En ole tervetullut vieras jouluna vanhempieni luokse
Uskomaton tilanne. Soittelin viikonloppuna vanhemmilleni ja kyselin, milloin sopisi tulla käymään, kuten joka joulu ennenkin tähän asti. Aaton olemme jo mieheni vanhempien luona, mutta pitkien lomien vuoksi melkeinpä mikä tahansa päivä käy. Yllätys oli suuri, kuin kuulin etten olekaan tervetullut vieras joulupöytään. Menin täysin hämilleni enkä edes ymmärtänyt aluksi mistä oli kysymys. Lopulta isäni toisti, ettei tänä jouluna sovi tulla kyläilemään ja joulun viettävät kahdestaan "kaikessa rauhassa". Kun purskahdin itkuun puhelimessa ja kysyin syytä, isäni vain sanoi että on päätöksensä tehnyt ja asiasta ei keskustella.
Voin vain arvailla syytä. Tiedän isäni olevan äkkipikainen luonne ja myrskyjä on noussut ennenkin. Nyt en kuitenkaan yhtään tiedä, mikä tämän mielenilmauksen takana on. Emme ole riidelleet tai muitakaan eri mielisyyksiä ei ole ollut. Olemme mieheni kanssa kolmekymppisiä töissäkäyviä ja korkeakoulutettuja ihmisiä, joilla terveet elämäntavat ja laaja sosiaalinen verkosto. Emme siis mielestäni mitään, mitä pitäisi hävetä. Lisäksi edellisen kerran juttelimme pari viikkoa sitten oikein hyvissä väleissä puhelimessa.
Olen nyt viikonlopusta lähtien ollut todella surullinen ja itkenyt paljon. Tuntuu kamalalta olla oman perheen hylkäämä näin jouluna. Kaiken kruunuksi yritämme mieheni kanssa lasta ja tämä olisi vanhempieni ensimmäinen lapsenlapsi. Kauhukuvat tulevista jouluista niin, ettei lapseni pääsisi mummolaan surettaa jo valmiiksi.
Onneksi olen siitä hyvässä tilanteessa, että mieheni suku ottaa meidät molemmat avosylin vastaan ja kertoivat jo odottavansa seuraamme. Silti tuntuu, että sydän on aivan murtunut. En kuitenkaan saa tätä asiaa päästäni. Mitä ihmettä on voinut tapahtua? En uskalla soittakaan, sillä en tiedä pahentaako se vain asioita.
Kommentit (37)
Joulu on täysin yliarvostettu "juhla". Ei sen takia kannata surra.
Mitä ihmettä... Joku haluaa joskus omaa rauhaa ja "purskahdat itkuun"? Joskus ihmiset haluaa vaihtelua. Omaa rauhaa. Joskus ihmisillä on esmes terveysongelma ja haluavat sen takia omaa tilaa.
Mikä ihme kaikkia vaivaa että minä maailman napa minä minä.
Mitä nyt ihmettä? Tuollainen draama siitä, että vanhemmat haluaa viettää tämän joulun keskenään. Omituista. Itselleni ei tulisi mieleenkään mennä vanhemmille jouluna, eikä hekään haluaisi passattavia nurkkiinsa. Tapaninpäivänä ehkä pikaisesti joskus on käyty kylässä kahveilla, siinä se. Ei ainakaan omat vanhempani vanhemmiten enää viitsi mitään jouluruokia laittaa ja joulua sen enempää viettää, ja sitten joutuisi jos tulisi vieraita.
Vierailija kirjoitti:
Joulu on täysin yliarvostettu "juhla". Ei sen takia kannata surra.
Anteeksi mitä?
-J
Hävetä? Hylätä?
Todella voimallisesti reagoit siihen, että ´vanhempasi haluavat olla tänä jouluna rauhassa kahdestaan. Miksi et suo sitä heille? Huomaathan, että ajattelet koko asiaa vain oman napasi ympärillä. Ja olet kuitenkin aikuinen, akateeminen.
"Kaiken kruunuksi yritämme mieheni kanssa lasta ja tämä olisi vanhempieni ensimmäinen lapsenlapsi."
