Mulla on virka-aikaan tehtävä siisti sisätyö (oma työhuone!). Brutto vähän yli 3000 euroa. Työ on helppoa, vastuuta ei nimeksikään.
Istun päivät pitkät ja teen niitä näitä, helppoja toimistotöitä. Pääosin teen jotain ihan muuta, kuten suunnittelen lomamatkojani tai surffaan netissä.
Työ on vakituinen, työkaverit kivoja. Äitini kysyi, enkö haluaisi edetä urallani. En todellakaan! Tällaisesta työstä pidän kiinni. Ihan ok palkka ja työtehtävät helppoja ja stressittömiä. Panostan sitten vapaa-aikaani, jota tässä työssä on paljon.
Kommentit (23)
Henkilöstösihteerinä ministeriössä. Kyllä, me kaikki tiedämme ettet tee mitään.
Olisi luudalle töitä. Tämän vuoksi valtion henkilöstökulut ovat tähtitieteelliset.
Sen sijaan, että kaikki täällä paheksuvat, minä toivon, että kaikki muutkin työt olisivat edes lähelle yhtä rentoja ja edes suhteellisen hyvin palkattuja. Kansa voisi paremmin. Ei minusta työn mukavuus ole mitenkään synti.
Ministeriöissä saisi kyllä kunnon myllerrys käydä. Siellä on nuoria aloittajan kaltaisia vätyksiä sekä vuosikymmeniä samassa tehtävässä olleita, jotka eivät mitään osaa. Lisäksi valtion luottokorttia hövelillä otteella vinguttavat esimiehet ulos!
Vierailija kirjoitti:
Sen sijaan, että kaikki täällä paheksuvat, minä toivon, että kaikki muutkin työt olisivat edes lähelle yhtä rentoja ja edes suhteellisen hyvin palkattuja. Kansa voisi paremmin. Ei minusta työn mukavuus ole mitenkään synti.
On se sikäli että minä maksan v i t u s t i liikaa veroja jotta saan mahdollistaa tällaisen löysäilyn.
Pitäisin mieluummin itse suuremman osan tuloistani, tai tekisin myös vähemmän töitä. Sepä ei onnistu kun on tällaisia vapaamatkustajia.
Joo, kannattaa kyllä pitää duunista kiinni jos oma työhuone ja ei hommat paina. Pelkästään oma työhuone on jo tänä päivänä harvinaista herkkua.
Mulla on ihan samanlainen tyo :) Esim. tana aamuna olin klo 11 valmis tyohommien kanssa, sen jalkeen vaan notkunut netissa. Viela pitaisi kaksi tuntia istuskella ja nostaa palkkaa. Aika vaan meinaa kayda joskus pitkaksi...
Vierailija kirjoitti:
Palkan maksaa epäilemättä veronmaksaja.
Mistäs arvasit!
ap
Vierailija kirjoitti:
Joo, kannattaa kyllä pitää duunista kiinni jos oma työhuone ja ei hommat paina. Pelkästään oma työhuone on jo tänä päivänä harvinaista herkkua.
Kyllä. Edellisessä työssäni oli muuten ihan leppoista, mutta se avokonttori oli helvetin esiaste. En tajua, miten missään työpaikassa voidaan pitää avokonttoria ihmismäisenä tapana tehdä töitä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen sijaan, että kaikki täällä paheksuvat, minä toivon, että kaikki muutkin työt olisivat edes lähelle yhtä rentoja ja edes suhteellisen hyvin palkattuja. Kansa voisi paremmin. Ei minusta työn mukavuus ole mitenkään synti.
On se sikäli että minä maksan v i t u s t i liikaa veroja jotta saan mahdollistaa tällaisen löysäilyn.
Pitäisin mieluummin itse suuremman osan tuloistani, tai tekisin myös vähemmän töitä. Sepä ei onnistu kun on tällaisia vapaamatkustajia.
Ei taa "vapaamatkustelu" meidan syyta ole vaan huonon organisaation. Kylla ma voisin vahan enemmankin tehda, ns. samaan rahaan. :)
Ja mietipa miten paljon veroja maksaisi jos olisi viela nykyista enemman tyouupumusta...me ei ainakaan uuvuta ihan heti :D
Mulla samanlainen työ, palkka tosin vielä tonnin verran korkeampi, mutta aika rauhassa saa hillua vaikka Vauva-palstalla suuren osan päivästä. Olen yksityisellä töissä, aika isossa yrityksessä. Ei käy pomo nuuskimassa kuin kerran kuukaudessa. Pääasia että hommat hoituu ja nyt useamman vuoden on jo hoitunut.
Kyllähän tää kiva loppuu aikanaan se on ihan varma, mut naatiskelen nyt niin kauan kuin pystyn.
Vierailija kirjoitti:
Sen sijaan, että kaikki täällä paheksuvat, minä toivon, että kaikki muutkin työt olisivat edes lähelle yhtä rentoja ja edes suhteellisen hyvin palkattuja. Kansa voisi paremmin. Ei minusta työn mukavuus ole mitenkään synti.
Näin. Minä olen jaksava työntekijä, en rasitu työstä, enkä rasita työterveyttä. Palkalla elää ja sen käytän mielelläni asuinalueeni palveluihiin ja suomalaiseen työhön.
ap
Vierailija kirjoitti:
13 jatkaa:
Lähden nyt kotiin :D
Mä lähden parinkymmenen minuutin päästä.
ap
Mä olen yksityisessä firmassa tekemässä taloushallintohommia. Palkka on ihan paska ja työ kuolettavan tylsää, mutta katselen työskennellessäni Youtube-videoita tai kuuntelen äänikirjaa. Haluaisin kyllä paremmin maksavan työn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, kannattaa kyllä pitää duunista kiinni jos oma työhuone ja ei hommat paina. Pelkästään oma työhuone on jo tänä päivänä harvinaista herkkua.
Kyllä. Edellisessä työssäni oli muuten ihan leppoista, mutta se avokonttori oli helvetin esiaste. En tajua, miten missään työpaikassa voidaan pitää avokonttoria ihmismäisenä tapana tehdä töitä.
ap
Avokonttorit on kyllä Saatanan keksintö. Mua stressaa, jos tuntuu, että joku tuijottaa selän takaa, vaikka tekisinkin ihan ahkerasti töissä enkä perseilisi vauvalla.
Mutta rakas aloittaja, miksi sinä tänne halusit asiasta avautua? Jos olet sellainen, minkälaiseksi itsesi viestissäsi kuvaat, luulisi ettei sinua vähempää voisi kiinnostaa kirjoitella tänne moista höpötystä.
Palkan maksaa epäilemättä veronmaksaja.