Pikkulapsi osoitti bussipysäkillä naamaani ja kysyi "äiti, mitä noi on" viitaten syntymämerkkeihini

Nyt lapsi sai selityksen, eikä osoittele enää muita.

Ajattelit sitten avautua täällä sadoille sen sijaan, että olisit avautunut sille yhdelle äidille? Lapsi vaan opettelee elämäänsä, ei siinä mitään.

Olisit sanonut sille lapselle, että ne ovat syntymämerkkejä. That's it. Yleensä lapset tyytyvät siihen vastaukseen. Mitä tänne avaudut?

Et osannut avata suutasi, ja kertoa sille lapselle, mistä on kyse? Olisi varmasti mennyt paremmin perille sillä tavalla.

Mä olin yhtenä päivänä uimahallissa ja vieressä äitinsä kanssa oleva lapsi seuraili pukeutumistani. ”Äiti miks toi pukee tolleen rintsikat?” lapsi kajautti yllättäen. Äiti näytti kauhistuneelta ja nololta.

”Mulla on vähän jäykät olkapäät niin mun pitää siks pistää ne ensin tästä edestä kiinni kun en muuten yletä”, vastasin lapselle ja hymyilin. Lapsi vastasi ”okei” ja äiti näytti tosi helpottuneelta. Pois lähtiessä lapsi vilkutti minulle ja äiti loi sellaisen kiitollisen hymyn. Ajattelin, että meillä aikuisilla pitää olla sen verran pelisilmää että kestetään pienten lasten ihmettelyt.

Jos "kersalle" vastaa että on rumaa osoitella muita, hän yleensä sivuuttaa sen ja kysyy vain isommalla äänellä että äiti mutta mitä nuo on? Parhaiten lapsen saa hiljaiseksi kun vastaa juuri niin kuin äiti tekikin. Todennäköisesti äiti on myöhemmin keskustellut lapsen kanssa siitä että toisia ei osoitella eikä ulkonäköä kommentoida. Ja siitäkin huolimatta pikkulapsi saattaa kommentoida uudestaan koska toimii niin spontaanisti eikä omaa vielä aikuisen harkintakykyä.

Sitä se poskihoito teettää.

Lapset ihmettelevät eikä pienten lasten ihmettelyyn liity mitään pahantahtoisuutta. Sillä tavalla ne lapset oppivat. Jos ei ole tyytyväine vanhemman antamaan selitykseen, voi itse ystävällisesti kertoa lapselle mistä on kyse.

Kerran vuosia sitten lapseni ihmetteli kauppakeskuksessa lyhytkasvuista miestä. Itse vähän nolostuin lapsen kysymystä enkä heti osannut vastata sujuvasti, mutta tämä ihmettelyn kohde kertoi lapselle hyvin ystävällisesti asiasta. Lapsi sai varmasti parasta mahdollista tietoa siitä, miksi setä on lapsen kokoinen, eikä kenellekään jäänyt pahamieli.

Olisin vastannut, että kuule nää on sellaisia kunniamerkkejä, joita saa kun syö suihinsa ilkeitä ja turhia kyseleviä lapsia. Tuleppas tänne niin täti saa uuden merkin naamaansa!

Lapset ihmettelevät ja oppivat. Mä kävelen kyynärsauvoilla ja useampikin lapsi on niitä ihmetellyt. Kerron vain yksinkertaistaen ja lyhyesti, että tädillä on polvi kipeä ja kyynärsauvat auttavat kävelemään niin, ettei satu.

No tuo nyt vielä menee mutta mitä jos lapsi seuraavan kerran osoittaakin jonkun mahamakkaroita ja kysyy "äiti, mitä noi on" Onko silloin ok alkaa kailottaa "Kuule *Kaarlo, ne on sellaisia MAK-KA-ROI-TA joita muodostuu kun ihminen LI-HOO" ?

Vierailija kirjoitti:

Mä olin yhtenä päivänä uimahallissa ja vieressä äitinsä kanssa oleva lapsi seuraili pukeutumistani. ”Äiti miks toi pukee tolleen rintsikat?” lapsi kajautti yllättäen. Äiti näytti kauhistuneelta ja nololta.

