Evoluutiopsykologi: Vauvakadon olennainen syy on unohtunut – ”Naiset ovat muuttuneet miehekkäämmiksi”
Kommentit (654)
Vierailija kirjoitti:
Kannanpa korteni kekoon. Minä olen vapaaehtoisesti lapseton. En inhoa lapsia. Arvostan vanhemmuutta. Tunnistan omat voimavarani.
Jos saisin huoletta, siis ilman taloudellista huolta ja painetta, jäädä kotiäidiksi ja kasvattaa lapset vaikka teiniksikin asti kotona, voisin alkaa suunnittelemaan perheenperustamista vaikka heti. Mies kävisi töissä jolla koko perhe elää ja asuu, minä hoitaisin kodin ja lapsen/lapset. Piiiiitkän kotiäiteyden päätteksi eläisimme maassa, jossa oikeasti on järkevää työtä järkevällä palkalla, eikä katsota kieroon kun viime vuosien kokemusta ja osaamista ei ole.
Totuus on se, että kahden ihmisen tavallisen työn tavalliset palkat riittävät juuri meihin kahteen. Saamme saman verran kuussa suurin piirtein.
Itse olen tosi onnellinen ihan tavallisessa duunarihommassa, korkealle kouluttautuminen ei ole mun juttu. Voisin myös olla tavallisen perheen tavallisen duunarin vaimo ja lapsen äiti. En enää tämän päivän suomessa. Joskus monipäinen perhe eli sillä kun isä oli tehtaalla töissä. Nyt elää rahojaan laskien kaksi aikuista sillä, kun molemmat on tehtaalla töissä.Lapseton suomi on seurausta siitä, että työtä tekeville ei enää työstä makseta kuin pakolliset minimipalkat. Jos suomen haluaa nousuun sen puolesta että me kynnelle kykenevät tekisimme lisää veronmaksajia, tarvimme ensin rahaa jolla elää. Palkkaa työstä.
Olen tästä täysin samaa mieltä. Ei monikaan halua elättää niitä lapsia joka penniä laskien.
M37

Mulla ihan sama homma, paitsi että olen akateeminen ja sinkku. Kohta 40 vuotta, joten lastenteko taitaa jäädä multa väliin. Mutta siis jos olisin tavannut riittävän hyvän ja vastuullisen miehen lasten isäksi ja olisi taloudellisesti ollut mahdollista jäädä kotiin ja olla kotiäitinä lasten ollessa alle kouluikäisiä, niin olisin hankkinut mielelläni lapset. Lasten ollessa teini-ikäisiä olisin voinut viritellä osa-aikatyökuvioita tarvittaessa. Mutta siihen rumbaan en olisi halunnut lapsia, että herätys klo 6, lapset tarhaan klo 7:15, töihin klo 8, töistä klo 16:15, lapset tarhasta kiireellä juuri ennen klo 17, kauppa (lapset kiljuu nälkäisenä), ruoanlaitto, lasten kanssa touhuamista väsyneenä, kotitöitä, lasten nukkumaan laittamista, omaa aikaa ja parisuhdeaikaa väsyneenä, kunnes simahdetaan sänkyyn klo 21:30, herätys aamuyöllä kun 2-vuotias herää kesken unien.... sitten taas herätys klo 6 ja sama rumba uudestaan. Jos Suomessa olisi sellaiset asuinkustannukset, että toisen vanhemmista olisi mahdollista jäädä kotiin pyörittämään arkea niin eiköhän lähtisi lapsiluku nousuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalla kohdallani allekirjoitan tämän kyllä. Uskon, että testosteroni tasoni on normaalia naista korkeampi, olen mm. lihaksikkaampi (ilman mitään voimailuja) kuin naiset yleensä ja voimakkaampin myös, eikä ole minkäänlaista halua saada lapsia.
Lihavakin kyllä olen, mutta en ole hoikempanakaan lapsia halunnut.Totta kai tuo vaikuttaa.
Jos katson omia tuttujani, niin tulee mieleen useampikin nainen joilla on naiseksi hyvin voimakkaat piirteet ja "miehekäs" (kilpailuhenkinen jne) luonne. Ovat veloja. Eikä ole siitä kiinni etteivätkö saisi miestä, ovat myös urheilullisia ja ihan hyvännäköisiä. Sekin tuntuu olevan ongelmana että halutaan vielä vahvempi mies, joka hyvin maskuliinisena haluaisikin hyvin feminiinisen. Suhteet eivät kestä.
Tiimalasivartaloiset esteetikot ovat kaikki perheellisiä.
No hei! Saman logiikan mukaan kaikki isät ovat pitkiä, harteikkaita, jykeväleukaisia ja muutenkin maskuliinisia miehiä, ja miehet, jotka eivät pariuduja tee lapsia, eli vela- miehet ovat hinteliå, lyhyitä, feminiinisiä miehiä!!!!!
Ja tuokin logiikka pitää hyvin paikkansa.
Se mistä en ole varma on toimiiko korrelaatio samoin miehillä? Alhaiset testotasot / feminiiniset piirteet tekevät kumppanin saamisen paljon vaikeammaksi, mutta vaikuttaako se haluun saada lapsia?
Jokainen, pl. palstammat, tajuavat ettei tuo päde jokaiseen yksilöön. Mutta mistään sattumasta ei ole kyse. Ihan voi katsoa tilastokeskuksen sivuilta tai yliopistotasoisista tutkimuksista joissa on todettu seuraavaa:
- korkeat testosteronitasot naiselle korreloivat negatiivisesti lasten hankkimisen kanssa (sekä halun saada lapsia, että lopputuloksen)
- naisen korkea tulotaso korreloi negatiivisesti lasten hankkimisen ja pariutumisen kanssa
Laita linkit sivuille ja tutkimuksiin niin katson.
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3540120/
"Marriage and motherhood are associated with lower testosterone concentrations in women."
https://www.stat.fi/ajk/tiedotteet/2013/uutinen_038_2013-12-11.html
"Naisten tulot ovat keskimäärin pienemmät kuin miesten kotitaloustyypistä riippumatta. Pienimmillään naisten ja miesten tuloerot ovat lapsettomilla työikäisillä pariskunnilla. Näissä kotitalouksissa naiset tuovat talouteen keskimäärin 45 prosenttia puolisoiden yhteenlasketuista henkilökohtaisista tuloista, kun lapsiperheissä naisten osuus tuloista on keskimäärin 40 prosenttia.
Yksinasuvien työikäisten naisten tulotaso on joiltakin osin parempi kuin miesten. Alle 25-vuotiaiden, 35–44-vuotiaiden ja varsinkin eläkeikää lähestyvien, 55–64-vuotiaiden yksinasuvien naisten tulot ovat suuremmat kuin miesten."
Ja kausaliteetti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietysti taas naisten syy.
Naisten asema on muuttunut 50-luvusta ja siitä taaksepäin.
Miten se olisi miesten "syy" ?
