Lue keskustelun säännöt.
Vaikuttiko perhetaustanne siihen, miten teitä kohdeltiin lapsena?
09.12.2019 |
Olen tässä viime aikoina miettinyt ja ehkä tajunnutkin, miten vielä 80 ja 90-luvuilla perhetausta tai yhteiskuntaluokka vaikutti siihen miten lapsia kohdeltiin ”kylällä”. Ja olen olen myös tajunnut sen, miten se oma kotikasvatus vaikutti omaan käytökseen ja sitä kautta yhteisön puolelta tulevaan hylkimisreaktioon.
Kasvoin siis lapsuuteni ja nuoruuteni maaseudulla. Oma perheeni oli selkeästi työläisperhe, ihan senKin takia, että vanhempani olivat sellaiset ammatilliset päätöksensä tehneet. Varsinkin isänä melkeinpä ihannoi rahvasta elämää ja pihisee edelleenkin ihan älytöntä herravihaa.
No toki isänä oli ja on edelleenkin persoonallisuushäiriöinen, joka rakasti lastensa kyykyttämistä vuosikaudet. Yksi henkisen väkivallan käyttö oli myös mahdollisimman paskoilla autoilla ajaminen, työläinen kun ei autoilla koreile.
Kaikkeen suhtauduttiin väheksyvästi ja halveksuen, ilman mitään syytä. Kaikki muut olivat tyhmiä, paitsi isäni.
Toki hän oli myös mainio seuramies mutta luulen, että tuo kaikki kuitenkin paistoi läpi. Hän ei siis edes oikein halunnut olla yhteisen mukava ja toisia kunnioittava jäsen.
Minä sain taistella aikuisiällä pitkään, että pääsin eroon siitä tietystä negatiivisuudesta, jota lapsuudessani opin. En edelleenkään oikein osaa arvostaa itseäni enkä ole sinut itseni kanssa ( koska lapsia ei kehuta, jotteivat ne ylpisty) Olen korkeakoulutettu ja menestynyt mutta en oikein vieläkään usko itseeni.
Elin jo lapsuudessa ja nuoruudessani päässäni ja kodin ulkopuolella elämää, jossa halusin olla samankaltainen kuin muut, tykätty ja pidetty.
Mutta olin hyljitty ja halveksittu. Olin ”liian lihava, liian ruma, liian outo, liian tyhmä, liian ihan kaikkea.” Minua ei vaan hyväksytty.
Nykyään tiedän, että osaksi tuo johtui siitä, miten pelokkaaksi ja oudoksi kasvoin lapsuudenkodissani. Mutta nykyään mietin myös sitä, että kuinka paljon tähän kaikkeen vaikutti oma perhetaustani? Ja se, että pienellä paikkakunnalla kaikki tunsivat toisensa. Ja olen jotenkin tajunnut sen vasta viime aikoina, että
meidän perhe taisi olla yksi ”niistä perheistä”, joiden kanssa ei välttämättä haluttu olla tekemisissä.
Muilla samoja kokemuksia?
Kommentit (22)
Olen varakkaasta perheestä ja vaikka muiden lasten kanssa ei ollut ikinä ongelmia, vanhempien kanssa oli joskus. Etenkin kun vaihdoin koulua pieneltä okt-alueelta isoon kerrostalolähiöön.
Osa vanhemmista suhtautui minuun todella ikävästi, ja suosi alemman tulotason kavereita. Oli aika ikävää olla ainoa, joka ei porukasta ollut tervetullut kyläilemään tai vaikkapa ruokailemaan, kun meille sai aina tulla ja aina tarjosimme ruokaakin (luonnollisesti meteliä tekemättä, ei kuulu hyviin tapoihin). Minulla oli luokkani kalleimmat synttärit, varusteet, you name it. En ajatellut siitä oikeastaan mitään, olin vaan innoissani kun sain kavereita mukaan jakamaan pottia niin sanotusti. Mutta vanhemmille se otti koville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä vaikutti. Pieni paikkakunta Lapissa, isä työläinen, äiti kotona kymmenen lapsen kanssa. Opettajat kohtelivat meitä aivan eri tavalla kuin vaikka lääkärin tai pankin johtajan lapsia.
Hammaslääkäri sanoi suoraan, ettei köyhien lapsien hampaisiin kannata paikkoja tuhlata, revitään pois.
Aloitin koulun 1958. Sain sossusta koululaukuksi miesten salkun ja monot yleiskengiksi.
Onneksi selvisin tuosta, pääsin Helsinkiin opiskelemaan , korjautin hampaat ja
olen tiennanut sen verran, että on laadukkaat vaatteet ja kengät.
Koskaan en unohda sitä miten muurarin lapsia kohdeltiin.