Lue keskustelun säännöt.
MITEN SELVISIT KRIISISTÄ? Kaikki apukeinot tänne
31.10.2019 |
Olen ajautunut aivan kamalaan tilanteeseen,johon en koskaan uskonut joutuvani. Erosin lapsen isästä, hänellä tietysti uusi jo katsottuna valmiiksi. Uusi nainen ei hyväksy lasta, joten mies luonnollisesti ilmoittaa tarvitsevansa ”omaa tilaa käydä ero läpi” ja tapaa lasta sitten joskus.
En uskonut, että sisältäni löytyy näin paljon vihaa ja katkeruutta. Kyseessä nuoruuden rakkaus, jonka todella luulin kantavan läpi elämän. Mitään toivoa tulevaisuudelle yhdessä ei ole.
Miten voin ikinä tästä selvitä? Lapsen saan hoidettua, mutta itken kaikki yöt ja aamut lapsen nukkuessa. Tuntuu, että sekoan.
Kommentit (34)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi, mutta mulle tuli otsikon ja ekan lauseen perusteella käsitys, että olisi olllut jostain isommasta kysymys. Komeat olivat fanfaarit alkuun, mutta tuohan vaikuttaa aika tavalliselta erolta.
Mutta joo, keskusteluapua, päiväkirjaa, liiku, syö ja nuku. Ja aikaa.
Tsemppiä, kyllä se siitä. Hetki kerrallansa eteenpäin.
Sinulla ei sitten varmaan ole lapsia? Koska oman lapsen suru ja ikävä ovat aivan kauheita katsella vierestä. Tämä on MINULLE kamalaa, hirveintä aikaa elämässäni. Tiedän, et toisaalla on sota ja joltain puuttuu jalat. Minulle henkilökohtaisesti tämä on suurin kriisi, kaikki tuttu ja turvallinen on viety pois. Ihminen, jonka luulin olevani rinnallani aina, vaihtoi minut lennosta toiseen ennemmin kuin olisi käsitellyt meidän keskinäiset ongelmamme.
AP
Nyt lakimiehen puheille. Isalle maarataan lapsen tapaamiset ja elatusmaksut. Se auttaa jo vahan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi, mutta mulle tuli otsikon ja ekan lauseen perusteella käsitys, että olisi olllut jostain isommasta kysymys. Komeat olivat fanfaarit alkuun, mutta tuohan vaikuttaa aika tavalliselta erolta.
Mutta joo, keskusteluapua, päiväkirjaa, liiku, syö ja nuku. Ja aikaa.
Tsemppiä, kyllä se siitä. Hetki kerrallansa eteenpäin.
Mä oikeasti tunnen tälläisen ihmisen. Pelottavan pihalla oikeasta elämästä ja kova arvostelemaan muiden tunteita. Keskittyisi omaan elämään ja kun tulee vastoinkäymisiä muistaisi oman epäempaattisuutensa.
Vierailija kirjoitti:
Vain aika auttaa,tämän voin kertoa vaikka juuri nyt se tuntuu varmasti toivottomalta. Joka päivä sattuu vähemmän ja tulee päivä jolloin ei satu enään yhtään. Toki lapsen ikävän ja kivun joudut kantamaan mutta juuri nyt olet hänelle koko maailma ja varmasti myös tulevaisuudessa,lapsi muistaa kuka välitti ja huolehti. Yksi turvallinen vanhempi riittää mikäli toinen osapuoli ei vanhemmuuteen kykene,se on hänelle elämän suurin virhe jonka tajuaa joskus ja silloin te olette jo selvinneet yhdessä vahvoina pitkälle elämässä. Lapselle ei kannata silti haukkua tai arvostella isää,hänelle se on edelleen rakas ja tärkeä. Anna hänelle tilaa surra,muistella ja katsella valokuvia,piirtää isälle ja pitää hänet sydämessä. Se suojaa lasta kestämään eron ja ikävän. Omaan kriisiin suosittelen liikuntaa ja vertaistukea.
