Lapsuus ja nuoruus 60-70 luvulla
Mukava on ollut lukea ketjua niin, pitkälle, kuin tämä jatkuu. Samanlaisia muistoja on meistä monilla 60-70 luvun Suomesta. Minulla myös. Jotkut on sitä mieltä, että aika kultaa muistot. Ihan kaikkea emme välttämättä muista edes oikein. Murrosikäisenä varsinkin, tosiaan oli joskus vaikeita aikojakin.
Olihan aina jotain toiveta ja odotuksia, joihin joutui joskus pettymään. Jos ei saanut ajallaan, niitä merkkifarkkuja, tai kaverin kotibileet ei onnistuneetkaan. Joista oli ehditty intoilemaan jo kauan.
Mutta oma lapsuuteni, oli aika huoletonta aikaa. Kiitos siitä, jo kuolleille rakkaille vanhemmilleni. Alaluokat kävin vanhanaikaisessa puukoulussa. Koulumatkanikin oli aika lyhyt.
Asuimme mansardikattoisessa suuressa puutalossa. Alueella, joka tarjosi lapsille paljon virikkeitä.
Paljon kauniita puutarhatontteja ja vähän metsääkin ja niittyjä. Siihen aikaan, siellä oli vain omakotitaloja. Lapsiperheitä oli paljon ja siksi minullakin oli paljon ikäisiäni kavereita. Joiden kanssa kesäisin leikittiin näitä tuttuja pihaleikkejä ja pelattiin pelejä.
Me tytöt hypittiin, ruutua ja narua ja twistiä. Heiteltiin superpalloa seinään ja jojotkin saatiin.
Syksyllä käytiin omppuvarkaissa ja taskulamppujen valossa kerrottiin kummitustarinoitakin.
Kesällä tehtiin majoja ja telttoja. Vietiin barbit ja muut nuket pihalle viltille ja leikittiin kotia, kauppaa ja pankkia, hotellia ym. Saimme viedä barbeja kouluunkin. Leikimme niillä välitunnilla. Vaihtelimme myös kiiltokuvia. Muistovärsykirjoja vaihdeltiin myös. Joihin kaverien piti kirjoittaa, tai piirtää.
Talvisin tehtiin lumilinnoja ja hankeen tampattuja kotileikkejä. Laskettiin pulkalla mäkeä.
Luisteltiinkin. Erityinen muisto on, kun käytiin illalla, valaistulla kentällä rusettiluisteluissa, missä soi musiikki kaiuttimista.
Hiihdeltiinkin, pelloille itsetekemiämme latuja. Ällöttävintä oli vaan, ne koulun pakkohiihdot.
Sisävoikkatunnitkin muistissa, opettajan tamburiinin tahdissa pompittiin, tai kiipeiltiin puolapuilla.
Käsityötunneilla muistan villalangan tuoksun ja puikoilla nykerretyt villasukkien tekeleet ja käsityöpussini.
Polkupyörätkin oli kovassa käytössä. Niillä mentiin uimaan, kirjastoon ja kauppaan. Uimarannalla vietettiin melkein jokainen kesäloman päivä. Huulet sinisinä hytistiin hetki pyyhe hartioilla ja taas takaisin järveen. Ykskakskolme, istu isän polveen ja kaikki sukelsi yhtäaikaa.
Uimisesta tuli hirveä nälkä. Ruoka maittoi, kun äiti oli tehnyt kotona lihapullakastiketta ja keittänyt perunoita. Makumuistot on säilyneet, mm. niiden keralla tarjotuista hölskykurkuista. Välipalana äidin tekemää viiliä. Jonka sekaan meillä Kanta-Hämeessä sekoitettiin talkkunajauhoa.
Karkkipäivät oli kivoja. Samoja chewitsejä ja fazerin sekalaisia ja lakupötköjä, hedelmäkarkkiaskeja ostettiin, kuin muutkin. Jäätelöitä ostettiin harvoin kodin jääkaapin pakastelokeroon.
Mutta irtojätskiä tuli kiskalta ostettua ja oi niitä jäätelökioskin pallotötteröitä. Ne syötiin nautiskellen.
Limsaa meni kesäisin muutamia litroja. Omat suosikit oli hapoton siesta ja siff ja jivecolat.
Lapsuuden joulut oli erityisen ihania. Joulujännitys ja odotus alkoi siitä, kun sai kimalteisen joulukalenterin. Jonka luukkuja piti kurkkia salaa. Vaikka siellä ei muuta ollut, kuin kuvia.
