Poliisin Silkkitie-palvelimen takavarikko, tuhansia syytteitä tulossa!!!!
Ne on jotenkin onnistuneet selvittämään ostajatkin, en ihan tajua miten se on teknisesti mahdollista, mutta kuitenkin....
Kommentit (321)
Eiköhän tuolta ole aika moni tilannut :D
Minua pelottaa oikeasti. Kerran pikkujoulujen jälkeen sain juovuksissa idean edes kerran elämässä kokeilla kannabista. Löysin silkkitielle, ostin Bitcoineja satasella ja tilasin valmiiksi käärittyjä tupakka-kannabissätkiä sieltä. Aamulla jo kadutti tilaaminen, kuumotti ihan julmetusti, että jos vaikka postissa jo huumekoirat haistaa paketin. No, kannabissätkät kuitenkin tuli kotiin perille. Yhden poltin, en tykännyt vaikutuksesta joka oli lähinnä tokkuroittava ja unettava. Loput heitin menemään. Luulin että vaara oli ohi. Mutta nyt siis on taas riski päällä.
Pahinta tässä on se että olen työssä tekemisissä tietoturvan kanssa ja kaikki asiakkaani vaatiat SUPOn turvaselvityksen ennen kuin palkkaavat minut. Edes sakkotuomio huumausainerikoksesta on sellainen että urani on ohi lopullisesti.
Kuulin ensimmäistä kertaa silkkitiestä 01/2018. Luulin, että huumeiden myynti sitä kautta oli jo silloin loppunut, koska kaveri puhui menneessä muodossa siitä.
Nyt kuulin toisen kerran tai oikeastaan luin tästä ketjusta. Jännä nähdä mitä kaikkea selviää. Kaverilleni ei käy mitään. Tuo fiksu yliopistossa opiskeleva nuori lopetti oman maanpäällisen matkansa viime vuonna.
(Itsellä ei ole siis mitään kokemusta mistään huumeista.)
Vierailija kirjoitti:
Minua pelottaa oikeasti. Kerran pikkujoulujen jälkeen sain juovuksissa idean edes kerran elämässä kokeilla kannabista. Löysin silkkitielle, ostin Bitcoineja satasella ja tilasin valmiiksi käärittyjä tupakka-kannabissätkiä sieltä. Aamulla jo kadutti tilaaminen, kuumotti ihan julmetusti, että jos vaikka postissa jo huumekoirat haistaa paketin. No, kannabissätkät kuitenkin tuli kotiin perille. Yhden poltin, en tykännyt vaikutuksesta joka oli lähinnä tokkuroittava ja unettava. Loput heitin menemään. Luulin että vaara oli ohi. Mutta nyt siis on taas riski päällä.
Pahinta tässä on se että olen työssä tekemisissä tietoturvan kanssa ja kaikki asiakkaani vaatiat SUPOn turvaselvityksen ennen kuin palkkaavat minut. Edes sakkotuomio huumausainerikoksesta on sellainen että urani on ohi lopullisesti.
Poliisin ei tarvitse kuin VauvaFoorumille tulla ja kaivaa sun osoite!
Siellä oli 400.000 käyttäjätiliä. Jos ovat vain tuhansia saaneet, niin ei kovin kova esitys poliisilta.
Ne on jotenkin onnistuneet selvittämään ostajatkin, en ihan tajua miten se on teknisesti mahdollista, mutta kuitenkin....
Aika harva osaa peitellä jälkensä niin, että viranomaiset eivät löydä. Esim. Tor-verkko tai vpn ei riitä.

Luultavasti sen datan takia mitä palvelimilla on ollut. Tiedän useita ihmisiä jotka ovat tilanneet, myös itsekin tilannut kertoja. Kaikki normaaleja työssäkäyviä veronmaksajia. Onhan niistä tilauksista onneksi jo aikaa n. 3 vuotta, että koskisko kuitenkin aktiivista dataa.
Kaveri tilas masennus/psykoosissa, sit oli iha kuset housussa, luuli et sitä seurataan sekä että poliisit on kohta ovella ja kun se posti tuli hän oli jo osastolla hoidossa, koska meni vointi niin huonoksi. Vein hälle kirjeet kotoaan sinne niin hän kertoi tämän ja heitti tabletin pöntöstä alas, kun pelkäsi, että lääkärit luulee sitä narkkariksi.
Ja nyt se on taas kakat housussa, saa nähhä laukeeko psykoosit päälle.
Kerrankin hyötyä viinasta, oon ryypänny päälle 10v (ja senkin lopettanut) muuten oisin varmasti melkeen ainakin tilannu tuolta vaikka ja mitä.
Vierailija kirjoitti:
Jahtaisivat nuokin poliisit todellisia rikollisia, kuten rais.kareita, ryöstäjiä ja pahoinpitelijöitä.
