Miten päästä yli siitä, etten saanutkaan tavoitearvosanaani?

Pääsin ylioppilaaksi keväällä ja sain äikästä ja psykasta molemmista E:t, jota nyt syksyllä todistusvalinnan takia yritin korottaa. Sain äikästä nyt L ja psykasta edelleen E:n. Tiedostan, että molemmat ovat aivan upeita arvosanoja, mutta samalla olen murheissani siitä, tulenko koskaan saamaan koulupaikkaa todistusvalinnan kautta, varsinkin, kun psyka jäi "vain" E:ksi.

Tiedostan, että ihan naurettavaltahan tämä kuulostaa, mutta jotenkin olen vaan märehtinyt sitä, miksen tehnyt koetta paremmin jne. turhaa, kun en sitä laudaturia nyt saanut. En ole ulkonäöllisesti kummoinen tai muutenkaan oikein lahjakas muussa kuin koulussa, joten hyvät arvosanat ovat olleet oikeastaan ainoa keino saada jonkinnäköistä arvostusta ja hyväksyntää muilta, niin pöljältä kuin se kuulostaakin. Nytkin, kun kotona kerroin, että äikästä tuli L ja psykasta E, niin sain vaan ihmettelyä siitä, miten se psyka meni niin kehnosti tälläkin kerralla, eikä minua onniteltu sen kummemmin äikän ällästä.

Tiedän, että kuulostaa nipolta ja tiukkikselta, mutta en voi tunteilleni mitään. Koko ajan soimaan itseäni siitä, kuinka typerä olen, kun en saanut sitä ällää, vaikka se onkin ihan typerää. Miten liiallisesta itsekritiikistä voi siis päästä eroon? Tunnistan itsekin suhtautumiseni asiaan olevan epäterve, mutta etenkin todistusvalinnan myötä minua pelottaa, että jään rannalle ruikuttamaan koulupaikan suhteen, vaikka muut arvosananikin ovat eximioita. Pelkään vain, etteivät eximiat ja yksi laudatur enää riitä opiskelupaikan saamiseksi. (Muut aineet olivat ev. lut. uskonto, englanti ja lyhyt matikka)