Vanhan koulun kuusijuhlassa oli myös oma tunnelmansa. Äidin ompelemissa juhlamekoissa ja kiharakampauksissa. Muistan jouluenkeli esityksetkin. Yöpaidoissamme ja kimaltavat kuusenpunokset hiuksillamme ja tonttuesitykset ja tanssit, kulkuset kilisten ja esiintymislava tömisten.
Samanlainen kesälomanalkaijais tunnelma, oli kevätjuhlissakin, kun suvivirttä laulettiin ja todistuksia jaettiin. Ihanaa, kun sai laittaa polvisukat ja lakeeri-remmikengät. Luokan taululle saimme piirtää kukkia ja perhosia.
Kommentit (10)
Ihanaa aikaa, kaikki oli paremmin kuin nyt.
koulun kentälle oli jäädytetty kuistinrata ja kentän laidalla oli koppi jossa kamiina lämmittimenä. muistan miten se hehkui kuumuutta kun käytiin lämmittelemässä, tietysti kamiina oli käytössä vain tiettyinä aikoina kun siellä oli koppivahti. kentällä oli lumikola ja isommat lapset kolasivat kentän ennen kuin päästiin luistelemaan. lapsuus oli turvallista kun aina oli joku aikuinen neuvomassa, vieraatkin aikuiset kielsivät ja ohjeistivat jos toimittiin väärin, ja neuvot otettiin opiksi vaikka vähän häpeillen. kylässä kun käytiin piti istua hiljaa ja nätisti, ja kun aikuiset menivät kahvipöytään lapset odottivat ja saivat sitten mehua ja keksejä kun aikuiset nousivat pöydästä. kaupungissakin oli joutomaita ja metsiköitä joissa luurattiin ja aina löytyi jotain mielenkiintoista.
60-luvun alussa oli vielä hevosiakin ihan työkäytössä. Kunnalla oli töissä sellainen hevosajuri. Sen kyytiin pääsi aina, taisi tykätä lapsista. Silloin ei sen kyytiin kyllä menty, kun se kävi tyhjentämässä ihmisten tunkioita ja huusien alusia.
Muistan noottikriisin. Yksi opettaja pelotteli meitä, että nyt tulee sota. Koska rauhanaikaa kestää aina se parikymmentä vuotta. Myös muistan kun äiti ja isä puhui siitä ja äiti sanoi, että ei kai herranjumala ne taas ala sotimaan. Juuri kun on siitä entisestä selvitty ja nuo lapsetkin tuossa. Äiti oli Karjalan evakkoja.
Joulut oli ihania. Kaupallisia ne oli tietysti jo silloin, mutta ei niin kovasti kuin nyt. Televisiota ei meillä ollut ennen kuin vasta minun ollessani 12-vuotias. Sitä ennen kuunneltiin vain radiota. Pikkuoravien joululaulu tuo minulle vieläkin lapsuuden joulut mieleen. Ja se koulun joulujuhlasta saatu joulupussi, se oli niin tärkeä ja ihana. Siellä oli yleensä piparkakku, kiiltokuva ja karamelli.
Silloin lapset leikkivät, ja joka kylässä oli kakaroita niin paljon, että saatiin joukkuepelejä. Isommat lapset opettivat pienempiä, ja puuhaa riitti.
Ihanaa aikaa, beatles, huumeet, vietnam.
Voi ihana miettiä lapsuutta kasarilla. Irtokarkit oli halpoja, ulkona leikittiin ja seikkailtiin metsissä. Telkusta tuli Dallas ja Dynastia. Mikä oli se tanssiohjelma lauantai-iltaisin? Vanhemmat aina odottelivat sitä.
Tamburiinin tahtiin marssittiin liikkatunnilla. Biologian tunnilla mentiin metsään hakemaan kasveja, ihanaa! Merkkarit kiellettin kun joku lapsi oli tukehtunut sellaiseen. Mä en ikinä tykännyt niistä, rakastin ufoja. Katottiin kaverin luona Angelika-leffoja monta kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Voi ihana miettiä lapsuutta kasarilla. Irtokarkit oli halpoja, ulkona leikittiin ja seikkailtiin metsissä. Telkusta tuli Dallas ja Dynastia. Mikä oli se tanssiohjelma lauantai-iltaisin? Vanhemmat aina odottelivat sitä.
Ei tullut vielä 70-luvulla vaan Peyton Place, Naapurilähiö (vrt. salkkarit), ym. Tv oli mustavalkoinen ja kanavia vain kaksi. Heikki Hietamiehen juontama Lauantaitanssit oli se ohjelma.