Olen itse eroperheen lapsi, jonka äiti ei koskaan kritisoinut isän tekemää päätöstä jättäytyä pikkuhiljaa meidän lasten elämästä pois. Aina vaan "isi rakastaa kyllä, vaikka ei tullut/soittanut/muu mikä". Tämä aiheutti minulle todella ristiriitaista oloa, kun aina vaan piti ymmärtää isän tekemiä todella pahalta tuntuneita ratkaisuja, olivathan ne äidinkin mukaan ok. Haukkuminen ja tarpeeton arvostelu ovat tietysti väärin, mutta näin jälkikäteen olen itse kaivannut, että äiti olisi aiemmin todennut, että isä oli tässä asiassa yksinkertaisesti paska. Lapsen iästä toki riippuu, miten asiaa voi käsitellä, mutta se täysin näkymättömän rakastamisen hokeminen on mielestäni väärin.
Olin itse vuosi sitten vastaavassa tilanteessa, puolison salasuhde tuli ilmi. Erottiin ja yhteinen koti myytiin.
Pari kuukautta aiemmin olin vaihtanut työpaikkaa. Voin sanoa, että elämäni raskain ja masentavin vuosi takana. Vieläkin nukun unilääkkeillä. Sain pahimpaan kriisiin apua psykologikäynneistä ja pitkistä kävelylenkeistä. Syvällä tuli käytyä mutta selvitty on.
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi, mutta mulle tuli otsikon ja ekan lauseen perusteella käsitys, että olisi olllut jostain isommasta kysymys. Komeat olivat fanfaarit alkuun, mutta tuohan vaikuttaa aika tavalliselta erolta.
Mutta joo, keskusteluapua, päiväkirjaa, liiku, syö ja nuku. Ja aikaa.
Tsemppiä, kyllä se siitä. Hetki kerrallansa eteenpäin.
Paljon parjattu 12 tässä jatkaa.
Tarkoitukseni ei ollut lytätä, mutta tosiaan tämä on kuitenkin hyvin tavallinen tarina. Eikö asiaa helpota suhteuttaminen sen todellisiin mittasuhteisiin? Kukaan ei ole kuollut. Kukaan ei ole vammautunut. Ok, elämä koki kolauksen, mutta elämä jatkuu edelleen. Ymmärrän kyllä, että koko elämä heittää häränpyllyä jos oli oikeasti uskonut, että ikuisesti pysytään yhdessä. Onhan se matto pois jalkojen alta, jos tämä oli se elämän ja arjen perusrakenne. Kyllähän sitä joutuu uusiksi miettimään ja hakemaan perusturvallisuutensa. Eli en väheksy ja ymmärrän, että kamalaltahan se tuntuu. Ja niin kuuluukin tuntua, se kertoo siitä että on terve ja tunteva ihminen.
Sanon edelleen samat: tsemppiä. Halaisin, jos olisit siinä.
Ja sanon edelleen myös, että kirjoita. Puhu. Käy kävelyllä, hengitä. Kiinnitä huomiota syömiseen, eli muista syödä tai katsoa, että syöminen ei mene lohtusyömiseksi (eikä tällä ole mitään tekemistä lihomisen tai laihtumisen kanssa, vaan fyysinen pahoinvointi lisää myös henkistä pahoinvointia. Järkevä valio voi pienenkin piirun helpottaa oloa, ja uskon että se on varmasti tarpeeseen, sekin vähä.). Ja koita nukkua. Jos uni ei tule, niin lepää ainakin. Väsyneenä kaikki kaatuu päälle.
Minä uskon, että kyllä sinä siitä nouset. Ehkei nyt juuri tunnu siltä, mutta pala palalta alat rakentamaan, hetki hetkeltä selviydyt taas vähän eteenpäin. Huomenna on taas päivä uusi ja olet taas yhden päivän selvinnyt eteenpäin. Ja yhden päivän verran olet taas työstänyt asiaa, vaikka se ei välttämättä tunnu siltä. Shokki on aina shokki, mutta sekin hälvenee aikanaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Saisitko lapsen joskus yökylään ja lähtisit vähän kampaajalle, ostoksille ja ulos. Tarvitset muuta ajateltavaa.