”Mulla on vähän jäykät olkapäät niin mun pitää siks pistää ne ensin tästä edestä kiinni kun en muuten yletä”, vastasin lapselle ja hymyilin. Lapsi vastasi ”okei” ja äiti näytti tosi helpottuneelta. Pois lähtiessä lapsi vilkutti minulle ja äiti loi sellaisen kiitollisen hymyn. Ajattelin, että meillä aikuisilla pitää olla sen verran pelisilmää että kestetään pienten lasten ihmettelyt.

öh? Mä oon aina laittanut rintsikat ensin edestä kiinni ja sitten pyöräyttänyt paikoilleen ja nostanut olkaimet. Luulin, että se on ihan normaali tapa. Nyt tiedän, että se onkin joku toimintarajoitteisten tapa, ja että se olis joidenkin pikkulasten äitien mukaan nolo tapa josta pitää kauhistua, jos lapsi kysyy. ok.

Minkä ikäisen lapsen muuten on ok ihmetellä ääneen ja minkä ikäisenä siitä tulee epäkohteliasta? 10,12 v?

Lapsen ymmärrettävä, ettei toisten ihmisten ulkonäköä kommentoida puoleen eikä toiseen, ei julkisesti. Kotona saa kysyä, mutta julkisesti EI kysytä.

Tää ei oo neuvottelukysymys vaan asia, jonka lapsi joko oppii tai itkee ja oppii.

Vierailija kirjoitti:

No tuo nyt vielä menee mutta mitä jos lapsi seuraavan kerran osoittaakin jonkun mahamakkaroita ja kysyy "äiti, mitä noi on" Onko silloin ok alkaa kailottaa "Kuule *Kaarlo, ne on sellaisia MAK-KA-ROI-TA joita muodostuu kun ihminen LI-HOO" ?

Että makkaroista puhuisit lapselle, ei sullakaan tuota järkeä näköjään ole kauheasti annettu. 

Jos nyt vaan sanoisin, että ihmisiä on eri muotoisia ja kokoisia ja se siitä.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen ymmärrettävä, ettei toisten ihmisten ulkonäköä kommentoida puoleen eikä toiseen, ei julkisesti. Kotona saa kysyä, mutta julkisesti EI kysytä.

Tää ei oo neuvottelukysymys vaan asia, jonka lapsi joko oppii tai itkee ja oppii.

Aikuisen on ymmärrettävä, ettei lapsi kysy ilkeyttään ja että se vika on aikuisen päässä, jos kysymyksistä pahastuu. Toki lasta pitää opettaa, mutta ei itkun kanssa, ei siirretä aikuisten häpeää lapsille eteenpäin tuolla lailla.

Vierailija kirjoitti:

No tuo nyt vielä menee mutta mitä jos lapsi seuraavan kerran osoittaakin jonkun mahamakkaroita ja kysyy "äiti, mitä noi on" Onko silloin ok alkaa kailottaa "Kuule *Kaarlo, ne on sellaisia MAK-KA-ROI-TA joita muodostuu kun ihminen LI-HOO" ?

Suurimmalla osalla av-mammoista on mahamakkaroita joten lapsille tuttu juttu, eivät niistä kysele!

Vierailija kirjoitti:

Mä olin yhtenä päivänä uimahallissa ja vieressä äitinsä kanssa oleva lapsi seuraili pukeutumistani. ”Äiti miks toi pukee tolleen rintsikat?” lapsi kajautti yllättäen. Äiti näytti kauhistuneelta ja nololta.

”Mulla on vähän jäykät olkapäät niin mun pitää siks pistää ne ensin tästä edestä kiinni kun en muuten yletä”, vastasin lapselle ja hymyilin. Lapsi vastasi ”okei” ja äiti näytti tosi helpottuneelta. Pois lähtiessä lapsi vilkutti minulle ja äiti loi sellaisen kiitollisen hymyn. Ajattelin, että meillä aikuisilla pitää olla sen verran pelisilmää että kestetään pienten lasten ihmettelyt.

Oliko 12v adhd poika joka kysyi sulta tuota rintsikka juttua?

Minuakin ärsyttää lapsissa tuollainen muiden asioiden kommentointi ja tyhmä töllääminen. Ymmärrän, että se liittyy oppimiseen ja kasvuun. Siitä huolimatta koen sen ällöttävänä. Se on yksi asia, miksi en yleisesti ottaen pidä lapsista ihmisryhmänä.

Ihan normaalia ihmetellä ääneen. Jos antaa rehellisen vastauksen lapsikin oppii jotain uutta. Lisäksi vanhemman on toki hyvä kertoa, että osoittelu ei ole kohteliasta.