Miksi kaikkia sairauksia ei hoideta psykosomaattisina sairauksina?

Nykyään tiedetään, että mieliala vaikuttaa kaikkien sairauksien oireisiin. Positiiviset ja optimistisesti elämään asennoituvat paranevat syövästäkin todennäköisemmin kuin negatiiviset murjottajat.

Tästä huolimatta vain osaa sairauksista pidetään psykosomaattisina, eikä niihin tarjota muuta hoitoa kuin terapiaa. Odotetaan, että potilas paranee hallitsemalla oireitaan ajatuksen voimalla. Kovaan kipuun ei anneta lääkettä vaan käsketään siirtämään kipu rusinaan.

Eikö olisi reilua ja tasa-arvoista hoitaa kaikkia sairauksia samalla tavalla? Psykosomaattisiahan kaikki sairaudet pohjimmiltaan ovat. Traumaattiset kokemukset saattavat altistaa vaikka syövälle. Eikö potilaan pitäisi silloin ajatuksen voimalla siirtää syöpä rusinaan?

Nykytilanteessa potilaan kuumetta hoidetaan lääkkeillä, jos kuume todetaan somaattiseksi. Jos lääkäri kuitenkin pitää kuumetta toiminnallisena ja psykosomaattisena, ei potilas saa lääkitystä, vaan kehotuksen ajatella jotain muuta.

Entä sitten psyykkiset sairaudet. Miksi niitä hoidetaan lääkkeillä eikä terapialla. Miksi niitä ei hoideta terapialla niinkuin psykosomaattisia sairauksia, vaan potilaille annetaan lääkkeitä. Eiväthän ne ole somaattisia sairauksia lainkaan. Korkeintaan psykosomaattisia.

Olen jo pitkään seurannut terveydenhuoltomme tilaa ja asennetta potilaita kohtaan. On ollut karua huomata että hoidon taso, tai se että saako hoitoa lainkaan, riippuu siitä missä asuu ja kuka sattuu lääkäriksi.
Jos joku lääkäri joskus sattuu kirjoittamaan epäilyn psykosomaattisesta sairaudesta, ei potilas saa enää hoitoa mihinkään sairauteen. Kaikki oireet oletetaan silloin psykosomaattisiksi ja tutkimatta ja hoitamatta jäävät syövät ja reumat muutkin somaattiset sairaudet.

Miten tällaista voi tapahtua tasa-arvoisessa maassa, jossa väitetään olevan maailman paras terveydenhoitojärjestelmä?