Miten oppii olemaan yksin?
Eli seurustelin 15 vuotta ja erosin vuosi sitten. Olen nyt 31, ei lapsia. Ollaan exän kanssa edelleen hyviä ystäviä ja ero ei ole kertaakaan kaduttanut yhtään, ei vaan sovittu enää yhteen parisuhdemielessä.
Eron jälkeen alkuun tuli vietettyä kadotettua nuoruutta, mentyä kavereiden kanssa ja deittailtua paljon, nautin elämästä.
Nyt en vaan tiedä johtuuko pimeydestä, työuupumuksesta vai mistä, mutta olen huomannut etten osaakaan olla yksin. Elämässäni on kaikki hyvin, on kiva asunto, ihana perhe, paljon ystäviä, harrastuksia ym ja päivät on täynnä ohjelmaa, mutta silti etenkin nyt iltaisin olo on aika yksinäinen. Kaipaisin ihmistä vierelleni tekemään asioita kanssani. Kuitenkin olen todella tarkka minkälaisen ihmisen kanssa haluaisin elämäni jakaa.
Pari kuukautta sitten tapasinkin upean miehen, mutta hommassa on niin paljon kysymysmerkkejä etten tiedä tuleeko tästä ikinä mitään. Sitäkin nyt murehdin ja tuntuu, että mieli on orastavan jutun takia hieman maassa. Mietin jo, että jos tästä ei tule mitään, niin en ikinä löydä kaikinpuolin toista yhtä mahtavaa ihmistä.
Mutta varsinainen kysymys kuuluukin, millä ihmeen keinolla saan nyt kaivettua "munat esiin", olla stressaamatta suhdeasioista ja koittaa nauttia tästä hetkestä ja yksin elämisestä? Vai ottaako vain aikansa noin pitkän suhteen jälkeen?
Kommentit (6)
Vierailija kirjoitti:
Eron jälkeen kannattaa harrastaa irtoseksiä ja muuten vasn rillutella. Kyllä se siitä selkiintyy! M40
Onhan tuotakin joskus tullut testattua, mutta se ei nyt ehkä oikein tähän tilanteeseen toimi. Muitakin kokemuksia/vinkkejä saa siis heittää :D
Enpä osaa sanoa miten yksinoloon voi oppia, itse olen niin erakkoluonne että se tulee ihan luonnostaan.
Tjaa,a. Itse voisin kysyä, että miten oppisin olemaan parisuhteessa kun en sitä vielä ole kertaakaan kokenut ja ikää on jo yli 30 vuotta. No onneksi sentään on muita läheisiä arvokkaita monin tavoin rakkaita ihmissuhteita.
Kun kaikki sinut hylkäävät, niin sinun on pakko oppia olemaan yksin.
Asiaa varmaan kyllä hankaloittaa omalla kohdalla se, että olen todella ekstrovertti luonne.
Mutta onko tähän vaan siedätettävä itsensä, ehkä vastaavat tunteet/ajatukset on sitten vaan ihan normaaleja?
Ap
Eron jälkeen kannattaa harrastaa irtoseksiä ja muuten vasn rillutella. Kyllä se siitä selkiintyy! M40