Lue keskustelun säännöt.
Sairaalloinen mustasukkaisuus
V-P
29.11.2019 |
Pettäminen näyttää olevan kestosuosikki-aihe.
Pettämisen tunnusmerkistöä ja pettäjän ”profiilia” on ruodittu tälläkin palstalla jo lähes joka vinkkelistä.
Mutta entäpä suhteet, joissa tuo pettäminen asuukin vain kumppanin mielikuvituksessa?
- Onko sairaalloisen mustasukkainen aina menneisyytensä vanki, eli traumatisoitunut edellisissä suhteissaan?
- Onko kyseessä kärjistynyt ja korostunut omistamisen ja kahlitsemisen halu ja tarve?
- Onko äärimmäisen mustasukkainen itse pettäjä, ja ikäänkuin ”projisoi” tätä kumppaniinsa?
Tositarinoita elävästä elämästä tähän ketjuun kiitos.
P.S. Ihan ”hygieniasyistä”... Tähän ketjuun vain kertomukset, joissa sinua epäiltiin SYYTTÄ.
Täältä löytyy sitten kyllä ihan omat ketjut niille kerskailuille ja tarinoille joissa päästiin kuin koira veräjästä
Kommentit (11)
Minä elin sairaaloisen mustasukkaisessa ja kontrolloidussa suhteessa pitkään. Ensimmäisinä vuosina puhuin asiasta miehelle, mutta hän kielsi olevansa sairaanloisen mustasukkainen. Hän ei siis halunnut, että käyn yksin baarissa, työpaikan juhlissa, lenkillä tms. Myöhemmin jäi kiinni esim puhelimen tutkimisesta. Kun lapsia tuli, totuin ajatukseen, etten käy missään yksin. Mies ei halunnut, että käyn yksin missään. Tuohon liittyi mustasukkaisuuden lisäksi hänen totaalinen haluttomuus olla lasten kanssa. Olimme lapset kyllä yhteisestä päätöksestä saaneet.
Asiaan tavallaan tottui ja se nivoutui niin moneen muuhun outoon ja epänormaaliin asiaan suhteessamme, etten tätä enää kauheasti ajatellut. Elin vähän kuin vankina omassa elämässä.
Vasta eron kynnyksellä mies suostui tästä puhumaan. Ajatteli kai, että näin saa vältettyä eron. Kun hän kertoi mustasukkasuideen tuomista tuntemuksista, olin aivan järkyttynyt. Hän kuvaili mm. tarkkaan miten hän yöllä huomattuaan, etten nuku vieressä, oli varma että olen lähtenyt jonkun miehen matkaan. Todellisuudessa nukuin sairaan lapsen vieressä tms. Hänen kohdallaan tunteet tulivat omasta lapsuudesta, jossa hän oli elänyt vanhempiensa jatkuvassa pettämisriitojen sävyttämässä ilmapiirissä.
Ja suhteen aikana olin varmasti miehen mielestä pettänyt häntä vaikka kuinka usein. Todellisuudessa en koskaan.
Olen nyt jo pari vuotta nauttinut vapaasta elämästä ja se tuntuu hienolta. Mutta kurjaa on huomata, kuinka paljon tuo kaikki jätti myös minuun jälkiä. Ja mietin paljon myös sitä, millaisen mallin lapseni ovat saaneet.
Moni voi arvostella, miksi olin niin pitkään suhteessa. Mutta vain tällaisen henkisen väkivallan kokenut tietää, miksi suhteesta on vaikea lähteä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin aikanaan pitkähköllä ulkomaan komennuksella, ja tuolloinen kihlattuni oli tulossa ensi kertaa Suomesta käymään.
Hain hänet bussiasemalta, ja jälleennäkeminen oli tietty lämmin ja tunnetta täynnä.
Saavuttiin mun kämpille ja kannettiin hänen matkalaukkunsa makuuhuoneeseen.
Kun kuljettiin siitä makuuhuoneen ja olohuoneen välissä olevan vaatehuoneen läpi, tunnelma jäähtyi tämän jälkeen silmin nähden…
Olin ihan kysymysmerkkinä koko loppupäivän ja illan, exä vaan vittuili kaikesta eikä antanut edes koskea.
Kun kysyin mikä mättää, vastaus oli ettei mikään.
Aamulla kukonlaulun aikaan se ravisteli mut sängystä ylös, ja aloitti kuulustelun.
Ketä kaikkia mun luonani on käynyt ja sitä rataa.
Lopuksi, kun ei enää mitään kysyttävää keksinyt, se paljasti syyn käytökselleen.
”Okei, no jos sulla ei kerran mitään sutinaa täällä ole, selitäpä mulle se kortsupakkaus sun vaatehuoneessa!”
Olin taas ihan kysymysmerkkinä, että mikä helvetin kortsupakkaus?!
No, sitä mentiin sitten yhdessä ihmettelemään vaatehuoneeseen, ja olihan siellä…
…aski paikallista tupakkaa.
Tuota kyseistä merkkiä ei tosiaan ollut Suomessa edes myynnissä, ja se oli vielä näitä slim-tyyppisiä savukkeita,
eli aski oli kyllä todella erehdyttävästi kortsupakkauksen näköinen!
Kun avasin tuon puoliksi poltetun ”kortsupakkauksen” exäni edessä, ja ojensin sen hänelle käteen lähempää tarkastelua varten,
oli ilme kyllä näkemisen arvoinen. :)
Puitiin koko tilanne siinä sitten samalla.