Saitte mitä halusitte, nauttikaa sen hedelmistä.
Eli saatiin se, että ei ole enää pakko tehdä lapsia jos ei halua? Kiitos, todellakin nautitaan siitä.

Ehdotatko että naimisiin meneminen laskisi naisen testosteronitasoja? Todistusaineistoa on lähinnä jälkimmäisestä (miehen testosteronitasot laskevat, naisen nousevat). Kausaliteetti on siis selvä: korkeat testosteronitasot naisella vähentävät halukkuutta pariutua ja saada lapsia.
Sama pätee tuloihin. Se että lasten hankkiminen pienentää naisten tuloja, on jo huomioitu. Naiset suosivat hyvätuloisia miehiä, ja hyvätuloisten naisten halu pariutua on vähäisempi.
Vierailija kirjoitti:
Naiset ovat hyljäneet perimmäisen tehtävänsä.
Niin ovat miehetkin. Miesten perimmäinen biologinen tarkoitus on suojella ja hoivata perheen äitiä ja lapsia, ei suinkaan 8-22 töissä notkuminen.
Vierailija kirjoitti:
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ei ole varaa"
Elintaso on korkeampi kuin koskaan ennen ja turvaverkkojakin on enemmän.
"Miehet ovat epäluotettavia."
Tutkitusti testosteroni nostaa miehen halua tavoitella naisia, estrogeeni halua hoivata lapsia ja uskollisuutta. Jos naisilla on enemmän huonoja kokemuksia miehistä, voidaan kysyä suosivatko he tietyn tyyppisiä miehiä nuorina? Ennen se ei ollut mahdollista, koska lähes kaikki pariutuivat nuorina.
Bingo.
Kevytsuhteilu ja sinkkuelämä mahdollistaa tilanteen jossa yksi kiihottava mutta epäluotettava mies voi tuottaa sadalle naiselle kokemuksen epäluotettavista miehistä, kun taas tavismies tuottaa positiivisen kokemuksen vain yhdelle tai kahdelle.
Kopska nuoret naiset suosivat näitä miehiä, kuvittelevat he miesten olevan epäluotettavia - ignooraten luotettavan enemmistön.
Pointti joka saa alapeukutusta, mutta on kiistatta totta.
Selväähän on että pelimies joka kiertää läpi 50-100 naista vaikuttaa enemmän naisten kollektiiviseen käsitykseen miehistä kuin parisuhdemies joka seurustelee yhden tai kahden kanssa, tai kenties ei kenenkään kanssa kun naiset vielä ovat villejä & vapaita.
Entisaikona pariuduttiin nuorina, jolloin pelimiehillä oli vähemmän aikaa touhuilla. Nykyään kun pariudutaan lähemmäs kolmekymppisinä ja Tinder luo rajattomat apajat, on eri tilanne.
On kevytkenkäisiä naisia tietenkin, mutta niin on kevytkenkäisiä miehiäkin. He tuohutkoon keskenään.
Sitten on aina ollut ja aina tulee olemaan ns. tavallisia kunnon ihmisiä. Me haemme rakasta puolisoa, ja kun sellainen löytyy, emme vain "tyydy" vaan olemme oikeasti tyytyväisiä ja perustamme perheen.
Minulla ja parhailla ystävilläni on ollut 1-2 seksikumppania, ja sama on meidän tyttärillämme. Ei ollut meillä eikä ole heillä pienintäkään tarvetta hyppiä sängystä sänkyyn, vastemielinen ajatuskin.
Surullista, että yleistetään, että kaikki naiset sitä ja tätä, ja vain alfojen perään ovat nuo kamalat naikkoset. Ehkä ei kannata katsella niitä villejä naisia, jos ei sellaista edes halua?
Akateeminen ja vähintään ihan ookoon näköinen tavallinen hoikka keski-ikäinen nainen 54v
54v.
Jos olisit 34v, sinulla olisi ne 10-20 seksikumppania joista pari poikaystävää ja päälle muutama pelimies. Kenties joukossa FWB tai pari.
Nyt olisit sitä mieltä että miehet ovat epäluotettavia, koska takana olisi 15 vuotta näitä miehiä. Biologisen kellon tikittäessä olisi haussa perhetouhuihin luotettava mies jolta ei huonoa käytöstä hyväksytä, ja jonka pitää hyväksyä lisäkilot ja se että puunaaminen on menneisyyttä.
"On kevytkenkäisiä naisia tietenkin, mutta niin on kevytkenkäisiä miehiäkin. He tuohutkoon keskenään."
Se minkä lasket kevytkenkäiseksi naiseksi, on nykyään normi.
Tyttäremme on 23- 30v ja ovat osanneet sitoutua yhteen/kahteen, mutta ookoo, eivät sitten ole normaaleja.
Väitän silti, että tänäkään päivänä kaikki naiset ja miehet EIVÄT hypi sängystä sänkyyn. Vaikka se tavallisempaa olisikin nyt.
Mistä sä sun tyttären panemiset tiedät? Luuletko että äidille kerrotaan fwb:stä? Ei todellakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannanpa korteni kekoon. Minä olen vapaaehtoisesti lapseton. En inhoa lapsia. Arvostan vanhemmuutta. Tunnistan omat voimavarani.
Jos saisin huoletta, siis ilman taloudellista huolta ja painetta, jäädä kotiäidiksi ja kasvattaa lapset vaikka teiniksikin asti kotona, voisin alkaa suunnittelemaan perheenperustamista vaikka heti. Mies kävisi töissä jolla koko perhe elää ja asuu, minä hoitaisin kodin ja lapsen/lapset. Piiiiitkän kotiäiteyden päätteksi eläisimme maassa, jossa oikeasti on järkevää työtä järkevällä palkalla, eikä katsota kieroon kun viime vuosien kokemusta ja osaamista ei ole.
Totuus on se, että kahden ihmisen tavallisen työn tavalliset palkat riittävät juuri meihin kahteen. Saamme saman verran kuussa suurin piirtein.
Itse olen tosi onnellinen ihan tavallisessa duunarihommassa, korkealle kouluttautuminen ei ole mun juttu. Voisin myös olla tavallisen perheen tavallisen duunarin vaimo ja lapsen äiti. En enää tämän päivän suomessa. Joskus monipäinen perhe eli sillä kun isä oli tehtaalla töissä. Nyt elää rahojaan laskien kaksi aikuista sillä, kun molemmat on tehtaalla töissä.Lapseton suomi on seurausta siitä, että työtä tekeville ei enää työstä makseta kuin pakolliset minimipalkat. Jos suomen haluaa nousuun sen puolesta että me kynnelle kykenevät tekisimme lisää veronmaksajia, tarvimme ensin rahaa jolla elää. Palkkaa työstä.
