Lapsen isä on ollut lapsen elämästä välillä vuosiakin pois, ja nyt
sitten kolmen vuoden totaalisen hiljaisuuden jälkeen on ottanut yhteyttä lastensuojeluun jonne on kertonut kaikenlaista liirumlaarumia tapaamisten estämisestä. Mies hyvänä puhujana oli saanut naispuolisen työntekijän sympatiat puolelleen. Sain puhelun jossa minua syytettiin vieraannuttamisesta ja pitkän saarnan siitä kuinka lapsi tarvitsee isän. En ole ikinä yrittänyt estää tapaamisia. Oli ihan sama mitä sanoin, nainen syytti minua isän puheiden pohjalta huumeongelmasta lapsen manipuloimiseen.
Nyt sitten pitäisi ruveta aloittamaan taas tutustumisprosessia "lapsen edun" takia. Lapsi ei muista edes isänsä nimeä. Pitkän tapaamistauon takia olin jo tehnyt johtopäätöksen, että isä ei aio enää ottaa yhteyttä, ja näin ollen meillä on muutto tulossa 700 kilometrin päähän, uusi työpaikka ja uusi koti. Nytkö "lapsen edun" nimessä perun kaiken?
Kommentit (22)
Mua vähän pelottaa just tämä, että isä vuosia myöhemmin keksii että on tehty vierannuttamista tms. Lapsi tosin jo niin iso, että tajuaa itse jo tilanteen ja oma puhelin ollut samalla numerolla vuosia ja silti isä ei pidä yhteyttä.
Voi olla että isä on kuullut muutosta, asumme samassa kaupungissa. Ainakin tietääkseni. Isä on muuttanut jokin aika sitten ja salannut osoitetietonsa ja puhelinnumeronsa.
Ap
Jaa että viet lapselta mahdollisuuden?
Parempi että tutkitaan oikein kunnolla että onko ap syyllistynyt vieraannuttamiseen.
Siitä voi kolista myös uhkasakko, jos toteavat vieraannuttamisen todeksi.
Nyt on hyvä hetki tallettaa puheluloki, sähköpostikeskustelut ym. joissa keskustellaan lapsen asioista. Aktiivinen isä tuskin unohtaisi ottaa yhteyttä puolen vuoden aikana jne.
Jatkoa...
Toivottavasti sinulla on tallessa ne miehen numeron vaihtoa edeltäneet tiedot.
Mies vaikuttaa kieroilijalta.
Ja kaikki uskoo.. :D
Miksi sä et ole tehnyt asiaa selväksi jo aiemmin. Ottanut itse sossuun yhteyttä ja sanonut, ettei ole tyyppiä näkynyt, ei kuulunut.
Teille vieraannuttamisesta syyttäneille. Meillä on virallinen tapaamissopimus, isä olisi voinut halutessaan vaatia tapaamisia uhkasakon voimin jos vieraannuttaminen olisi syy. Isä ei ole myöskään ollut yhteydessä lapsen kouluun ollakseen tarpeeksi kiinnostunut miten lapsella siellä sujuu.
On paljon asioita joista voi päätellä että kyse on vain kiusanteosta tms. Aitoa kiinnostusta lapseen ei ole.
Ap
Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä minun olisi pitänyt soittaa sossuille? Mitä se olisi auttanut? Ei etävanhempaa sido tapaamispakko.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Nyt on hyvä hetki tallettaa puheluloki, sähköpostikeskustelut ym. joissa keskustellaan lapsen asioista. Aktiivinen isä tuskin unohtaisi ottaa yhteyttä puolen vuoden aikana jne.
Pitäähän ne olla miehelläkin esittää, että hän on näin usein ottanut lapsen äitiin yhteyttä. Eipä taida isommin löytyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kaikki uskoo.. :D
Miksi sä et ole tehnyt asiaa selväksi jo aiemmin. Ottanut itse sossuun yhteyttä ja sanonut, ettei ole tyyppiä näkynyt, ei kuulunut.
Miksi ihmeessä minun olisi pitänyt soittaa sossuille? Mitä se olisi auttanut? Ei etävanhempaa sido tapaamispakko.
Ap
Juu, ei sido. Mutta näin olisit ennakoinut tämän tulevan. Olisit pystynyt todistamaan, ettei jannua ole näkynyt.
Vierailija kirjoitti:
Teille vieraannuttamisesta syyttäneille. Meillä on virallinen tapaamissopimus, isä olisi voinut halutessaan vaatia tapaamisia uhkasakon voimin jos vieraannuttaminen olisi syy. Isä ei ole myöskään ollut yhteydessä lapsen kouluun ollakseen tarpeeksi kiinnostunut miten lapsella siellä sujuu.
On paljon asioita joista voi päätellä että kyse on vain kiusanteosta tms. Aitoa kiinnostusta lapseen ei ole.
Ap
Eikai tuo koulujuttu mitään todista. Ei meilläkään lasten isä ole ollut missään tekemisissä koulun kanssa (juhlissa piipahtanut) koskaan. Oltiin me yhdessä tai erottu. Mähän kerroin kaiken kuten ennenkin.

Lol.

Jos isä väittää ettei saa tavata lasta, on varmaan luonnollista että huolestunut ja ikävöivä vanhempi ottaa yhteyttä kouluun ja kyselee lapsen kuulumisia. Tai peräti menisi koululle käymään ja lasta tapaamaan? Varsinkin kun asuu vieressä ja on yhteishuoltajuus.
Ap
Ja täällä uskotaan kaikki mitä nainen sanoo. Onneksi sossu on aika puolueeton. Toivottavasti ap joutuu kärsimään
Vierailija kirjoitti:
Ja täällä uskotaan kaikki mitä nainen sanoo. Onneksi sossu on aika puolueeton. Toivottavasti ap joutuu kärsimään
Ai sossu kuulostaa mielestäsi puolueettomalta? Ja mistä pitäisi kärsiä? Siitäkö että olen ilman toisen ihmisen apua kasvattanut lapsen ja huolehtinut hänen tarpeistaan? Hohhoijaa..
Ap
Et peru mitään. Olet lähivanhempi. Jos sulla on asiat ok niin ei ole hätää. Todistakoon ettet ole muka hyvä vanhempi.
Sanot että ole muuttamassa, isä ei ole vuosiin pitänyt mitään yhteyttä. Jos muutto viedään oikeuteen niin anna viedä. Et voi ikääsi odottaa jollakin paikkakunnalla siltä varalta että isä sattuisikin saamaan isyyspuuskan. Ja mistä tietää onko taas kauan edes isänä läsnä. Teidän pitää pystyä elää ja jatkaa elämää!
Onko mahdollista että on kuullut muutosta ja nyt kostoksi haluaa lyödä kapulaa rattaisiin?