Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Jo rehellisiä ollaan, niin olen katkera ja riidanhaluinen ihminen, joka ei osaa aikuistua
31.10.2019 |
Siinä se on, otsikossa. Sen että olen noin ihana, olen lisäksi pitkävihainen pilkunviilaaja ja luulotautinen.
Minä myös tarkkailen ihmisiä liikaa ja teen omituisia tulkintoja toisten ilmeistä tai eleistä. Niin kuin vaikka jos kysyn jotakin, ja näen kahden ihmisen vilkaisevan toisiaan, minua alkaa ahdistaa se vilkaisu ja alan miettiä, että mikä se vilkaisu oli. Että kysyinkö typeriä, eivätkö he pitäneet siitä, asetinko heidät nyt kiusalliseen tilanteeseen, nolasinko itseni? En tietenkään sano mitään, vaan jään yksin pohtimaan. Sitten joskus se ajateltu möykky vain pullahtaa ulos suustani ja ihmiset ovat ihmeissään, ahdistuneita ja vihaisia jopa. Ja ottavat etäisyyttä.
Ei mikään ihme, että minulla ei ole ystäviä, eikä sukulaiset pidä yhteyttä. Ystävien kanssa voi ensin olla kivaa, mutta sitten ajaudun tilanteeseen jossa ahdistun siitä, että en koe saavani yhtä paljon kuin annan. Että kuuntelen aina vain toisten huolia, ja katselen sitten illalla naamakirjasta miten ensin on puhuttu sydän kevyeksi täällä minun luonani, niin sitten jaksaa taas illalla viettää ihanaa aikaa konsertissa/hemmotteluhoidoissa/teatterissa/kylpylässä/elokuvissa ja ihan jopa ulkomailla. Minä en näihin paikkoihin kelpaa, koska olen otsikossa mainitun kaltainen ääliö. Eikä se ole omaa kuvitelmaani, vaan muiden suusta kuultua.
En ole saanut elämässäni aikaan yhtään mitään, ja ehkä siksi sukulaiset leikkivät etten ole olemassa. Se on yllättävän helppoa, sillä äitini on alkoholisti ja isäni löysi uuden vaimon kenen lapset ovat paljon minua mukavempia, ulospäinsuuntautuneempia ja kunnianhimoisempia. Minulla kun on hitaasti lämpiävä ote muihin ja oudot mielipiteet ja olen ärsyttävän näköinen, sellainen resting bitch-face. Ei sellaista kukaan jaksa.
Joskus teen netissä testejä, että olenko autisti tai tyhmä tai jotenkin pihalla. Ei ole tullut vielä sellaista hälyttävää punaista ponnahdusikkunaa joka kehottaisi menemään hoitoon (vaikka sen olen myös saanut kuulla). Ihan on tullut sellaista keskivertoa tulosta, vaikka vannon tehneeni testit kieli keskellä suuta ja sydän avoimena. Se on vain jokin minussa, että jään vatvomaan ja sitten vuosien kuluttua räjähdän, ja kukaan ei sellaista jaksa ymmärtää. Koska en ole rakastettava enkä ihana, vaan tälläinen pullukka keski-ikää lähestyvä nainen, jossa ei ole selkeästi mitään (henkistä) tarttumapintaa eikä anteeksiantoo suostuttelevaa luonteenpiirrettä. Oikeasti kaipaan enemmän kuin mitään muuta, rakkautta ja hyväksyntää :( Mutta kun en osaa, enkä sovi muottiin.
Tällaista sitä vain pohdin Halloweenin kunniaksi. Tänään ei onneksi tarvitse kuin olla oma itsensä niin ihmiset jo tuijottaa ja ottaa etäisyyttä. Tai niin ainakin luulen. Voisimpa asentaa itseeni piilokameran ja kysyä joltakin puolueettomalta ihmiseltä että onko se kaikki pääni sisällä vain. Mutta se taitaisi olla salakuvaamista tai jotakin, ja koska olen ärsyttävä, minut tuomittaisiin riemumielin.
Kommentit (23)
Voivoi. Meitä jotka kuuluu ELIITTIIN on todella paljon😆😆😆
Kouluttaudu terapeutiksi ja voit ottaa kovaa hintaa samalla kun olet olevinasi läsnä...
Vaihtoehdot on monet🤑
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kovin olet ankara itsellesi. Eikö muka mitään hyvää löydy?
Vierailija kirjoitti:
Kovin olet ankara itsellesi. Eikö muka mitään hyvää löydy?
Yritin muistella mitä hyvää minusta on sanottu, mutta ei tullut mieleen oikein mitään.
Relaa hyvä ihminen. Ei tätä elämää noin vakavasti kannata ottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No mitäs ajattelit asialle tehdä?
