Lue keskustelun säännöt.
Otettiinko teiltä avaimet pois, kun muutitte omillenne?
23.11.2019 |
Muutin 18-vuotiaana pois kotoa. Äiti otti avaimen pois eikä ole sen jälkeen koskaan antanut avainta edes lainaan. En ole mitään tehnyt, että olisi ollut syytä tällaiseen luottamuspulaan. Onko normaalia? Tästä on vuosikausia.
Kommentit (57)
Mä annoin ihan pyytämättä avaimen pois. Olin vaan ihan intona omasta kämpästä ja jotenkin se tunne vielä korosti siitä että ei ollu muiden koteihin avaimiakaan. No äiti kyllä melko pian lykkäsi avaimen takaisin sillä verukkeella että olisi vara-avain mulla jos he vaikka unohtaisivat omat avaimensa... Just joo... Olen joitain kertoja käyttänyt avainta kyllä sovitusti (käynyt katselemassa kukkia tai muuta sellaista), mutta kyllä mä kylään mennessä soitan ovikelloa, ja jos ei olla kotona poistun paikalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tama on lasteni lapsuudenkoti jonne ovat aina tervetulleita. Avaimet heilla on jos vaikka sattuisi joku katastroofi ja pitaisi saada katto paan paalle.
Tai me vanhukset tuupertuisimme emmeka pystyisi avaamaan ovea, ei tarvitse kenenkaan potkia ovea rikki.
Vapaasti saa kayttaa jaakaappia ja ruokakaappeja. Jos jotain tarvitaan, kaydaan kaupasta hakemassa. Autojakin saavat kayttaa ja ovat aina ensin kysyneet luvan.
Nyt olemme menossa viikoksi yhden luo Joulun viettoon ja molemmin puolin odotetaan sita karsimattomasti.
Ei. Mutta olisi pitänyt itse antaa se pois paljon aikaisemmin. Äiti velvoitti kastelemaan kukkia loman aikana ym 'koska sinulla on avain'. Jos hänelle sanoi, että miksi ihmeessä ostit parvekkeen täyteen kukkia vaikka tiedät että reissaat niin ettet niitä voi hoitaa niin tämä älykääpiö sanoi että minä voin kyllä ohimennen käydä. Asuin 7km päässä! Mutta kun sulla on auto persiin alla!! Kun hän kuoli, oli kaikki sinne jättämäni tavarat edelleen tallessa! Hän oli hautonut kaikkea rojua 35vuotta. Lakkasin käymästä luonaan v 2000. Että taas nousi vanha viha pintaan kun muistuu mieleen miten hän häiriköi ja hyväksikäytti minua, vaikka aikaa on mennyt kuinka ja eukko on jo haudassa.
Vierailija kirjoitti:
Tama on lasteni lapsuudenkoti jonne ovat aina tervetulleita. Avaimet heilla on jos vaikka sattuisi joku katastroofi ja pitaisi saada katto paan paalle.
Tai me vanhukset tuupertuisimme emmeka pystyisi avaamaan ovea, ei tarvitse kenenkaan potkia ovea rikki.
Vapaasti saa kayttaa jaakaappia ja ruokakaappeja. Jos jotain tarvitaan, kaydaan kaupasta hakemassa. Autojakin saavat kayttaa ja ovat aina ensin kysyneet luvan.
Nyt olemme menossa viikoksi yhden luo Joulun viettoon ja molemmin puolin odotetaan sita karsimattomasti.
Tällainen kuulostaa minusta siltä, että riippuvuus on sairaan puolella. Aikuisille lapsille lähdetään hakemaan kaupasta "jos jotain tarvitsevat"? Siis tofua, telkkari jne...
Muuten toki olen avainkysymyksen kanssa samaa mieltä. Jos asutaan lähekkäin, on luontevaa, että lapsilla on avain vanhemmilleen ja toisinkin päin.
Minulle jäi avain, kun muutin. Itsestäänselvänä pidin, että ilmoittamatta en mene. Eli koko keskustelua ei tarvinnut käydä.