Exäni sitten tunnusti epäilleensä uskollisuuttani jo komennukseni alkuhetkistä lähtien.
Kun ihmettelin syytä tähän (oltiin seurusteltu jo kolme vuotta, eikä hän koskaan aiemmin ollut osoittanut mitään mustasukkaisuuden merkkejä),
ainoaksi syyksi paljastui ulkomaan reissujen ja komennusten ”huono maine” ja tarinat näistä mitä oli tyttöjen illoissa kuullut… :-/
Loppujen lopuksi koko episodille naurettiin yhdessä, ja meillä oli ihan hauska pitkä viikonloppu.
Vielä tänäkin päivänä tosin ihmettelen, miten hemmetissä exäni pystyi bongaamaan tuon askin tuolta vaatehuoneesta?? :-O
Elin tuolloin nimittäin siinä mielessä poikamies-elämää, että kämpän siisteys ei ollut mitenkään korkealla prioriteettilistalla,
ja tuo vaatehuone oli oikeasti kuin hävityksen kauhistus, vaatteita ja rojua siellä täällä, jopa tuo pöytä ääriään myöten täynnä kaikkea sekalaista roinaa.
Siltikin, exäni onnistui katseellaan poimimaan tuon epäilyttävän objektin, siis käytännössä välittömästi astuttuaan vaatehuoneeni kynnyksen yli…
Onkohan tämä nyt se kuuluisa Naisen Vaisto, joskin tällä kertaa tuntosarvet oli vähän liian herkällä. :-p
Kun lapsi syntyi enkä päikkäreiltä halunnut vastailla puheluihin sain kuulla että kyllä päikkärit tiedetään. Alepasta asti miehiä jonossa oven takana.
No läksi eron jälkeen kauaspois ja itseäni hymähdyttää koko keissi.
Saa kyllä olla melkoisen uniikki että aloittaisin mitään kenenkään kanssa jonka mielessä nainen on kotitalousjaseksikone.
Kyllä sen jo huomasi.
Sairaalloisen mustasukkaisuuden taustalla on usein epävakaa ja turvaton lapsuus. Niitä asioita, muistoja ja tunteita joutuu käsittelemään läpi elämänsä pitääkseen itsensä ja suhteensa kasassa. Ei se helppoa ole.
Oma exäni ei ollut pelkästään neuroottinen ja pakkomielteinen tuossa epäluulossaan, vaan lisäksi umpikiero.
Ei koskaan kysynyt suoraan ja teeskenteli todella uskottavasti normaalia.
Työmatkat oli tuolle naikkoselle todella punainen vaate, se paljastui jossakin vaiheessa.
Reissuilta tietysti soittelin kotiin päivittäin, ja vaihdettiin päivän kuulumiset.
Exäni ujutti keskusteluun näennäisen viattomia kysymyksiä, kuten: ”Onko hieno hotelli, miltä siellä näyttää?” , ”Missä menet juuri nyt?” ym.
En muista mikä se triggeri aikanaan oli, mutta jossain kohtaa vaan alkoi tuntua siltä että olen seurannassa.
Kotiin palattuani tsekkasin kotikoneen sivuhistorian.
Ja kappas, Googlen kuvahaussa oli juuri niitä samoja hotelleja joissa olin yöpynyt, ja kadunpätkiä joita olin puheluissamme kuvaillut. :(
Muistan vieläkin sen hetken, kun kysyin vaimoltani että mitä h*lvettiä, vakoiletko sä mua?!
Tippaakaan häpeilemättä, lähinnä huvittuneena exäni totesi että tottakai, tokihan hänellä on oikeus välillä tarkastella kuinka rehellinen mä olen.
Nostin kytkintä tuosta suhteesta, enkä ole katunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun ex-äijä käytti kavereitaan mun vahtimiseen.
Aina kun oltiin viettämässä tyttöjen iltaa, kas kummaa, samaan baariin ilmestyi aina joku äijän kolmesta lähimmästä ystävästä.
Niiiiin läpinäkyvää.
Käytiin sen verran ahkeraan sekaporukoissakin baareissa, että tiedän ettei nää normaalisti käyny tässä baarissa missä siskojen kans iltaa istuttiin.
Olin itse sairaalloisen mustasukkainen kun söin yhdistelmäpillereitä. En ymmärtänyt, mistä muutos yhtäkkiä kumpusi, kun jopa naistenkuvat lehdissä aiheuttivat itkua ja ahdistusta, ja jos silloinen poikaystävä katsoi elokuvaa, johon ilmestyi vähäpukeinen nainen, aloin itkeä ja raivota.
Kun lopetin pillereiden syömisen, loppui myös mustasukkaisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika erikoista ettei enempää löydy tarinoita tästä ilmiöstä.
Pakko kai tehdä johtopäätös että tämä on loppujen lopuksi harvinaisempaa kuin kuvittelin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nostan koska koen olevani tilanteessa, jossa mietin vakavasti suhteen päättämistä miehen (minun mielestäni) sairaalloisen mustasukkaisuuden vuoksi.
Missä menee raja terveen ja sairaalloisen mustasukkaisuuden välillä? Minua loukkaa syvästi se, ettei mies luota minuun.
Minulla on mustat sukat koska valkoiset olivat pesussa ;(