Mulla ihan sama homma, paitsi että olen akateeminen ja sinkku. Kohta 40 vuotta, joten lastenteko taitaa jäädä multa väliin. Mutta siis jos olisin tavannut riittävän hyvän ja vastuullisen miehen lasten isäksi ja olisi taloudellisesti ollut mahdollista jäädä kotiin ja olla kotiäitinä lasten ollessa alle kouluikäisiä, niin olisin hankkinut mielelläni lapset. Lasten ollessa teini-ikäisiä olisin voinut viritellä osa-aikatyökuvioita tarvittaessa. Mutta siihen rumbaan en olisi halunnut lapsia, että herätys klo 6, lapset tarhaan klo 7:15, töihin klo 8, töistä klo 16:15, lapset tarhasta kiireellä juuri ennen klo 17, kauppa (lapset kiljuu nälkäisenä), ruoanlaitto, lasten kanssa touhuamista väsyneenä, kotitöitä, lasten nukkumaan laittamista, omaa aikaa ja parisuhdeaikaa väsyneenä, kunnes simahdetaan sänkyyn klo 21:30, herätys aamuyöllä kun 2-vuotias herää kesken unien.... sitten taas herätys klo 6 ja sama rumba uudestaan. Jos Suomessa olisi sellaiset asuinkustannukset, että toisen vanhemmista olisi mahdollista jäädä kotiin pyörittämään arkea niin eiköhän lähtisi lapsiluku nousuun.
Se ei tule koskaan, missään tilanteessa, olemaan mahdollista. Ja siihen on tasan yksi syy:
Ihmiset haluavat maksimoida elintasonsa.
Kotiin jääminen onnistuisi, mutta sitten pitäisi tinkiä asunnon tasosta. Ehkä myös matkoista, ravintolaillallisista, autosta, harastuksista, jne.
No mitä jos olisi mahdollista saavuttaa nykyinen elitaso yhden ihmisen palkalla?
Ei auttaisi yhtään, koska sitten haluttaisiin se elintaso joka saadaan molempien palkalla. Nythän olisi mahdollista saavuttaa entinen elintaso yhden ihmisen palkalla, mutta se ei riitä.

Itse olen perheestä missä molemmat vanhemmat ihan duunareita. No, kaikki meni oikeastaan hyvin siihen asti, kun äitini jäikin työttömäksi. Olimme ostaneet aiemmin talon ja tietenkin he ehkä typerästikin ajattelivat, että kyllä kahdella melko pienellä palkalla silti sitä lainaa lyhentää. Tilanne menikin sitten nopeasti huonoksi ja oikeastaan emme meinanneet enää selvitä maksuista. Öljylämmitys, vakuutukset, lainat, sähköt ja vedet yms ja sitten vielä piti ne tavalliset kulut maksaa kuten ruoka. Muistan sen kun äitini ensiksi haki töitä todella paljon ja oli pieniä pätkiä töissä. Sitten kouluttautui toisella alalle, mutta oli jo liian "vanha" työnhakija silloin ja ei saanutkaan töitä enää vuosiin kunnolla. Silloin isäni oikeastaan piti meidät pinnalla. En aina ymmärrä miten olemme pärjänneet. Tukiahan emme saaneet kuin äiti ensin opintotukea ja sitten työmarkkinatukea ja siinä mielessä jouduimme siihen "omistusasujan loukkuun" ilman asumistukea. Ansiosidonnaista äitini ei oikeastaan saanut, kun ei ehtinyt olemaan vaadittua aikaa töissä ja silloin piti kerätä enemmän niitä kuukausia että sai sitä tukea. Joten pakko kiittää isää, ettei mennyt koko talo alta niinkuin parilla tutulla. Omia päätöksiä tosin ne talojen ostot yms, mutta pistää kyllä ajattelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannanpa korteni kekoon. Minä olen vapaaehtoisesti lapseton. En inhoa lapsia. Arvostan vanhemmuutta. Tunnistan omat voimavarani.
Jos saisin huoletta, siis ilman taloudellista huolta ja painetta, jäädä kotiäidiksi ja kasvattaa lapset vaikka teiniksikin asti kotona, voisin alkaa suunnittelemaan perheenperustamista vaikka heti. Mies kävisi töissä jolla koko perhe elää ja asuu, minä hoitaisin kodin ja lapsen/lapset. Piiiiitkän kotiäiteyden päätteksi eläisimme maassa, jossa oikeasti on järkevää työtä järkevällä palkalla, eikä katsota kieroon kun viime vuosien kokemusta ja osaamista ei ole.
Totuus on se, että kahden ihmisen tavallisen työn tavalliset palkat riittävät juuri meihin kahteen. Saamme saman verran kuussa suurin piirtein.
Itse olen tosi onnellinen ihan tavallisessa duunarihommassa, korkealle kouluttautuminen ei ole mun juttu. Voisin myös olla tavallisen perheen tavallisen duunarin vaimo ja lapsen äiti. En enää tämän päivän suomessa. Joskus monipäinen perhe eli sillä kun isä oli tehtaalla töissä. Nyt elää rahojaan laskien kaksi aikuista sillä, kun molemmat on tehtaalla töissä.Lapseton suomi on seurausta siitä, että työtä tekeville ei enää työstä makseta kuin pakolliset minimipalkat. Jos suomen haluaa nousuun sen puolesta että me kynnelle kykenevät tekisimme lisää veronmaksajia, tarvimme ensin rahaa jolla elää. Palkkaa työstä.
Mulla ihan sama homma, paitsi että olen akateeminen ja sinkku. Kohta 40 vuotta, joten lastenteko taitaa jäädä multa väliin. Mutta siis jos olisin tavannut riittävän hyvän ja vastuullisen miehen lasten isäksi ja olisi taloudellisesti ollut mahdollista jäädä kotiin ja olla kotiäitinä lasten ollessa alle kouluikäisiä, niin olisin hankkinut mielelläni lapset. Lasten ollessa teini-ikäisiä olisin voinut viritellä osa-aikatyökuvioita tarvittaessa. Mutta siihen rumbaan en olisi halunnut lapsia, että herätys klo 6, lapset tarhaan klo 7:15, töihin klo 8, töistä klo 16:15, lapset tarhasta kiireellä juuri ennen klo 17, kauppa (lapset kiljuu nälkäisenä), ruoanlaitto, lasten kanssa touhuamista väsyneenä, kotitöitä, lasten nukkumaan laittamista, omaa aikaa ja parisuhdeaikaa väsyneenä, kunnes simahdetaan sänkyyn klo 21:30, herätys aamuyöllä kun 2-vuotias herää kesken unien.... sitten taas herätys klo 6 ja sama rumba uudestaan. Jos Suomessa olisi sellaiset asuinkustannukset, että toisen vanhemmista olisi mahdollista jäädä kotiin pyörittämään arkea niin eiköhän lähtisi lapsiluku nousuun.
Se ei tule koskaan, missään tilanteessa, olemaan mahdollista. Ja siihen on tasan yksi syy:
Ihmiset haluavat maksimoida elintasonsa.