Noilla vuosikymmenillä syrjäseutujen lapset joutuivat asumaan kouluaikana asuntolassa, jopa pienet kansakoulun ekaluokkalaiset. Olihan se villiä aikaa sitten keskikouluaikana ... Jos joku asia on nykyisin paremmin, niin ainakin se, että kaikki koululaiset saavat asua kotonaan, vaikka koulumatkat ovatkin pitkiä.
Minä olen elänyt köyhän lapsuuden. Mutta kaikki kaveritkin oli köyhiä. Asuttiin vuokratalossa, missä oli monta asuntoa ja piharakennuksissakin oli asukkeja. Lähellä oli metsä ja kallioinen vuori, joka tarjosi kesäaikaan aivan mainiot leikkipaikat. Meillä oli jopa omat nimikkokalliosyvennykset, joissa leikittiin sitten kotia ja milloin mitäkin. Siihen aikaan lapsia oli paljon ja kavereita riitti.
Aina oltiin ulkona ja talvisinkin niin pitkään kuin vain pystyi. Meidän kodin vieressä meni maantie ja juuri sen talon kohdalla oli kummajainen: katuvalo. Se loisti meidän pihaammekin, muistan aina, että oli talvi ja me leikittiin sen katuvalon valossa iltamyöhään. Suojasäällä oli aina lapaset märkinä, sen märän villalapasen tuoksun ja tunnun muistan vieläkin. Mitään topparukkasia ei silloin ollut kellään.
Kunta tarjosi meille sen ajan lapsille vain kolme virikettä; kirjaston, uimarannan ja leikkikentän. Kaikkia niitä käytettiin. Kesäisin lähdettiin jo aamusta porukalla kaikki tienoon lapset sinne uimalaitokselle. Se olikin ihan hieno paikka, siellä oli hyppytornit, laiturit, pukukopit, sauna ja kioski. Matka sinne vaan oli pitkä, mutta mentiin metsiä myöten, niin vähän oikaistiin.
Yksi perhe siinä talossa oli meitä kaikkia vieläkin köyhempi, vaikka niitten vanhemmat kävi töissä kyllä. En tiedä, mistä se köyhyys johtui, mutta niillä ei ollut asunnossaan edes oikeita huonekaluja. Kesäisin kun ne vanhemmat oli töissä, me leikittiin siellä niitten kotona niiden lasten kanssa. Istuskeltiin lattialla patjojen päällä ja luettiin Aku Ankkoja ja muita sarjiksia, mitä niillä oli pilvin pimein. Voi olla, että niiden vanhemmilta vain puuttui joku elämänhallinta, riitelivät paljon ja oli kaikenlaista. Varsinkin tilipäivinä. Kerran kuunneltiin pihalla sitä kovaäänistä meteliä niiltä, ja yhtäkkiä niiltä aukesi ikkuna ja siitä lensi ulos pullapitko. Kissat syöksyi heti sitä syömään (melkein joka perheellä oli kissa). Yläkerrassa oli asunto myös, siellä asui sellainen hyvin uskovainen vanha nainen, joka veisasi paljon ja puhui meille Jumalan sanaa.
Me tytöt leikittiin paljon paperinukeilla ja tehtiin niille vaatteita. Kiiltokuvia kerättiin myös ja kaikilla oli sellainen muistokirja, mihin niitä kuvia liimattiin ja ystävät sitten kirjoitteli muistovärssyjä. Harmi, ettei ole tallessa enää, kai sitä tavaraa aina heitetään pois muuton yhteydessä ja luullaan, että ei tuota enää tarvita eikä kaivata.
Lähistöllä asui muuten yksi must alaisperhe, joitten lapset kävi myös meidän kanssa leikkimässä. Kerran olin äidin kanssa niillä kylässä ja ne näytti uutta isoa kattilaa, minkä ne oli ostanut. Seuraavana päivänä se kattila oli niitten tunkiolla. Kun sitä ihmeteltiin, niin se niitten äiti sanoi, että lapset oli pudottaneet sen lattialle, niin se piti heittää pois. Heidän tapojaan.
Koulusta tykkäsin kovasti ja olin aika hyvä oppilas. Meidän alaluokkien opettaja oli ihana, mutta yläluokan opettaja oli ihan kauhea, huusi ja mekasti ja uhkaili kaikenlaista. Yhdelle pojalle se uhkasi laittaa takiaisia housuihin, en tiedä miksi. Siihen aikaan opettajia piti kunnioittaa ja kiltisti piti olla.