HS: Kerjäläiset kaupanneet lapsille huumeita itäkeskuksessa
Vapaavuori kertoo saaneensa viestejä, joiden mukaan huumekauppaa pyörittää joukko ”ns. romanikerjäläisiä”. Hänen mukaansa pillereitä on tarjottu toistuvasti myös lapsille ja nuorille. Kauppapaikan vieressä on esimerkiksi päiväkoti ja nuorisotila.
Kommentit (7)
Ei pidä paikkaansa. Työttömät jätteet niitä kauppaa
Kaveri asuu Itiksessä, ja hän on sanonut, että tuo on siellä kaikkien tiedossa.
Puotinharjussa, ei Itäkeskuksessa ja tilanne on kyllä ihan yleisessä tiedossa. Sille ei vaan tehdä mitään. T. Marjaniemeläinen
Siellä on kyllä myös kantiksia mukana bisneksessä. Hyvä kuitenkin, että todella näkyvään kaupankäyntiin puututaan. Olen ihmetellyt, että eikö kauppiaiden tarvitse edes yhtään varoa, kun esim Tallinnanaukiolla pyörivät. Hertsikan metriksellä sama juttu.
Hienoa, nyt heillä on varaa palata kotimaahansa aivan omin avuin!