Surullinen tilanne. Kehitysvammainen tyttärenpoikani ei kunnolla ymmärrä että pappansa on kuollut.
Ottivat aina jouluisin yhdessä vähän lonkeroa ja nyt pappaa ei enää ole. Nico tulee kotiini ja huhuilee papan perään. Hän ei ollut alkujaan kehitysvammainen, syntyi terveenä, mutta löi päänsä pahasti vauvana ja sai kovan diagnoosin vaikka meistä isovanhempina niin vammainen ollut. Sitä mieheni kanssa surtiin koko ajan. Osaa esim ajaa pyörällä mutta ajokorttia ei Nicolla ole.
Kommentit (4)
Hänelle tulee vaan toistaa että pappa on poissa, muistatko kun puhuttiin. tsemppiä
Ei voi mitään. Huhuilu on hänen tapansa ikävöidä.
Toisaalta miksi sitä suremaan, kun ei hänkään varmaan sure, jos ei kerran ymmärrä / muista koko kuolemaa? Vai reagoiko joka kerta jotenkin voimakkaasti siihen kun pappa ei huhuiltaessa vastaa ja hänelle kerrotaan ettei pappa elä enää? Mutta ei sitten kumminkaan muista asiaa seuraavalla kerralla.
Voi sentään. Pikku hiljaa tajuaa kun ei enää näe. Vie hänet haudalle ja selitä tilanne.