Jos ne vanhemmat varautuvatkin juuri tähän, eli haluavat viettää kerrankin joulun ihan kahdestaan, ennen kuin alkaa tulla eteen "lapsenlapsijouluja".
(itsekin miehen kanssa lähdettiin viettämään joulua hotelliin silloin, kun odotin lasta. Oli viimeinen joulu "pelkkänä" pariskuntana, ja haluttiin viettää se kahdestaan. Tätä ennen oltiin vietetty joulua kummankin vanhempien luona, ja tähän tapaan palattiin sitten vuotta myöhemmin kun lapsi oli jo maailmassa)
0/5 provo. ettekö te nyt jo tunnista tätä , jonka jokainen tarina loppuu "mitä ihmettä". Huono.
Vierailija kirjoitti:
Kerro tarkemmin miehestäsi ja hänen taustastaan?
Mieheni on minua pari vuotta vanhempi. Ulkoilmaihminen joka nauttii vaelluksesta, melomisesta ja kalastuksesta. Koulutukseltaan diplomi-insinööri (kuten minäkin) ja tavattiin opiskeluaikojeni loppupuolella, yhdessä nyt jo muutama vuosi.
Ja lisättävä on - olemme tosiaan molemmat kotoisin samasta kaupungista ja vanhemmat asuu lähettyvillä. Kyse ei ole siitä, että meidän pitäisi päästä viettämään koko joulu vanhempieni luona. Minulle riittäisi vaikka tapaninpäivän kahvit ja voisimme tuoda pullat mukanamme. Kyse oli nyt siitä, ettei mikään ajanväli joulun ja uudenvuoden välissä sopinut edes parin tunnin visiittiin.
-ap
Jotain terveysjuttua tai töissä rankkaa. Jos jompi kumpi aiheuttaa uniongelmia, niin
sitä voi rasittua jo pelkästä joulun ajattelemisesta. Vanhempasi kaipaavat rauhallista joulua ilman, että tarvitsee ajatella siivouksia tai kokkauksia tai mitään muutakaan.
Joulusi voi olla paskana, mutta äitisi tai isäsi terveydessä on tapahtunut jotain niin dramaattista, ettei he nyt halua viettää joulua kuin kahdestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro tarkemmin miehestäsi ja hänen taustastaan?
Mieheni on minua pari vuotta vanhempi. Ulkoilmaihminen joka nauttii vaelluksesta, melomisesta ja kalastuksesta. Koulutukseltaan diplomi-insinööri (kuten minäkin) ja tavattiin opiskeluaikojeni loppupuolella, yhdessä nyt jo muutama vuosi.
Ja lisättävä on - olemme tosiaan molemmat kotoisin samasta kaupungista ja vanhemmat asuu lähettyvillä. Kyse ei ole siitä, että meidän pitäisi päästä viettämään koko joulu vanhempieni luona. Minulle riittäisi vaikka tapaninpäivän kahvit ja voisimme tuoda pullat mukanamme. Kyse oli nyt siitä, ettei mikään ajanväli joulun ja uudenvuoden välissä sopinut edes parin tunnin visiittiin.
-ap
Hmm. Tuo kuulostaa jo vähän hassulta? Miten ilmaisitte asian heille? Luulisi kyllä joulukauteen mahtuvan edes lyhyet kahvit.
Minä sinuna olisin mielissäni vanhempiesi käytöksestä. Tämähän tarkoittaa sitä että tulevaisuudessa teidän ei tartte tuntea mitään pakkoa viettää joulua vanhempiesi kanssa.
Noh kun muutaman joulun saavat viettää rauhassa kahdestaan, alkaa varmaan taas jaksaa perheenjäsenten seuraa. En tiedä kannattaako äitien- ja isänpäivänä liioin häiritä, etteivät liikaa rasitu.
Asutteko itsekin samassa kaupungissa, vai pelkästään vanhempanne? Jos vaikka kutsuisitte vanhempasi teille joku päivä kahville.
Ihmettelisin minäkin, jos kaikkina muina jouluina tähän asti on ollut itsestään selvää, että joulu vietetään yhdessä. Toisaalta eihän siihen tarvitse olla mitään dramaattista syytä. Ehkä he vain oikeasti tarvitsevat nyt rauhallista aikaa kahden eikä se liity mitenkään sinuun ja mieheesi.
