En jaksa lapsiani enää hetkeäkään
En vain jaksa. En ikinä edes halunnut lapsia. Ensimmäinen oli vahinko, johon oli jo lähete aborttiin, mutta isänsä puhui ympäri.
Toinen oli haluttu, mutta vauva-ajan jälkeen täysi painajainen, täysin isoveljensä vastakohta.
En vaan v*ttu jaksaa... Toinen aloittelemassa teini-ikää ja toinen uhmaa minkä kerkiää. Mikään tekeminen lasten kanssa ei kiinnosta, haluan vain että pysyvät pois jaloista.
Haluaisin harrastaa, eläinten kanssa ja ilman, mutta jaksaminen ei riitä, kun kaikki energia menee lastenhoitoon. Ei auta silloin tällöin saatu apu, päinvastoin, v*tuttaa kahta kauheammin kun lapset palaavat kotiin, jos on edes päivän saanut tehdä omia juttuja.
Mies on jatkuvasti töissä. Ja sitten kun on kotona, niin saattaa olla lasten kanssa, mutta sekin yleensä tietää ongelmia minulle. On pipo, hanskat ja kaikki kateissa. Saa saat*ana harrastaa aamulla aarteenetsintää pitkin kämppää, että löytäisi lapsen vermeet hoitoa varten, jos isänsä ollut illan vastuussa. Ja ei aita puhuminen. Niin hiton monta kertaa jo aiheesta keskusteltu.
Voinko vaan häipyä ja jättää kaiken? En vaan jaksa tätä enää. Vihaan elämääni.