En enää yritä yhtään mitään, olen mitä olen. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsesääliin vajoaminen on helppoa. Sorrun siihen itsekin, koska olen laiska enkä jaksa tehdä sen eteen juuri mitään, että olisin tyytyväisempi elämääni.
Estrogeenin vähyys? Ihminen toimii pelkästään hormoneilla.
Estron vähätessä muuttuu pikkuhiljaa luulosairaaksi vihaajaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai niin, 9 jatkaa... Minä olen saanut netissä tekemästäni asperger-testistä sen verran korkeat pisteet (yli 140p) että ehkä pitäisi käydä jossain tutkituttamassa. On niin paljon kaikkea "omituista" minussa mitä ihmiset ihmettelevät. Ehkä jonkin diagnoosin saaminen voisi tehdä hyvää, saisin edes jonkinlaisen identiteetin. Tuntuu että olen ihan turha ja nolla. Kun vaan jaksaisi edes käydä niissä tutkimuksissa...mistä saisin motivaation? Voispa sellaisen ostaa Tokmannilta.
Lähde ulos, katsele maailmaa. Aina ei ole kyse sinusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
9 jatkaa VIELÄKIN (sori).. mutta tuli mieleen että sä, ap, kun olet outo ja yksinäinen niin kiinnostaisiko sua viestitellä mun kanssa vaikka sähköpostilla? Ei ihmiselle tee hyvää olla koko ajan vain yksin omien ajatustensa kanssa.
En jaksanut lukea, mutta olet varmasti täällä ihan kaltaisessasi seurassa ja sovit tänne kuin nenä päähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsesääliin vajoaminen on helppoa. Sorrun siihen itsekin, koska olen laiska enkä jaksa tehdä sen eteen juuri mitään, että olisin tyytyväisempi elämääni.
Minulla on tietyt realiteetit siitä, mihin pystyn itse ja mihin en. Tiedostan, mihin tarvitsisin apua ja mistä sitä saisi, mutta ilmaiseksi en saa ja rahaa ei ole ihan kaikkeen. Sen sijaan, että olisin mennyt terapiaan vatvomaan menneisyyttäni, ostin itselleni käytetyn pianon ja aloin ottamaan soittotunteja. Soitonopettajaani aristelen ja melkeimpä pelkään, mutta olen päättänyt hänen roolinsa elämässäni ihan itse, ja hän on vaihdettavissa toiseen jos siltä alkaa tuntua. Samaa ei voi sanoa siitä lähipiiristä, jota itse ei ole valinnut.
Ja joku sanoi että mene ulos. Niin menenkin. Ja että kyse ei ole aina minusta. Ei tietenkään ole. Mutta minä nyt tein tällaisen itseäni inhoavan aloituksen koska juuri nyt kyse on minusta ja siitä, että en osaa olla ihmisten kanssa ja alotuksessa oli ne minulle kerrotut syyt. Itsesääliä? Varmaan.
Ja joku kysyi että haluanko viestitellä. En tiedä. En rehellisesti sanottuna tiedä, koska ongelmani ei ole sinällään ollut se, ettenkö osaisi jutella ja tutustua vaan se, että se menee vituralleen jossain vaiheessa kuitenkin, ja aina syy on minun. Ja jos sinä kaipaat vain kuuntelijaa, niin tiedoksesi että niin minäkin, ja se ei koskaan toimi niin että sinä puhut ja minä kuuntelen ja sitten muka olisi jossain vaiheessa minun vuoroni. Kun ei ole. (Ja jos on, sen jälkeen kun olen avannut taustani ja minuuteni, sinusta ei kuulu enää mitään. Ei, vaikka et kirjoitellut psykopaatin murhaajan kanssa). Ap
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea, mutta olet varmasti täällä ihan kaltaisessasi seurassa ja sovit tänne kuin nenä päähän.
Et jaksanut lukea, mutta kommentoit kuitenkin. Story of my life. Ap
Ok, ei haittaa ja ymmärrän kyllä. 😊
T. 9
Rehellisyys itselle on kovin vaikeaa. Plussaa siitä, että tiedostat. Ja plussaa rohkeudesta, että uskallat mammojen syötäväksi.
Sun taustalla ei ole ihme, että olet tuollainen. Vaikuttaa siltä, että olet jäänyt paitsi rakastavista ihmissuhteista. Joskus olen itsekin ajatellut, että ilman äitini huolenpitoa ja ymmärrystä musta olisi varmaan tullut psykopaatti tai metsäläinen, sen verran kylmiä on muut sukulaiset.
Alue: Aihe vapaa
En jaksanut lukea, voisitko tiivistää juttusi vaikka 10 lauseeseen?