Kotiin jääminen onnistuisi, mutta sitten pitäisi tinkiä asunnon tasosta. Ehkä myös matkoista, ravintolaillallisista, autosta, harastuksista, jne.
No mitä jos olisi mahdollista saavuttaa nykyinen elitaso yhden ihmisen palkalla?
Ei auttaisi yhtään, koska sitten haluttaisiin se elintaso joka saadaan molempien palkalla. Nythän olisi mahdollista saavuttaa entinen elintaso yhden ihmisen palkalla, mutta se ei riitä.
Tämä.
Kun minä olin lapsi, keskiluokkaiset vanhempani ja minä asuimme rivarikämpässä. Ei omaa huonetta jokaiselle lapselle. Ulkomailla ei käyty, auto oli vanha, vaatteet usein keirrätyksestä tai itse tehtyjä.
Ja toistan, puhutaan keskiluokasta.
Jo silloin valiteltiin että miksi molempien pitää käydä töissä, miksei keskipalkka riitä niin että toinen voisi jäädä hoitamaan kotia.
No nythän se riittäisi. Tuo elintaso olisi saavutettavissa yhden ihmisen palkalla (+tuet). Mutta nytpä halutaankin korkeampi elintaso. Isompi asunto, omat huoneet kaikille, ne lomamatkat, uudet vaatteet, uudempi auto, uutta kodin elektroniikkaa, kalliit harrastukset...ja hupsista taaskaan ei yhden ihmisen palkka riitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalla kohdallani allekirjoitan tämän kyllä. Uskon, että testosteroni tasoni on normaalia naista korkeampi, olen mm. lihaksikkaampi (ilman mitään voimailuja) kuin naiset yleensä ja voimakkaampin myös, eikä ole minkäänlaista halua saada lapsia.
Lihavakin kyllä olen, mutta en ole hoikempanakaan lapsia halunnut.Totta kai tuo vaikuttaa.
Jos katson omia tuttujani, niin tulee mieleen useampikin nainen joilla on naiseksi hyvin voimakkaat piirteet ja "miehekäs" (kilpailuhenkinen jne) luonne. Ovat veloja. Eikä ole siitä kiinni etteivätkö saisi miestä, ovat myös urheilullisia ja ihan hyvännäköisiä. Sekin tuntuu olevan ongelmana että halutaan vielä vahvempi mies, joka hyvin maskuliinisena haluaisikin hyvin feminiinisen. Suhteet eivät kestä.
Tiimalasivartaloiset esteetikot ovat kaikki perheellisiä.
No hei! Saman logiikan mukaan kaikki isät ovat pitkiä, harteikkaita, jykeväleukaisia ja muutenkin maskuliinisia miehiä, ja miehet, jotka eivät pariuduja tee lapsia, eli vela- miehet ovat hinteliå, lyhyitä, feminiinisiä miehiä!!!!!
Ja tuokin logiikka pitää hyvin paikkansa.
Se mistä en ole varma on toimiiko korrelaatio samoin miehillä? Alhaiset testotasot / feminiiniset piirteet tekevät kumppanin saamisen paljon vaikeammaksi, mutta vaikuttaako se haluun saada lapsia?
Jokainen, pl. palstammat, tajuavat ettei tuo päde jokaiseen yksilöön. Mutta mistään sattumasta ei ole kyse. Ihan voi katsoa tilastokeskuksen sivuilta tai yliopistotasoisista tutkimuksista joissa on todettu seuraavaa:
- korkeat testosteronitasot naiselle korreloivat negatiivisesti lasten hankkimisen kanssa (sekä halun saada lapsia, että lopputuloksen)
- naisen korkea tulotaso korreloi negatiivisesti lasten hankkimisen ja pariutumisen kanssa
Laita linkit sivuille ja tutkimuksiin niin katson.
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3540120/
"Marriage and motherhood are associated with lower testosterone concentrations in women."
https://www.stat.fi/ajk/tiedotteet/2013/uutinen_038_2013-12-11.html
"Naisten tulot ovat keskimäärin pienemmät kuin miesten kotitaloustyypistä riippumatta. Pienimmillään naisten ja miesten tuloerot ovat lapsettomilla työikäisillä pariskunnilla. Näissä kotitalouksissa naiset tuovat talouteen keskimäärin 45 prosenttia puolisoiden yhteenlasketuista henkilökohtaisista tuloista, kun lapsiperheissä naisten osuus tuloista on keskimäärin 40 prosenttia.
Yksinasuvien työikäisten naisten tulotaso on joiltakin osin parempi kuin miesten. Alle 25-vuotiaiden, 35–44-vuotiaiden ja varsinkin eläkeikää lähestyvien, 55–64-vuotiaiden yksinasuvien naisten tulot ovat suuremmat kuin miesten."
Ja kausaliteetti?
Ehdotatko että naimisiin meneminen laskisi naisen testosteronitasoja? Todistusaineistoa on lähinnä jälkimmäisestä (miehen testosteronitasot laskevat, naisen nousevat). Kausaliteetti on siis selvä: korkeat testosteronitasot naisella vähentävät halukkuutta pariutua ja saada lapsia.
Sama pätee tuloihin. Se että lasten hankkiminen pienentää naisten tuloja, on jo huomioitu. Naiset suosivat hyvätuloisia miehiä, ja hyvätuloisten naisten halu pariutua on vähäisempi.
Sinusta tulisi hyvä asiantuntija "oikeaan mediaaan", alfa.tv:hen tai mihin vaan pseudotieteelliseen roskablogiin mies 29+1:n kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannanpa korteni kekoon. Minä olen vapaaehtoisesti lapseton. En inhoa lapsia. Arvostan vanhemmuutta. Tunnistan omat voimavarani.
Jos saisin huoletta, siis ilman taloudellista huolta ja painetta, jäädä kotiäidiksi ja kasvattaa lapset vaikka teiniksikin asti kotona, voisin alkaa suunnittelemaan perheenperustamista vaikka heti. Mies kävisi töissä jolla koko perhe elää ja asuu, minä hoitaisin kodin ja lapsen/lapset. Piiiiitkän kotiäiteyden päätteksi eläisimme maassa, jossa oikeasti on järkevää työtä järkevällä palkalla, eikä katsota kieroon kun viime vuosien kokemusta ja osaamista ei ole.
Totuus on se, että kahden ihmisen tavallisen työn tavalliset palkat riittävät juuri meihin kahteen. Saamme saman verran kuussa suurin piirtein.
Itse olen tosi onnellinen ihan tavallisessa duunarihommassa, korkealle kouluttautuminen ei ole mun juttu. Voisin myös olla tavallisen perheen tavallisen duunarin vaimo ja lapsen äiti. En enää tämän päivän suomessa. Joskus monipäinen perhe eli sillä kun isä oli tehtaalla töissä. Nyt elää rahojaan laskien kaksi aikuista sillä, kun molemmat on tehtaalla töissä.Lapseton suomi on seurausta siitä, että työtä tekeville ei enää työstä makseta kuin pakolliset minimipalkat. Jos suomen haluaa nousuun sen puolesta että me kynnelle kykenevät tekisimme lisää veronmaksajia, tarvimme ensin rahaa jolla elää. Palkkaa työstä.