Ehkä vanhempasi ennakoivat, että tulet ihmettelemään ja kyseenalaistamaan heidän päätöksensä, ja sen takia isäsi oli päättänyt ilmaista asian puhelimessa jämptisti, mikä sinusta kuulosti tylyltä?
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Miksi tulevan lapsenne pitäisi viettää jouluja mummolassa? Saatuanne lapsen te olette perhe, joten voitte aivan hyvin ruveta viettämään joulua omassa kodissanne, luotte omat joulutraditionne ja kutsutte isovanhemmat teille joulupäivälliselle.
En yhtään jaksa ymmärtää näitä aikuisia lapsia jotka itkevät koska eivät pääse vanhempiemnsa luokse jouluna. Oma koti, oma perhe, oma joulu. Kutsukaa ne vahnukset luoksenne.
Vierailija kirjoitti:
Joulusi voi olla paskana, mutta äitisi tai isäsi terveydessä on tapahtunut jotain niin dramaattista, ettei he nyt halua viettää joulua kuin kahdestaan.
Tämä kävi itsellänikin mielessä. Toivottavasti ei mitään vakavaa olisi käynyt.
Olen lukenut uudelleen ja uudelleen viestejämme whatsappissa. Vielä marraskuussa äitini kyseli lahjatoiveita ja kertoi tekevänsä lempikakkuani kuten aina jouluna. Tässä välissä jotain on tapahtunut, mutta en yhtään tiedä mitä.
Tiedän, että ihmisillä on hyvin erilaiset jouluperinteet. Meillä joulu on ollut aina iloinen perhejuhla ja muutos aiempaan on niin dramaattinen, että se pelästytti ja erilaiset kauhukuvat valtasivat pään.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro tarkemmin miehestäsi ja hänen taustastaan?
Mieheni on minua pari vuotta vanhempi. Ulkoilmaihminen joka nauttii vaelluksesta, melomisesta ja kalastuksesta. Koulutukseltaan diplomi-insinööri (kuten minäkin) ja tavattiin opiskeluaikojeni loppupuolella, yhdessä nyt jo muutama vuosi.
Ja lisättävä on - olemme tosiaan molemmat kotoisin samasta kaupungista ja vanhemmat asuu lähettyvillä. Kyse ei ole siitä, että meidän pitäisi päästä viettämään koko joulu vanhempieni luona. Minulle riittäisi vaikka tapaninpäivän kahvit ja voisimme tuoda pullat mukanamme. Kyse oli nyt siitä, ettei mikään ajanväli joulun ja uudenvuoden välissä sopinut edes parin tunnin visiittiin.
-ap
Vanhemmillasi on täysi oikeus viettää joulua kahdestaan. Mutta hieman outoa jos eivät halua edes nähdä kahvilla minään päivänä. Mutta avauksessa voivottelit, ettet ole tervetullut "joulupöytään". Eli jos sinä oletit, tai vanhempasi olettivat sinun olettavan (lol), että haluat nimenomaan sen joulupöydän, niim kyse on varmaan siitä, että eivät kerta kaikkiaan jaksa isännöidä/emännöidä joulupöytää. Ja jos he ovat sen sinulle tarjonneet aina ennen, niin on ymmärrettävää, että he ajattelevat että nytkin pitäisi. Kysyitkö ihan, että sopisiko sinun kuitenkin tuoda lahjat esim. aatonaattona tai tapanina?
Toinen vaihtoehto: he ovat loukkaantuneet, kun menette aatoksi miehesi vanhemmille. Menettekö koskaan aatoksi sinun vanhemmillesi? Jos kyllä, niin sitten heiltä typerää kiukuttelua. Jos ette, niin ehkä tässä syy (voisivat toki kertoa syyn).
Kolmas vaihtoehto on, että toinen heistä on jotenkin sairas, eivätkä halua vielä puhua asiasta.
Joka tapauksessa sinun asiasi on kunnioittaa heidän päätöstään. Pisteet isällesi selkeästä kommunikaatiosta, ei selitellyt mitään.
Kerro tarkemmin miehestäsi ja hänen taustastaan?