Ryöstöt ja pahoinpitelyt johtuvat melko usein huumeista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne on jotenkin onnistuneet selvittämään ostajatkin, en ihan tajua miten se on teknisesti mahdollista, mutta kuitenkin....
Aika harva osaa peitellä jälkensä niin, että viranomaiset eivät löydä. Esim. Tor-verkko tai vpn ei riitä.
Luultavasti sen datan takia mitä palvelimilla on ollut. Tiedän useita ihmisiä jotka ovat tilanneet, myös itsekin tilannut kertoja. Kaikki normaaleja työssäkäyviä veronmaksajia. Onhan niistä tilauksista onneksi jo aikaa n. 3 vuotta, että koskisko kuitenkin aktiivista dataa.
Onko sulla käyttäjätunnukset viel siel?
Vierailija kirjoitti:
Siellä oli 400.000 käyttäjätiliä. Jos ovat vain tuhansia saaneet, niin ei kovin kova esitys poliisilta.
Siis hollantilaisella palvelimella oli tuo määrä käyttäjätietoja, joista valtaosa tietysti muualta kuin Suomesta. Noin 7.500 suomalaista on kuitenkin jo tunnistettu ja kuulustelukutsu tulee viimeistään ensi vuoden alussa.
Kaikista vaarallisin huume eli etanoli eli alkoholi on jo Suomessa laillista. Alko-nimisistä huumekaupoista saa sitä ostaa.
Vierailija kirjoitti:
Kaveri tilas masennus/psykoosissa, sit oli iha kuset housussa, luuli et sitä seurataan sekä että poliisit on kohta ovella ja kun se posti tuli hän oli jo osastolla hoidossa, koska meni vointi niin huonoksi. Vein hälle kirjeet kotoaan sinne niin hän kertoi tämän ja heitti tabletin pöntöstä alas, kun pelkäsi, että lääkärit luulee sitä narkkariksi.
Ja nyt se on taas kakat housussa, saa nähhä laukeeko psykoosit päälle.
Mukava kuulla, paha saa kuin saakin joskus palkkansa. Toivotaan että kaverisi on huomannut uutiset ja hermoilee oikein kunnolla.
Helsingin poliisit ja miss Helsinki-kisailijat ovat kaikki samaa kastia: narkkareita ja huumekauppiaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne on jotenkin onnistuneet selvittämään ostajatkin, en ihan tajua miten se on teknisesti mahdollista, mutta kuitenkin....
Aika harva osaa peitellä jälkensä niin, että viranomaiset eivät löydä. Esim. Tor-verkko tai vpn ei riitä.
Luultavasti sen datan takia mitä palvelimilla on ollut. Tiedän useita ihmisiä jotka ovat tilanneet, myös itsekin tilannut kertoja. Kaikki normaaleja työssäkäyviä veronmaksajia. Onhan niistä tilauksista onneksi jo aikaa n. 3 vuotta, että koskisko kuitenkin aktiivista dataa.
Onko sulla käyttäjätunnukset viel siel?
Kai ne siellä vielä olivat mutta viimeksi tilannut vuonna 2017.
Ei tuon pitänytkään olla mahdollista, mutta ylläpito on ilmeisesti ollut välinpitämätön asiakkaiden tietoturvasta. Ehkä vanhoja viestejä nimine ja osoitteineen on säilytetty ja PGP-avain on löytynyt tai sitten niitä ei ollut automaattisalattu vaikka väitettiin. Aina kannattaa itse salata nimi ja osoite myyjän julkisella PGP-avaimella jos tilaa. Nyt käyttäjät voivat vain toivoa että niitä ei ole tallessa koko ajalta.
Omaan käyttöön ostaminen lasketaan käyttörikokseksi, maksimirangaistus on 6 kk ehdollista ja vanhenemisaika 2 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Jahtaisivat nuokin poliisit todellisia rikollisia, kuten rais.kareita, ryöstäjiä ja pahoinpitelijöitä.
Huumerikolliset ovat oikeita rikollisia.
Vierailija kirjoitti:
Mihin tässä maailmassa voi enää luottaa kun Tor-verkon palvelintiedotkin selvitetään?
Ei selvitetty. Silkkitiellä oli käytössä salaus, mutta kaikki eivät sitä käyttäneet. Sitä kautta poliisi pääsi kiinni yksittäisiin ostajiin ja myyjiin. Takavarikkojen kautta poliisit pääsivät kiinni salausavaimiin ja sitä kautta avattua myös salattuja viestejä ja sitä kautta yhä useamman jäljille. Ei tässä ole mitään murrettu vaan poliisi on käyttänyt perinteisia pakkokeinoja.
Kolme poliisia on jäänyt kiinni, mukana myös poliitikkoja ja muusikoita. 7500 nimeä siirretty epäiltyjen tietorekisteriin.
Taitaa huumekauppiasta hieman pelottaa.😀