Mulla ihan sama homma, paitsi että olen akateeminen ja sinkku. Kohta 40 vuotta, joten lastenteko taitaa jäädä multa väliin. Mutta siis jos olisin tavannut riittävän hyvän ja vastuullisen miehen lasten isäksi ja olisi taloudellisesti ollut mahdollista jäädä kotiin ja olla kotiäitinä lasten ollessa alle kouluikäisiä, niin olisin hankkinut mielelläni lapset. Lasten ollessa teini-ikäisiä olisin voinut viritellä osa-aikatyökuvioita tarvittaessa. Mutta siihen rumbaan en olisi halunnut lapsia, että herätys klo 6, lapset tarhaan klo 7:15, töihin klo 8, töistä klo 16:15, lapset tarhasta kiireellä juuri ennen klo 17, kauppa (lapset kiljuu nälkäisenä), ruoanlaitto, lasten kanssa touhuamista väsyneenä, kotitöitä, lasten nukkumaan laittamista, omaa aikaa ja parisuhdeaikaa väsyneenä, kunnes simahdetaan sänkyyn klo 21:30, herätys aamuyöllä kun 2-vuotias herää kesken unien.... sitten taas herätys klo 6 ja sama rumba uudestaan. Jos Suomessa olisi sellaiset asuinkustannukset, että toisen vanhemmista olisi mahdollista jäädä kotiin pyörittämään arkea niin eiköhän lähtisi lapsiluku nousuun.
Se ei tule koskaan, missään tilanteessa, olemaan mahdollista. Ja siihen on tasan yksi syy:
Ihmiset haluavat maksimoida elintasonsa.
Kotiin jääminen onnistuisi, mutta sitten pitäisi tinkiä asunnon tasosta. Ehkä myös matkoista, ravintolaillallisista, autosta, harastuksista, jne.
No mitä jos olisi mahdollista saavuttaa nykyinen elitaso yhden ihmisen palkalla?
Ei auttaisi yhtään, koska sitten haluttaisiin se elintaso joka saadaan molempien palkalla. Nythän olisi mahdollista saavuttaa entinen elintaso yhden ihmisen palkalla, mutta se ei riitä.
Ehkä osa on näitä elintason maksimoijia, mutta ei suinkaan kaikki. Minä olisin halunnut olla kotona, kunnes lapsemme on 5-vuotias. Jouduimme kuitenkin laittamaan lapsen päivähoitoon lapsen ollessa vähän vajaa 2-vuotias. Mieheni tekee pienipalkkaista keikkatyötä ja minä pienipalkkaista hoitotyötä, tosin onneksi vakituinen työ. Ostimme velkarahalla pienen kolmion pääkaupunkiseudulta halvimmalta mahdolliselta alueelta, sillä idealla että se riittää 3-4 henkiselle perheelle. Halvemmalta kolmiota ei pk-seudulta olisi voinut saada, oli halvempi mitä suurin osa kaksioistakin. Emme voineet edes elintasoa tinkimällä mahdollistaa sitä, että toinen meistä olisi jäänyt lapsen kanssa kotiin, vaikka halu oli kovin suuri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on tosi perinteiset roolit parisuhteessa ja koen että siinä kaikki voittaa. Miehelläni on kaunis ja siisti koti, jonka hoitamisesta minä olen päävastuussa. Käyn kuitenkin myös töissä mutta minun taloudellista panostani ei tarvita perheemme elatukseen joten teen lyhennettyä työpäivää ja ehdin hoitaa lasta ja kotia stressaantumatta. Kestän huonosti rahastressiä enkä jaksa kilpailla työmarkkinoilla. Miehelleni kilpailuhenkisyys taas sopii hyvin ja hän tekee pitkää päivää ja tienaa hyvin.
Ylipäänsä koen että kilpailuhenkinen työelämä sopii paremmin miehille, ehkä sitten testosteronin ansiosta. Naisesta se vie mehut ja miehet muuttuu ajatusmaailmassa kilpailijoiksi. Se taas heikentää pariutumismahdollisuuksia kun miehet nähdään kilpailijoina.
Tässä yleistetään yhden pariskunnan tapa toimia ja syyt siihen, koskemaan kaikkia muitakin. Jos yksi nainen ei kestä rahastressiä ja hänen miehensä on kunnianhimoisempi kuin hän itse, ei sitä voi yleistää muihin pareihin.
Ehkä näin, mutta minun tuttavapiirissäni aika moni nainen on tosi stressaantunut köydessään vaativassa työssään ja pyörittäessä perhettä siinä samalla (koska naisten vastuullehan suurin osa metatyöstä yhä jää). Lisäksi ihan seurusteluaikana useimmat tuntemani naiset toivoo, että mies maksaisi treffeillä yms. Minun mieheni tarjoaa aina kaiken, kun olemme yhdessä ulkona ja näin on ollut alusta saakka. Tämä on tosi hyvä, koen että minusta pidetään huolta ja tiedän että moni muu nainen toivoo samaa.
Ainakin itselläni menisi omanarvontunto, jos olisin miehelle vain joku avuton huolehdittava. Parisuhde perinteisillä sukupuolirooleilla olisi suorastaan kauhistus, minua kun ei juurikaan lasten- ja kodinhoito kiinnosta vaikka olenkin nainen. Taloudellinen itsenäisyys tuo tasa-arvon parisuhteeseen ja minulle tasa-arvo on ehdoton edellytys. Täytyy myös miettiä taloudellista toimeentuloa, jos tulee ero tai puoliso äkillisesti menehtyy.
Jos täytyisi elää perinteisten sukupuoliroolien mukaan olisin mieluummin mies. Mikäs siinä olisi tullessa siistiin kotiin, missä ruoka odottaa pöydässä ja vähän voisi halutessaan leikkiä jälkikasvun kanssa, ottaa rusinat pullasta perhe-elämästä. Naisen ja äidin roolissa lähinnä vaan vituttaisi. Onneksi lapsen ollessa pieni huolehdimme hänestä lapsen isän kanssa tasapuolisesti, kuten myös kotitöistä.
Tässäpä hyvä esimerkki, joka vahvistaa tämän evoluutiopsykologin väitteen. Olet selvästi maskuliininen nainen.