Ei tarvitse lähteä mihinkään. Minua auttoi se, että saatoin rauhassa romahtaa, itkeä ääneen ja velloa itsesäälissä.
Sitten taas sain pidettyä itseni kasassa lasten edessä.
Eksäsi ei tajua, mitä tekee. Joskus hän katuu. Se päivä voi olla kaukana eikä hän ehkä ikinä tule tunnustamaan sitä sinulle, mutta hän tulee katumaan ja kärsimään.
Vierailija kirjoitti:
Saisitko lapsen joskus yökylään ja lähtisit vähän kampaajalle, ostoksille ja ulos. Tarvitset muuta ajateltavaa.
Ei tarvitse lähteä mihinkään. Minua auttoi se, että saatoin rauhassa romahtaa, itkeä ääneen ja velloa itsesäälissä.
Sitten taas sain pidettyä itseni kasassa lasten edessä.
Eksäsi ei tajua, mitä tekee. Joskus hän katuu. Se päivä voi olla kaukana eikä hän ehkä ikinä tule tunnustamaan sitä sinulle, mutta hän tulee katumaan ja kärsimään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle auttoi kirjoittaminen. Heräsin jokainen aamu, kirjoitin pari kolme sivua ihan mitä vaan ilman kritiikkiä. Kirjoitin itseni tyhjiin, kunnes näin tilanteeni ulkopuolelta. Se oli erittäin huojentava ja irtannuttava kokemus. Tästä on olemassa joku kirjakin, jossa puhutaan ns. aamusivuista ja tajunnanvirrasta.
Myös sen tajuaminen, että huonot ajatkaan eivät kestä ikuisesti. Se helpottaa paljon tukalassa tilanteessa, mutta apua pitää kyllä uskaltaa pyytää ja keskustella vaikka netissä ammattiauttajien kanssa, esim. tukinetissä.
Tuntuu niin pahalta sun puolesta. Tuollaisen tapahtuminen tai puolison kuolema on sellaisia asioita joita todella elämässä pelkään. En voi sanoa muuta kuin paljon voimia.
Vanhempani erosivat kun olimme veljen kanssa pieniä, veli muutaman kuukauden ikäinen ja minä kolme. Seurustelivat 16-vuotiaista saakka. Häät oli tulossa, valkoiset kengät jo hyllyssä, kun isä ilmoitti että hellurei. Lähti ja jätti meidät, muutti toiseen kaupunkiin. Käytiin kyllä jokatoinen viikonloppu isällä.
Ovat tätä nykyä tosi hyvissä väleissä, kaikki on hyvin ja ovat ystäviä. Kaikki meidän rippijuhlat ja ylppärit ovat yhdessä juhlineet samassa tilassa. Ovat molemmat avioliitossa kumppaneidensa kanssa. Aika on avainsana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä surettaa aloittajan ja lapsen puolesta. On niin kovin itsekästä jättää perhe ja ottaa uusi puoliso lennosta. Jos on ongelmia, niin niitä tulisi yrittää viimeiseen asti ratkoa, jotta perhe pysyisi yhdessä. Perheen pitäisi mennä kaiken edelle. Miksi se nykyään ei enää mene vaan omat halut vie?
Voi ap, olen todella pahoillani puolestasi. Toivotan sydämestäni voimia sinulle ja lapsellesi. Pärjäätte kyllä. Ajattele tulevaisuuteen, sanotaan vaikka 5 vuoden päähän. Voit olla varma että exäsi ajattelee silloin tehneensä elämänsä suurimman virheen hylkäämällä oman lapsensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tsemppä! Jumalasta löytyy apua
Ennemmin humalasta. Humalassa pää on sekaisin vain hetken, jumalasta se on pysyvämpää. En suosittele. En kyllä suosittele murheiden hukuttamista viinaankaan, mutta se sentään on noista kahdesta pahasta terveempi ja rakentavampi keino.
Kuule, anteeksi mutta tää on kyllä provo.
Olen pari viikkoa tällä palstalla pyörinyt ja jokatoinen pvä vähintään tulee tää sama mies/vmo ero ja lapset. Vain mielikuvitus rajana.