”Avautuu uusi lehti Suomen historiassa. Suomi polvistuu ja nöyrtyy.” Herra sanoo: ”Minä ilmoitan kunnian ja kirkkauteni Suomen yllä. Suomi tulee nöyrtymään Minun kasvojeni edessä. Suomineito polvistuu Minun kasvojeni edessä. Tulee Jumalan pelko kansan ylle. Suuret ja pienet vapisevat.” Herra sanoo: ”Herran pelko tulee kansan ylle. Tulee Sana, tulee varjelus Suomen kansan ylle. Tulee siunauksen ja hengellisen sateen aika Suomen ylle. Suomi polvistuu, Suomi nöyrtyy. Se tapahtuu pian. Suomen kansan kohtalo on muutettu, Suomi nöyrtyy.”
Tulee uusi lehti Suomen historiassa. Herra sanoo: ”Lakia kirjoitetaan uudelleen, laki tulee muuttumaan. Katso, tulee uusi laki ja uusi järjestys. Se tulee. Tulee muutos koko eduskunnassa. Tulee sellainen muutos, että ihmiset vaihtuvat. Tulee sekasorto ensin, tulee myllerrys, mutta sitten asiat muuttuvat.”
Jouko Pihon kommentti 1.12.2019:
Uskon että näin tapahtuu. Ensin sekasortoa ja vaikeuksia, sitten Jumalan pelkoa ja parannuksentekoa ja sen jälkeen hengellisen herätyksen ja siunauksen aika, jolloin eduskuntakin alkaa säätää vanhurskaita lakeja.
ex-demari kirjoitti:
Olen sanonut jo aiemmin: se on kokematon ja epäpätevä tehtäväänsä.
Kuten myös Katri Kulmuni.
Vierailija kirjoitti:
Pääministeri Sanna Marin 34 vuotta
Valtiovarainministeri Katri Kulmuni 32 vuotta (ei lapsia)
Sisäministeri Maria Ohisalo 34 vuotta (ei lapsia)
Opetusministeri Li Andersson 32 vuotta (ei lapsia)
Tässä on nyt se kova osaaminen ja kokemus millä viedään Suomea eteenpäin.
Ja kuin päättäjillä ei ole lapsia (poikkeus Marin) niin ymmärtää hyvin miksi velkaantuminen ei ole päättäjien mielestä ongelma.
Pikkutyttöhallitus se on.
P#rsut ja p#rvarit ne täälläkin taas kitisee, kun kerrankin on kasassa aiempia parempi hallitus. =D
Kun ei aina mene köyhät kyykkyyn.
Vierailija kirjoitti:
Persuille kelpaisi vain valehtelevat ministerit 😆
Eikä kelpaa, Rinnehän sai lähteä ja nyt on Haaviston vuoro - että tällaisia ne sinun porukkasi valehtelevat vihervassarit on.
Vierailija kirjoitti:
ex-demari kirjoitti:
Olen sanonut jo aiemmin: se on kokematon ja epäpätevä tehtäväänsä.
Kuten myös Katri Kulmuni.
Jostakin on aina ura ns. aloitettava.
Sanna Marin puhui totta. Sanoessaan, että oli "hiljainen hyväksyntä".
Se on juuri sitä, mitä aikaansaamaton hallitus teki..eli oli turpa kiinni ja antoi Pekka Haaviston huseerata.
Vierailija kirjoitti:
Pääministeri Sanna Marin 34 vuotta
Valtiovarainministeri Katri Kulmuni 32 vuotta (ei lapsia)
Sisäministeri Maria Ohisalo 34 vuotta (ei lapsia)
Opetusministeri Li Andersson 32 vuotta (ei lapsia)
Tässä on nyt se kova osaaminen ja kokemus millä viedään Suomea eteenpäin.
Ja kuin päättäjillä ei ole lapsia (poikkeus Marin) niin ymmärtää hyvin miksi velkaantuminen ei ole päättäjien mielestä ongelma.
Ja meinaat, ettei kenelläkään aikaisemmalla ministerillä ole ollut lapsia?
Kepu hajoaa tai lähtee hallituksesta, tai sitten Pekka lähtee.. eletään mielenkiintoisia aikoja, luulen että Pekka ei lähde millään tuosta virasta kun pääsee kerrankin itse sooloilemaan
Vierailija kirjoitti:
Sanna on vain niin rehellinen. Se sanoi juuri niin kuin asia on hallituksessa ollut silloin Rinteen aikana. Nyt tietysti hän pääministerinä voi muuttaa tilannetta jos haluaa. Ihmiset ovat ihan pöllämystyneitä kun joku poliitikko on rehellinen.
Jos hän olisi rehellinen niin hän sanoisi että Haavistoa ei hallitukseen hyväksytä. Sen lisäksi aloittaisi täyden tutkinnan koko asiasta.

Kun seuraava gallup näyttää Kepulle 8% voi olla sietämätön paine tehdä johtopäätöksiä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanna on vain niin rehellinen. Se sanoi juuri niin kuin asia on hallituksessa ollut silloin Rinteen aikana. Nyt tietysti hän pääministerinä voi muuttaa tilannetta jos haluaa. Ihmiset ovat ihan pöllämystyneitä kun joku poliitikko on rehellinen.
Jos hän olisi rehellinen niin hän sanoisi että Haavistoa ei hallitukseen hyväksytä. Sen lisäksi aloittaisi täyden tutkinnan koko asiasta.
Mehän ei voida sitä tietää, että onko tutkintaa käynnissä vai ei. Tuskinpa ihan kaikesta mediassa uutisoidaan.
Katsoin haastattelun jossa Marin oli ehtinyt olla pääministerinä 6 tuntia..ja jo ’valehteli’ettei tiedä mitään päätöstä al joku asiasta ym. roskaa puhui..
Haavisto käyttä häikäilemättä hyväkseen sitä, että hän on kahdesti ollut presidentin vaaleissa ehdolla.
Hän luulee olevansa muita parempi ja vähintäänkin jumalasta seuraava.
Nyt vastassa on aika kokemattomia ministereitä ja Haavisto käyttää sitä hyväkseen.
Potkut ilman muuta pitää tälle antaa.
Lisäksi valehtelee suoraan.
No niin. Tähän on tultu: "Luottamus on tai sitä ei ole." Piste.
Kuin tärkein kriteeri oli että ei ole keski-ikäinen mies.
Joku kuvitteliko joku että Marin olisi ministerinä taitava?
Kokoustekninen johtaminen kunnanvaltuustossa on tyystin eri asia kuin olla pääministeri.
Kyllä on hallituksessa nyt päät pyörällä
Vierailija kirjoitti:
Sanna on vain niin rehellinen. Se sanoi juuri niin kuin asia on hallituksessa ollut silloin Rinteen aikana. Nyt tietysti hän pääministerinä voi muuttaa tilannetta jos haluaa. Ihmiset ovat ihan pöllämystyneitä kun joku poliitikko on rehellinen.
Tuo Sannan lausunto ei ole rehellistä nähnytkään.
Päinvastoin, hätävalhe, jotta Rinteen alunperin muodostama nykyinen Marinin hallitus saadaan nyt pidettyä kasassa.
Mutta kun ei voinut puhua totta koska se olisi kaatanut Haaviston, eikä valehdella koska siitä kiinni jääminen olisi kaatanut hallituksen.