Lapselle kavereita?

Karsin sosiaalisen ja fiksusti käyttäytyvän kouluikäisen lapseni kavereita kutsumalla heitä meille leikkimään ja antamalla vieraan lapsen olla melko vapaasti. Neuvon alussa, että meillä tehdään tietyllä tavalla ja osa lapsista kuuntelee. Osa alkaa pian esittämään, jolloin annan heidän jatkaa kohtuuden rajoissa, niin ettei kotimme aivan hajoa, mutta jos lapsi ei osaa käyttäytyä, en kutsu toiste. Kerran jopa olen sanonut suoraan, että et käyttäytynyt hyvin ja nyt voit lähteä kotiisi, en katsele sinua kauempaa.

Oman lapseni kanssa yhteisymmärryksessä on näin saatu hyviä kavereita. Jotkut lapset vähän ihmettelevät, että miksi eivät ole enää tervetulleita.

Mielestäni lasten kasvatus on pitkälti vanhempien vastuulla. Miksi ette opeta enemmän lapsillenne, että huono käytös kuuluu kotiin, vanhempien poiskasvatettavaksi, ei kouluun eikä kaverin luokse? Miksi paapotte niitä kullannuppujanne viattomina? Hehän kertovat yleensä enintään puolet totuudesta teille, jos ovat saaneet jotain ikävää aikaiseksi. Oma lapseni on ikävä enintään kotona, koska saan hänestä muualta vain positiivista palautetta?

Sitten on erityislapsi, jonka äidin kanssa olen sopinut erikseen, että pidetään tietyt rajat ja ohjataan enemmän alkuun. Hän on sopeutunut hyvin meillä vierailuihin. Jos vanhempi ei kerro minulle, että lapsessa on jotain erityistä, niin en kyllä anna hänelle mitään erityiskohteluakaan, vaan odotan hyviä ja jopa vieraskoreita käytöstapoja.