Vanheneminen ahdistaa! Muita?

Voi voi.

Murrosikä ahdistaa, ruuhkavuodet ahdistaa, aikuisuus ahdistaa ja vanheneminen ahdistaa.

Eikö Suomessa enää asu ja elä ketään normaalia ihmistä, ikäluokkaa, joka pystyy elömään jokaisen ikävaiheensa ilman kummempia mielialaongelmia.

Mikä helvetti se jatkuvasti ahdistaa niin kovaa, että sitä pitää joka palstalla vaikertaa ja itkeä?

Onhan se ihan mielenkiintoista välillä miettiä, että olenko 20-30 vuoden päästäkin edelleen samanlainen henkinen teini, joka pelailee videopelejä, katselee elokuvia ja sohvalla makoillen naputtelee vauvapalstalle.

Ei ahdista yhtään vanheneminen.

Kuuluu ihmisen elämänkaareen. Ja terve ihminen hyväksyy elämänkaaren kaikki vaiheet.

samat fiilikset, ikää 49. Tulee varmaan tästä kun kroppakin alkaa raihnaistua ja vuodet todellakin tuntuu. Asialla yritän tehdäkin jotain, liikun päivittäin, syön pääosin kasvisruokaa jne, silti vaan päivä päivältä on hankalampi päästä edes sängystä ylös. Lapset (2 kpl) jo aikuisia, ja minustakin tuntuu, että olisi pitänyt tehdä vielä kolmas, eli haaveiden määrä taitaa olla vakio 😅. Välillä oikein säikähtää kun tajuaa miten vanha sitä onkaan ja tuntuu että kaikki kiva alkaa olla jo takana, vaikka näin ei tosiaankaan kannattaisi vielä ajatella..

Yritä vaan opetella hyväksymään elämän kiertokulku! Ajattele mikä olisi vaihtoehto vanhenemiselle-

niinpä, kuolema.

Kauhea 45-vuoden kriisi... ... Olen päälle 20 v päästä jo eläkkeellä.

Jos yhtään lohduttaa, niin tuskin olet. Ehkä 30 vuoden päästä, jos enää olet elossa.

Onpa ällöjä kommentteja. Pitäkää mölyt mahassanne jos ette muuta osaa. Ahdistaa jep. Noin 50 vuoden iässä suurelle osalle tulee tämäntyyppinen ahdistus, on yleistä. Ei näitä nuorempana ajattele.

Ensimmäiset vanhenemishoidot ovat jo testausvaiheessa. Tulevat myyntiin tulevan vuosikymmenen aikana. Tämä on se seuraava vallankumous tietokoneiden jälkeen.

Se on niin lyhyt aika, kun on ikänsä puolesta parhaimmillaan. Ehkä noin 25-30v.

Mistä sen tietää, vaikka lääke vanhenemiseen ehkäisyyn tai huomattavaan viivästämiseen keksittäisiin jo huomenna. Koko ajanhan sitäkin tutkitaan.

Ahdistaahan se. Olen nyt nelivitosena sukuni vanhin nainen. Seuraavana kuolinvuorossa. Ei voi mitään, tähän pitää vain sopeutua.

Todellakin ahdistaa. Olen 50-vuotias, mutta mieleni ei ymmärrä tätä vaan tunnen olevani paljon nuorempi. Kuuntelen samaa musiikkia kuin nuorena, en pukeudu telttoihin ja haluan näyttää nuoremmalta. Elämän rajallisuus on iskenyt tajuntaan lähipiirin sairauksien myötä. Haluan vielä elää täysillä ja sitä en tässä liitossa tee, olen kuin zombie. Haluan vielä kokea intohimoa ja palavaa rakkautta. Pelottaa suunnattomasti että en niitä enää koe vaan loppuelämä on tätä tasaista ja tappavaa arkea tylsän puolison kanssa.

Kyllä ahdistaa, alamäki alkanut ja luisu eikun jyrkkenee:(

Olen 46 ja elän nyt elämäni onnellisinta aikaa. Milloinkahan ahdistus alkaa?

Hanki ite apua, jos susta ei löydy yhtää empatiaa toisii kohtaa.. Tiedätkö edes mitä se tarkoittaa??

Vierailija kirjoitti:

Yritä vaan opetella hyväksymään elämän kiertokulku! Ajattele mikä olisi vaihtoehto vanhenemiselle-

niinpä, kuolema.

Mietipä minkälainen ulina näillä "en aio lisääntyä" pissiksillä on vielä edessä tajutessaan muuttuvansa tatuointeineen vanhaksi.

Vierailija kirjoitti:

Todellakin ahdistaa. Olen 50-vuotias, mutta mieleni ei ymmärrä tätä vaan tunnen olevani paljon nuorempi. Kuuntelen samaa musiikkia kuin nuorena, en pukeudu telttoihin ja haluan näyttää nuoremmalta. Elämän rajallisuus on iskenyt tajuntaan lähipiirin sairauksien myötä. Haluan vielä elää täysillä ja sitä en tässä liitossa tee, olen kuin zombie. Haluan vielä kokea intohimoa ja palavaa rakkautta. Pelottaa suunnattomasti että en niitä enää koe vaan loppuelämä on tätä tasaista ja tappavaa arkea tylsän puolison kanssa.

No just tämä, pääkoppa ei ole ehtinyt tähän prosessiin mukaan. Samaistun enemmän 25- kuin 50-vuotiaisiin, en tajua ikääni ollenkaan. Viisikymppinenhän on semmoinen tylsä vanhus, mitä minä en tietenkään ole :D

Mutta tästä on seurannut se hyvä, että en suhtaudu myöskään oikeasti vanhoihin ihmisiin pelkkinä vanhuksina. Tavatessani jonkun 80- vuotiaan ajattelen usein, että sisimmässään hän on edelleen pitkälti se sama yksilö, joka hän oli viisikymmentä vuotta sitten.

Pohdintaa. Tajuan pointin ja kropan vanhenemisen. Pitäisikö tuon perusteella siis itkeä, panikoida ja draamailla loppuikä - nuorena siitä sai tarpeeksi. Vai pitäisikö etsiä onnellisuutta, rauhaa. Vai hyvää taloutta. Mitkä ovat prioriteetit. Olisiko ikuisen nuoruuden etsiminen terveellistä eri keinoin. Entä viisauden. Onko kaikki suhteellista vai suhteetonta? Voiko venäjältä tilata eutanasian sitten kun on tarpeeksi vanha vai laillistetaanko se länsimaissa. Mikä on tänään kivaa ja luonnossa kaunista?

Olen tavallaan ylpeä harmaasta parrastani. Näin pitkälle olen selvinnyt hengissä ja hyvissä voimin joten ei valittamista. Paljon olisi voinut mennä paremminkin, mutta ei auta katkera valitus mitään. 😎👍