Sama nykyään omien lasteni kanssa. Heillä on avaimet tänne, mutta aina sovitaan heidän tulostaan. Luonnollista elämänkulkua ja ei todellakaan kerro mistään huonoista väleistä, vaan terveestä välimatkasta vanhempien ja aikuisten lasten välillä.
Mitä sinä teet avaimella asuntoon, jossa et asu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei otettu. Sittemmin vanhemmat ovat vaihtaneet oven ja lukot, joten uutta avainta mulla ei ole. Tähän on syynä se, että pitkästä matkasta johtuen käyn siellä vain pari kertaa vuodessa, joten en ole nähnyt omaa avainta tarpeelliseksi. Nappaan avainkaapista vara-avaimen käyttööni siellä ollessani. Lähempänä asuvilla sisaruksilla on omat avaimet.
En muista, aika pian äiti kyllä muutti toiseen asuntoon, kun minäkin olin viimein lähtenyt kokonaan kotoa ja sinne asuntoon ja sen jälkeisiin asuntoihin minulla ei ole ollut avaimia. Asun kaukana äidistä, joten mitään vara-avainjärjestelyitäkään ei ole ollut.
Omilta lapsilta en ole ottanut avaimia pois ja he käyvät täällä usein, tulevat avaimilla, jos emme ole kotona, mutta jos olemme, soittavat ovikelloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoin avaimet vanhemmille kun muutin lastensuojelulaitokseen 11 vuotiaana. Sitten menikin 7 vuotta ennen kuin seuraavan kerran käytin avainta. Olipa omituisen tuntuista käyttää avainta. Olipa omituisen tuntuista kun ulko-ovesta pääsi ulos ja sisään ilman, että tarvitsi vinkua jotakuta sitä avaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Annoin avaimet vanhemmille kun muutin lastensuojelulaitokseen 11 vuotiaana. Sitten menikin 7 vuotta ennen kuin seuraavan kerran käytin avainta. Olipa omituisen tuntuista käyttää avainta. Olipa omituisen tuntuista kun ulko-ovesta pääsi ulos ja sisään ilman, että tarvitsi vinkua jotakuta sitä avaamaan.
Karseeta, käytkö nyt aikuisena vanhempien luona tai muutitko heille asumaan. Millaiset teidän välit ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei otettu - annoin itse. Tietysti. Minulla oma koti sen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annoin avaimet vanhemmille kun muutin lastensuojelulaitokseen 11 vuotiaana. Sitten menikin 7 vuotta ennen kuin seuraavan kerran käytin avainta. Olipa omituisen tuntuista käyttää avainta. Olipa omituisen tuntuista kun ulko-ovesta pääsi ulos ja sisään ilman, että tarvitsi vinkua jotakuta sitä avaamaan.
Karseeta, käytkö nyt aikuisena vanhempien luona tai muutitko heille asumaan. Millaiset teidän välit ovat.
En käy. Muutin laitoksesta yksiöön, ei ollut muuta vaihtoehtoa. Emme ole missään tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun 90-vuotias isoäitini valitti, kun hänen 65-vuotias poikansa tuli asuntoon sisälle omilla avaimillaan, eikä edes ilmoittanut etukäteen tai soittanut ovikelloa. Isoäiti saattoi olla pelkät pikkuhousut jalassa kotona, kun ovi kävi. Silloin ihmettelin, että miksi ihmeessä aikuisella lapsella on edelleen avain äidilleen ja miksi äiti ei kehtaa ottaa avainta pois, mutta näitä viestejä lukiessani tajuan, että avaimia on aika monilla. Muistakaa kunnioittaa vanhempienne yksityisyyttä ja käyttäkää avainta vain hätätapauksessa!
Ei meillä maalla ollut koskaan ovi lukossa, ellei oltu jollain matkalla koko perhe. En kyllä koskaan tullut ilmoittamatta kylään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei. Meillä on maatalo (vuodesta 67) enkä muista että ovea olisi ikinä lukittu. Liekö edes toimivaa lukkoakaan.
