Lue keskustelun säännöt.
Laitoitko adressin, ja lähetitkö kukat, kun ystäväsi vanhempi kuoli?
Kommentit (17)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En, ei ollut rahaa käytettävissä. Harvoin kyllä muutenkaan lähettelen adresseja kun joku kuolee.
Kyllä. Oli myös perhepäivähoitajani.
En kun en ollut ikinä tavannut vanhempia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En, koska en heitä ole tuntenut, eikä minua ole kutsuttu hautajaisiinkaan. Adressi on tapana lähettää, jos tuntee vainajan ja/tai on kutsuttu hautajaisiin. Jollekin hädin tuskin nimeltä tutulle kummin kaimalle sellaisia ei ole tapana edes lähettää.
http://www.kysy.fi/kysymys/kun-joku-kuolee-niin-kenen-ja-missa-tilantee…
Toki olen muuten ottanut osaa ja kuunnellut ystäviä noissa tilanteissa, se on minusta tärkeintä.
En kaipaa kukkia tai adresseja kun omaiseni kuolevat, joten ei tee mieli lähettää niitä muillekaan. Se vain tuntuu niin tarpeettomalta, eiväthän ne osanotot oikeasti mitään lohduta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parhaan ystäväni veli kuoli parin päivän sisällä oman äitini kuolemasta. Ei siinä tullut mieleen, että olis voinut adressin laittaa ja huonosti tunsin veljen. Kaverin siskokin kuoli sittemmin, enkä silloinkaan laittanut. Ei loukkaannuttu kumpikaan.
Vierailija kirjoitti:
En kaipaa kukkia tai adresseja kun omaiseni kuolevat, joten ei tee mieli lähettää niitä muillekaan. Se vain tuntuu niin tarpeettomalta, eiväthän ne osanotot oikeasti mitään lohduta.
Ei sen ole kai tarkoituskaan lohduttaa. Itse koin sen niin, että muut tietävät tilanteestani ja haluavat osoittaa sen kauniisti. Lähetän tai vien aina itse kukkia, jos jonkun minulle tärkeän ihmisen läheinen kuolee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun ystävieni vanhemmat ei ole kuolleet mutta en laittaisi. Kortin lähettäisin. Itse vihaan surunvalittelukukkia. Niitä tuli aivan tolkuton määrä mieheni kuultua. Konkreettinen apu olisi auttanut enemmän. Pelkästään kuihtuneiden kukkien poisheittäminen ja maljakoiden peseminen oli oma urakkansa.
Vanhalle koulukaverille laitoimme porukalla adressin ja kukat, kun isä kuoli.
Kun oma isä kuoli ei kukaan koulukavereista lähettänyt mitään. Ei edes tullut suruvalitteluviestejä. Että sellaisia vanhoja kavereita... Ihmisiltä puuttuu ihan peruskäytöstavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun ystävieni vanhemmat ei ole kuolleet mutta en laittaisi. Kortin lähettäisin. Itse vihaan surunvalittelukukkia. Niitä tuli aivan tolkuton määrä mieheni kuultua. Konkreettinen apu olisi auttanut enemmän. Pelkästään kuihtuneiden kukkien poisheittäminen ja maljakoiden peseminen oli oma urakkansa.
Kaikenlaisia haasteita sitä voikaan kohdata. - Toiset taas toivoisivat, että olisi edes joku, joka muistaisi joskus; mieluummin tietysti nyt, kun on vielä "tässä maailmassa", eikä vasta sitten kun saa kuulla, että yksinäiseltä erakolla, jota kukaan ei tuntenut tai tiennyt ja jota kukaan ei ikinä moikannut tai tervehtinyt saai, että olis sanonut hänelle muutaman sanan tai jopa lauseen jäi huomattava omaisuus, jonka yksinäinen erakko lehtiiedon mukaan testamentannut sseurakunnalle, niin paikalle ilmaantunee paikalle heitä, jotka kertovat, että heilläkin olisi käyttöä nyt yksinäisenä kuolleen jälkeensä jätämille varoille ja kuinka oli vahinko etteivät ole voineet käyttää niitä jo aiemmin.
Kyllä vein ystävälleni surunvalittelu kukat, kun hänen äitinsä kuoli.
En tuntenut hänen äitiään, mutta sillähän ei ole mitään merkitystä.
Kukat olivat surunvalittelu ystävälleni, hänen äitinsä poismenon takia.
Ei surunvalittelu kukat ole tarkoitettu kuolleelle, vaan surunvalitteluksi läheisille omaisille.
Hautajaisissa laskettavat kukat ovat hyvästit poisnukkuuneelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukkia olen vienyt jos olen tuntenut vainajan, muuten olen lähettänyt kortin jossa osoitan suruvalitteluni. En ole edes Facessa, mutta minulle kyllä kerrotaan tällaisista isoista asioista aika tuoreeltaan. Johtuisiko siitä että osaan näyttää empatiaa ja kuuntelen jos ystävä kaipaa keskustelukumppania.
Vierailija kirjoitti:
Vanhalle koulukaverille laitoimme porukalla adressin ja kukat, kun isä kuoli.
Kun oma isä kuoli ei kukaan koulukavereista lähettänyt mitään. Ei edes tullut suruvalitteluviestejä. Että sellaisia vanhoja kavereita... Ihmisiltä puuttuu ihan peruskäytöstavat.
Nämä ovat hankalia asioita toisinaan. Itse en joitain aikoja siten laittanut suruadressia vanhale kaverileni kun hänen isänsä kuoli. Emme ole olleet missään tekemisissä useampaan vuoteen, vaikka aiemmin olimme hyvinkin läheisiä.
En teidä teinkö oikien.
Kun kurssikaverini (yliopistolta) kuoli pari vuotta valmistumisen jälkeen. Tutkintonsa hän sai valmiiksi ennätys ajassa; hyvin arvosanoin. Kun taas itse en ollut valmisunut (e. ts. saanut perustutkintoanikaan valmiiksi) hänen kuollessaan, - Opintomme aloitimme yhtä aikaa.
En osannut lähettää hänen lapsuuden perheeslle suruadressia. - Olisi tuntunut, että hakisin heilä osakseni "ylimääräistä huomiota". En ole heitä koskaan tavannut. Tai ehkä emme oikeasi kuitenkaan olleet "tarpeeksi läheisiä" kun en ollut koskaan tavannut hänen vanhempiaan, jotka kyllä asuivat ja elivät opiskelupaikkakunnaltamme arviolta 750 kilometrin päässä.
Parhaiden ystävieni vanhemmat eivät ole vielä kuolleet, mutta laitan kyllä sitten kun kuolevat ja aivan kaikista läheisimmän ystävän puolison vanhempien kuollessa aion myös laittaa.
Oman (hyvin läheisen) mummoni kuollessa muutamalta ystävältä tuli adressi / suruvalittelukortti ja ne lämmittivät sydäntä ihan oikeasti. Tuntui siltä, että nuo ihmiset on niitä tärkeitä, jotka todellakin ovat elämässäni olleet kauan ja tulevat aina olemaan. Samoin, kun puolisoni vanhemmat ovat kuolleet ja hänen parhailta ystäviltään ja minun kaikista lähimmältä ystävältäni on tullut adressi, on tunnetta vaikea kuvata. Adressin lähettäminen tuntuu eleeltä, joka ihan oikeasti merkitsee paljon. Sitä ei ennen ymmärrä, kun osuu omalle kohdalle.
Kyllä