Se on ihan mahdollista, enpä ole testosteronitasojani käynyt mittauttamassa. Eipä tuolla kyllä ole väliäkään, onneksi nykyisin saa olla sellainen on. Kukaan ei ole vielä kyllä mieheksi luullut, koska olen keskimääräistä lyhyempi, pitkähiuksinen ja varsin naiselliset muodot omaava, työkin on terveydenhuoltoalalla, enkä ole koskaan ollut kovin kilpailuhenkinen. Satun vaan vihaamaan kodinhoitoa sukupuolestani huolimatta, kiinnostuksen kohteet on muualla. Olin sitten maskuliininen tai en, pääasia, että voi nykyisin elää omannäköistä elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä paljon kertovat kuvat.
https://cdn.shopify.com/s/files/1/0957/8980/files/Apple_Body_Shape_larg…
Näyttääkö tutulta? Yleinen vartalotyyppi nykyisin.
https://www.womenshealth.northwestern.edu/sites/womenshealth/files/wp-c…
Tähän kuvaan on lisätty mies. Huomaatteko kuinka iäkkään ja ylipainoisen miehen vartalo on tismalleen samanlainen kuin naisen?
Olen 40-vuotias, lapseton nainen tiimalasimallia, mitat n. 92-62-94 ja painan n. 55 kg ollessani 170 cm pitkä. Minulla on paljon koulutettuja, hoikkia ja lapsettomia ystävättäriä. Peruskouluajoilta tiedän paljon näitä levähtäneitä naisia, jotka ovat ehkä maksimissaan AMK-tason koulutuksen hankkineet ja ovat ottaneet puolisokseen itseään vähemmän koulutetun miehen. En tietenkään näitä pariskuntia arvostele mutta totean vain, että nämä pulskien naisten kouluttamattomat ja pulskat miehet eivät ikinä olisi kelvanneet minulle tai ystävilleni. Laadukkaita miehiä ei riitä yksinkertaisesti tarpeeksi. Minä ja moni muu on mieluummin yksin kuin ottaa sen feminiinisen (pulskan tai hintelän) miehen kumppaniksi.
Jutussa kuvallaan esiintynyt mies toi minulle mieleen lähinnä naisen, jolla on käynnissä sukupuolenvaihdosprosessi mieheksi. Suutarin lapsella ei ehkä tässäkään tapauksessa ole kenkiä? Naisia maskuliinisiksi haukkuva on kävelevä esimerkki miehestä, jota kohtaan feminiininen nainen tuskin tuntisi mitään vetoa.
Tämä on taas oma kuvionsa.
Koulutettu vela-nainen vaatii miehen olevan pitkä, lihaksikas ja vähintään samalla sosioekonomisella tasolla. Ja luonteeltaan erittäin maskuliininen.
Se mikä unohtuu on että vaikka olet muodollisesti pätevä, feminiinisestä luonteesta ei ole tietoakaan.
Mitä mielestäsi on feminiininen luonne? Alistuva ja tahdoton?
Feminiininen luonne on aina sitkeä, pärjäävä ja vaikka läpi harmaan kiven menevä ja näin on aina ollut ja on yhä oleva. Ja on pakko olla koska nainen ei voi koskaan tukeutua mieheen.
On yleensäkin epäloogista ettå moni mies olettaa naisen olevan alistuva ja tahdoton kun mies kuitenkin on valmis uskomaan kaiken tärkeän eli kodin ja lapset kokonaan naisen vastuulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannanpa korteni kekoon. Minä olen vapaaehtoisesti lapseton. En inhoa lapsia. Arvostan vanhemmuutta. Tunnistan omat voimavarani.
Jos saisin huoletta, siis ilman taloudellista huolta ja painetta, jäädä kotiäidiksi ja kasvattaa lapset vaikka teiniksikin asti kotona, voisin alkaa suunnittelemaan perheenperustamista vaikka heti. Mies kävisi töissä jolla koko perhe elää ja asuu, minä hoitaisin kodin ja lapsen/lapset. Piiiiitkän kotiäiteyden päätteksi eläisimme maassa, jossa oikeasti on järkevää työtä järkevällä palkalla, eikä katsota kieroon kun viime vuosien kokemusta ja osaamista ei ole.
Totuus on se, että kahden ihmisen tavallisen työn tavalliset palkat riittävät juuri meihin kahteen. Saamme saman verran kuussa suurin piirtein.
Itse olen tosi onnellinen ihan tavallisessa duunarihommassa, korkealle kouluttautuminen ei ole mun juttu. Voisin myös olla tavallisen perheen tavallisen duunarin vaimo ja lapsen äiti. En enää tämän päivän suomessa. Joskus monipäinen perhe eli sillä kun isä oli tehtaalla töissä. Nyt elää rahojaan laskien kaksi aikuista sillä, kun molemmat on tehtaalla töissä.Lapseton suomi on seurausta siitä, että työtä tekeville ei enää työstä makseta kuin pakolliset minimipalkat. Jos suomen haluaa nousuun sen puolesta että me kynnelle kykenevät tekisimme lisää veronmaksajia, tarvimme ensin rahaa jolla elää. Palkkaa työstä.
Mulla ihan sama homma, paitsi että olen akateeminen ja sinkku. Kohta 40 vuotta, joten lastenteko taitaa jäädä multa väliin. Mutta siis jos olisin tavannut riittävän hyvän ja vastuullisen miehen lasten isäksi ja olisi taloudellisesti ollut mahdollista jäädä kotiin ja olla kotiäitinä lasten ollessa alle kouluikäisiä, niin olisin hankkinut mielelläni lapset. Lasten ollessa teini-ikäisiä olisin voinut viritellä osa-aikatyökuvioita tarvittaessa. Mutta siihen rumbaan en olisi halunnut lapsia, että herätys klo 6, lapset tarhaan klo 7:15, töihin klo 8, töistä klo 16:15, lapset tarhasta kiireellä juuri ennen klo 17, kauppa (lapset kiljuu nälkäisenä), ruoanlaitto, lasten kanssa touhuamista väsyneenä, kotitöitä, lasten nukkumaan laittamista, omaa aikaa ja parisuhdeaikaa väsyneenä, kunnes simahdetaan sänkyyn klo 21:30, herätys aamuyöllä kun 2-vuotias herää kesken unien.... sitten taas herätys klo 6 ja sama rumba uudestaan. Jos Suomessa olisi sellaiset asuinkustannukset, että toisen vanhemmista olisi mahdollista jäädä kotiin pyörittämään arkea niin eiköhän lähtisi lapsiluku nousuun.
Se ei tule koskaan, missään tilanteessa, olemaan mahdollista. Ja siihen on tasan yksi syy:
Ihmiset haluavat maksimoida elintasonsa.
Kotiin jääminen onnistuisi, mutta sitten pitäisi tinkiä asunnon tasosta. Ehkä myös matkoista, ravintolaillallisista, autosta, harastuksista, jne.
No mitä jos olisi mahdollista saavuttaa nykyinen elitaso yhden ihmisen palkalla?
Ei auttaisi yhtään, koska sitten haluttaisiin se elintaso joka saadaan molempien palkalla. Nythän olisi mahdollista saavuttaa entinen elintaso yhden ihmisen palkalla, mutta se ei riitä.
Tämä.
