Kuka muistaa Anne Kukkohovin mallivuosiltaan?
Minä en, vaikka samaa ikäluokkaa olenkin.
Kommentit (38)
Muistan joskus nähneeni hänet jossain Kodin Kuvalehdessä. Mikään kansainvälinen huippumalli hän ei koskaan ole ollut.
Anttilan kuvastoissa oli 90-luvulla. Suunnilleen ainoa malli, jota ne käytti. Muistan siksi, että hän on minua muutaman vuoden vanhempi ja siskoni ikäinen.
Muistan hyvin Anttilan kuvastojen alusvaatekuvat silloin kun ei vielä ollut pornolehtiä.
Poikuus 47
Olen samanikäinen ja muistaakseni hän oli 30 vuotta sitten Glorian kannessa. Teki vaikutuksen kun muistan vieläkin.
En muista. Mutta mielestäni muistan kasvonsa ihan parin vuoden takaa, ja on muuttunut todella paljon mielestäni.
Muistan hyvin. Oli mielestäni kaunein malli, leikkasin hänen kuviaan julkkisvihkooni. Oma ikä oli silloin jotain kymmenen.
En muista. Ihmettelin kun hän tuli juontajaksi johonkin Mallikouluun, tms. ja sitä tituleerattiin huippumalliksi ja ulkomailla uraa tehneeksi ja nimi oli ihan uppo-outo.
Oli se aikanaan useiden naistenlehtien kansissa ja muotikuvissa, mm. Kauneus ja terveys.
Muistan. Luulin, että on fiksu aikuinen nainen mutta nämä viimeaikaiset avautumiset on muuttaneet käsitystä.
Minä muistan. Ihmettelin silloin, eikö maassa ole muita malleja, koska hän oli aivan kaikissa mainoksissa. Puolipitkä tukka silloin. Julkkis vasta myöhemmin juontotehtävien myötä.
Olen samanikäinen ja muistan hänet hämärästi mainosmallina. Mallibisnes oli Suomessa aika pientä, ja samoja naamoja pyöriteltiin monessa tarkoituksessa.
En ole katsonut Linnan juhlia enkä lukenut niistä, mutta silmiini osui otsikko siitä, että Anne oli pyyhältänyt joillekin jatkoille. Kutsuttiinko hänet oikeasti Linnaan, ja jos, niin miksi? Vai oliko hän vain jatkoilla taas pyrkimässä iltapäivälehtiin?
Ei kukaan. Ihan tosi.