Me alun kuuskymppiset perilliset olemme muuttaneet jo pois mutta saamme ja oikeastaan pitääkin tulla halutessamme, koska äiti on jo iäkäs. Meille saa tulla vaikka yöllä, jopa hyvät perheystävät tai sukulaiset.
Jokainen etsii nukkumapaikan ja käyttäytyy korrekstisti. Se joka herää ensin keittää kahvin muillekin.
Äidin koirat eivät hauku edes yöllä, jos tulija on tuttu.
Siis, koska meidän taloon ei taida olla edes avainta, sitä ei ole otettu myös keneltäkään pois.
Olisi ihanaa joskus olla tuollaisessa paikassa että on niin turvallista että voi jättää lukotta... mitenhän pieni paikkakunta täytyy olla?
Tuo oli täällä 8000 asukkaan paikkakunnallakin tavallista 20 vuotta sitten. Enää ei niin turvallista olekaan, vaikka monet näissä kunnissa asuvat 10-50 km keskustaan käytännössä metsän keskellä. No, toiset haluaa ottaa turhiakin riskejä elämässään.
Oisin luopunut, mutta äidin mielestä mulla pitää olla se turvallisuussyistä. Lisäks autotalli on lukossa, niin sinne pääsemiseen tarvitaan avain ja ei äiti kehtaa aina tulla ovea aukasemaan.
Silloin tällöin näin vanhemman näkökulmasta tuota tulee mietittyä. Lapsi alkaa jo olemaan sen ikäinen että kotoa lähtemisestä on jo puhunut. Mun näkökulmasta saa asua kotonaan niin pitkään kuin tarvetta on, kunhan työn saatuaan osallistuu asumiskustannuksiin, mutta lapsi itse lähtenee toiselle paikkakunnalle sikäli mikäli saa hakemansa opiskelupaikan, joten tuo avain-kysymys hivenen mietityttää. Olen sitä useammaltakin kantilta pohtinut.
Kotiin saa aina tulla käymään, tai vaikka asumaankin jos elämäntilanne niin vaatii. Olisiko siltä kantilta paras jos se avain jäisi lapselle? Toisaalta näistäkin visiiteistä olisi varmaan hyvä sopia etukäteen, etenki kun meidän pienessä tupasessa on tarkoitus toteuttaa huoneiden uusjako siinä vaiheessa kun lapsi muuttaa pois. Eli avaimen jättäminen lapselle ei olisi tarpeen.
Jos/kun lapsi lähtee elämäänsä jatkamaan toiselle paikkakunnalle, onko avain vaan turha huolenpitoa vaativa riippakivi, kun pitää huolehtia ettei se katoa tai päädy vääriin käsiin?
Jos lapsi jääkin naapuripitäjään, ja meillä on lapsellekin rakkaita lemmikkieläimiä, helpompi olisi lapsen kulkea niitä katsomassa ja hoitamassa omilla avaimillaan, etenkin jos me vanhemmat lähdemme matkoille, voisi lasta pyytää niitä kaitsemaan. Tämän voi toki toteuttaa niinkin että lapsi hakee meiltä avaimen, mutta jos lapsella se avain jo olisi, säästyisi "turha" kyläilyreissu.
Summa summarum, noita pohtiessa olen kallistumassa siihen suuntaan, että ellei lapsi itse jätä avainta lähtiessään (todennäköinen vaihtoehto), pyydän häntä sen jättämään, ja samalla pyydän vierailemaan usein, ja pitämään muutoinkin yhteyttä. Mitään järkisyytä en meidän tämän hetkisessä elämäntilanteessa näe sille, että kotimme avain roikkuisi myllynkivenä muualla asuvan lapsemme kaulassa.
Ei. Absurdi ajatuskin. Heillä vastaavasti on vara-avain minun luokseni.
Aina on kunnioitettu toisiamme eli ei omin luvin kylään tms. Kätevää myös satunnaiseen avuntarpeeseen esim koirien pissatukseen puolin toisin jos on ollut pidempi päivä, ei tarvitse sopia avainhakuja vaan riittää soitto ja kaunis pyyntö.