Kun minä olin lapsi, keskiluokkaiset vanhempani ja minä asuimme rivarikämpässä. Ei omaa huonetta jokaiselle lapselle. Ulkomailla ei käyty, auto oli vanha, vaatteet usein keirrätyksestä tai itse tehtyjä.
Ja toistan, puhutaan keskiluokasta.
Jo silloin valiteltiin että miksi molempien pitää käydä töissä, miksei keskipalkka riitä niin että toinen voisi jäädä hoitamaan kotia.
No nythän se riittäisi. Tuo elintaso olisi saavutettavissa yhden ihmisen palkalla (+tuet). Mutta nytpä halutaankin korkeampi elintaso. Isompi asunto, omat huoneet kaikille, ne lomamatkat, uudet vaatteet, uudempi auto, uutta kodin elektroniikkaa, kalliit harrastukset...ja hupsista taaskaan ei yhden ihmisen palkka riitä.
Itse väitän kyllä, että keskipalkkainenkin saa laskea aika tarkkaan kaikki asiat ja monikaan ei kuitenkaan elä mitään kovinkaan luksuselämää kuitenkaan. Kaikki asuminen, ruoka, tavarat yleensäkin kallistuneet ja senkin vuoksi ostovoima ei enää ole sama kuin ennen. Palkat taas muuten eivät ole nousseet riittävästi kattamaan sitä kulujen suuruutta. Itse pitäisi tietenkin olla hiljaa, kun on duunariperheestä joka jotenkin pysyi pinnalla ne vaikeat vuodet pakkotilanteessa yhden ihmisen palkalla.
Meillä ainakin ongelma on se että mies ei missään nimessä halua lisää lapsia. Hänellä kaksi lasta ja minä lapseton eli minun potentiaaliset lapset jää tähän maahan syntymättä. Ehkä uusperheet voivat olla myös syy syntyvyyden laskuun kun pariudutaan niiden kanssa joilla on jo lapsia eikä ne halua lisää. Mutta toisaalta aikaisemmat seurustelukumppanini (miehet 26-35v ) eivät hekään lapsia halunneet. En halua enää vaihtaa miestä ja rakastan miestäni joten jään lapsettomaksi. Mielelläni olisin 1-3 lasta saanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä paljon kertovat kuvat.
https://cdn.shopify.com/s/files/1/0957/8980/files/Apple_Body_Shape_larg…
Näyttääkö tutulta? Yleinen vartalotyyppi nykyisin.
https://www.womenshealth.northwestern.edu/sites/womenshealth/files/wp-c…
Tähän kuvaan on lisätty mies. Huomaatteko kuinka iäkkään ja ylipainoisen miehen vartalo on tismalleen samanlainen kuin naisen?
Olen 40-vuotias, lapseton nainen tiimalasimallia, mitat n. 92-62-94 ja painan n. 55 kg ollessani 170 cm pitkä. Minulla on paljon koulutettuja, hoikkia ja lapsettomia ystävättäriä. Peruskouluajoilta tiedän paljon näitä levähtäneitä naisia, jotka ovat ehkä maksimissaan AMK-tason koulutuksen hankkineet ja ovat ottaneet puolisokseen itseään vähemmän koulutetun miehen. En tietenkään näitä pariskuntia arvostele mutta totean vain, että nämä pulskien naisten kouluttamattomat ja pulskat miehet eivät ikinä olisi kelvanneet minulle tai ystävilleni. Laadukkaita miehiä ei riitä yksinkertaisesti tarpeeksi. Minä ja moni muu on mieluummin yksin kuin ottaa sen feminiinisen (pulskan tai hintelän) miehen kumppaniksi.
Jutussa kuvallaan esiintynyt mies toi minulle mieleen lähinnä naisen, jolla on käynnissä sukupuolenvaihdosprosessi mieheksi. Suutarin lapsella ei ehkä tässäkään tapauksessa ole kenkiä? Naisia maskuliinisiksi haukkuva on kävelevä esimerkki miehestä, jota kohtaan feminiininen nainen tuskin tuntisi mitään vetoa.
Tämä on taas oma kuvionsa.
Koulutettu vela-nainen vaatii miehen olevan pitkä, lihaksikas ja vähintään samalla sosioekonomisella tasolla. Ja luonteeltaan erittäin maskuliininen.
Se mikä unohtuu on että vaikka olet muodollisesti pätevä, feminiinisestä luonteesta ei ole tietoakaan.
Mitä mielestäsi on feminiininen luonne? Alistuva ja tahdoton?
Feminiininen luonne on aina sitkeä, pärjäävä ja vaikka läpi harmaan kiven menevä ja näin on aina ollut ja on yhä oleva. Ja on pakko olla koska nainen ei voi koskaan tukeutua mieheen.
On yleensäkin epäloogista ettå moni mies olettaa naisen olevan alistuva ja tahdoton kun mies kuitenkin on valmis uskomaan kaiken tärkeän eli kodin ja lapset kokonaan naisen vastuulle.
Mies ei lähtökohtaisesti arvosta kotia, naista eikä lasta. Ne on haitta jota pitää sietää säännöllisen seksin takaamiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ei ole varaa"
Elintaso on korkeampi kuin koskaan ennen ja turvaverkkojakin on enemmän.
"Miehet ovat epäluotettavia."
Tutkitusti testosteroni nostaa miehen halua tavoitella naisia, estrogeeni halua hoivata lapsia ja uskollisuutta. Jos naisilla on enemmän huonoja kokemuksia miehistä, voidaan kysyä suosivatko he tietyn tyyppisiä miehiä nuorina? Ennen se ei ollut mahdollista, koska lähes kaikki pariutuivat nuorina.
Bingo.
Kevytsuhteilu ja sinkkuelämä mahdollistaa tilanteen jossa yksi kiihottava mutta epäluotettava mies voi tuottaa sadalle naiselle kokemuksen epäluotettavista miehistä, kun taas tavismies tuottaa positiivisen kokemuksen vain yhdelle tai kahdelle.
Kopska nuoret naiset suosivat näitä miehiä, kuvittelevat he miesten olevan epäluotettavia - ignooraten luotettavan enemmistön.
Pointti joka saa alapeukutusta, mutta on kiistatta totta.
Selväähän on että pelimies joka kiertää läpi 50-100 naista vaikuttaa enemmän naisten kollektiiviseen käsitykseen miehistä kuin parisuhdemies joka seurustelee yhden tai kahden kanssa, tai kenties ei kenenkään kanssa kun naiset vielä ovat villejä & vapaita.
Entisaikona pariuduttiin nuorina, jolloin pelimiehillä oli vähemmän aikaa touhuilla. Nykyään kun pariudutaan lähemmäs kolmekymppisinä ja Tinder luo rajattomat apajat, on eri tilanne.
On kevytkenkäisiä naisia tietenkin, mutta niin on kevytkenkäisiä miehiäkin. He tuohutkoon keskenään.
Sitten on aina ollut ja aina tulee olemaan ns. tavallisia kunnon ihmisiä. Me haemme rakasta puolisoa, ja kun sellainen löytyy, emme vain "tyydy" vaan olemme oikeasti tyytyväisiä ja perustamme perheen.
Minulla ja parhailla ystävilläni on ollut 1-2 seksikumppania, ja sama on meidän tyttärillämme. Ei ollut meillä eikä ole heillä pienintäkään tarvetta hyppiä sängystä sänkyyn, vastemielinen ajatuskin.
Surullista, että yleistetään, että kaikki naiset sitä ja tätä, ja vain alfojen perään ovat nuo kamalat naikkoset. Ehkä ei kannata katsella niitä villejä naisia, jos ei sellaista edes halua?
Akateeminen ja vähintään ihan ookoon näköinen tavallinen hoikka keski-ikäinen nainen 54v
54v.
Jos olisit 34v, sinulla olisi ne 10-20 seksikumppania joista pari poikaystävää ja päälle muutama pelimies. Kenties joukossa FWB tai pari.
Nyt olisit sitä mieltä että miehet ovat epäluotettavia, koska takana olisi 15 vuotta näitä miehiä. Biologisen kellon tikittäessä olisi haussa perhetouhuihin luotettava mies jolta ei huonoa käytöstä hyväksytä, ja jonka pitää hyväksyä lisäkilot ja se että puunaaminen on menneisyyttä.
"On kevytkenkäisiä naisia tietenkin, mutta niin on kevytkenkäisiä miehiäkin. He tuohutkoon keskenään."
Se minkä lasket kevytkenkäiseksi naiseksi, on nykyään normi.
Tyttäremme on 23- 30v ja ovat osanneet sitoutua yhteen/kahteen, mutta ookoo, eivät sitten ole normaaleja.
Väitän silti, että tänäkään päivänä kaikki naiset ja miehet EIVÄT hypi sängystä sänkyyn. Vaikka se tavallisempaa olisikin nyt.
Mistä sä sun tyttären panemiset tiedät? Luuletko että äidille kerrotaan fwb:stä? Ei todellakaan.
Niinpä. Mitä siitäkin tulisi jos vanhemmat tietäisi totuuden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sitä mieltä, että vauvakatoon on olemassa monia monimutkaisia syitä. Tässä suurimmat:
1. Miehet eivät halua lapsia. Merkittävästi suurempi prosentti miehiä kuin naisia, eivät halua lasta. Suurin osa naisista haluaa lapsen kumppanin kanssa - ei yksin.
2. Miehet ovat ainakin Suomessa yhteiskunnassa alisuoriutujia: valtava määrä syrjäytyy, kärsii mielenterveysongelmasta, ei kouluttaudu, eivät ole työelämässä. Jäljelle jäävistä iso osa pelaa pleikkaa, juo joka viikonloppu, eivät hoida raha-asioitaan, hygieniaan jne. Ei kannata tällaista ottaa taakaksi. Ja tästä vielä jäljelle jäävistä ei riitä kaikille.
3. Naisille on tarjolla nykyään paljon mielekkäämpiäkin elämäntapavaihtoehtoja kuin perhe-elämä. Ennen se perhe perustettiin, halusi tai ei. On luonnollista, että syntyvyys laskee, kun on valinnanvaraa.
4. Hedelmällinen ikkuna on hyvin pieni, 5-10 vuotta. Kouluttautuminen ja työllistyminen on käytännönpakko ennenkuin voi harkita edes perhettä. Sitten kun sitä voisi harkita, pitäisi kyetä juuri oikealla hetkellä taikomaan itselleen se parisuhde, jossa se mahdollisuus on olemassa.
5. Vastuunjako. Kun naisetkin ovat töissä ja mitään ”miestentöitä” ei enää taloudessa ole, pitää vastuu jakaa lastenhoidosta ja kotitöistä. Jos tämä ei ole mahdollista, harva enää uskaltaa tehdä siihen lasta. Ei kukaan halua suunnitella palavansa loppuun.
6. Yhteiskunnan odotukset: nämä korostuvat ulkosuomalaiselle - elän ja asun ulkomailla 6kk vauvan kanssa. Ei täällä paikallisessa neuvolassa yritetä pakottaa tiettyyn muottiin, uhkailla lasuilla jne. Sain valinnaisen ilmaisen sektion (ja paljon tietoa), imetykseen ei mitenkään painosteta vaan kysytään ”aiotko yrittää imettää” ja tarjotaan paljon tietoa myös korvikkeista ja niiden hyödyistä (yritin imettää, mutta en onnistunut. On fysiologinen ”vamma” itselläni), kaikessa korostetaan käyttämään omaa järkeä ja luottamaan omaan vaistoon jne. Kuuntelen usein kauhulla ystävieni kertomuksia: yhden ystäväni lapsi ei halua syödä aamupalaa. Sai neuvolassa hirveät haukut ja merkinnän, ettei lapsen ruokahuolto ole kunnossa. Seuraavalla kerralla ystäväni joutui valehdella, että lapsi syö vaikkei näin ole. Toinen ystäväni ei saanut tarpeeksi maitoa (ihan tutkitusti 15% naisista ei tuota tarpeeksi maitoa), mutta painostus imetykseen oli niin vahvaa, että ystäväni itki, imetti, itki imetti. Ilo ja nautinto oli kaukana siitä, kun lapsi huutaa, paino ei nouse, mutta korvikkeita ei saa antaa. Jne jne. Kaikki tietävät täällä kyllä mistä puhun.
Näiden lisäksi liuta muita syitä.Voin kertoa ihan 20 vuoden kokemuksella että aivan perseestä on myös ns ei-alisuoriutujamiehen elämä: käy koulusi (2x-AMK, 1xtekn yo), inttisi (toki RUK), ja mieshän ei ole mitään jos ei naista ota ja paria muksua tee. Duunissa katsotaan kieroon jos ei halua lisää vastuuta ja palkkaa. Nii juu, se OK-talo ja ne pari vuosittaista lomamatkaa pitää laittaa, viettää joka viikonlopusta leijonanosa jälkikasvun harrasteissa tai rouvan speksaamissa sosiaalisissa aktiviteeteissa.
Joo ei, en suosittele kenellekään tätä pestiä. Helvetti kun itse olin niin typerä etten nähnyt asiaa slaikkariani pidemmälle. Halveksin tätä elämäntyyliä ja siihen ajautuvia kaltaisiani keskiluoklaisia luuserimiehiä jotka naisettomuuden pelossa alkavat leikkiä kotia, luullen näin varmistavan säännöllisen seksielämän.
Todellako sinun motiivisi kaikkeen tuohon oli pelkästään seksi? On vaikea edes kuvitella sellaista (elämäntapaa/asennetta).
Ei sitä lapsia olisi ennenkään välttämättä haluttu montaa, mutta ehkäisyn puuttuessa niitä lapsia tuli pakostakin. Tämän kommentin olen kuullut useammalta vanhukselta.