Lasten ylipainoisuus ja siihen vaikuttavat syyt

Itse lisäisin tähän listaan vanhempien pahan olon. Ainakin sisareni kohdalla tämä pitää paikkansa.

Muutimme Suomeen, kun sisareni oli kolmevuotias. Sisko ei puhunut suomea ja hänellä jäi monta mukavaa kaveria aikaisempaan kotimaahamme. Sisko oireili jonkin verran, tottakai, mutta enemmän oireili äitini. Hän piti sisareni tilannetta niin kauheana, että hän alkoi ' lohduttaa' tätä makealla ja leluilla. Äitini oli kotona ja vietti paljon aikaa meidän lasten kanssa, mutta silti hän koki, että hänen täytyy korvata muuttaminen jollakin muulla tavoin. Luulen, ettei hän osannut tehdä asialle muuta kuin ostaa herkkuja ja tavaraa.

Sisareni paino nousi nopeasti ja hän on edelleen aikuisena huomattavan ylipainoinen.

Ja jos joku ihmettelee miksei minun tilanteeni ole sama, kerron, että olin jo 10-vuotias ja lisäksi osasin kieltä, joten sain nopeasti kavereita.

Lapselle opetetaan ja valistetaan terveellisestä ruoasta ja siitä miten pitää pitää itsensä kunnossa ja liikkua jne. Lapsi kasvaa ympäristössä jossa hoikkuus ja ulkonäkö on liiankin tärkeitä asioita. Siinä käy sitten niin että lapsi alkaa ahmimaan ja syömään salaa sitten kun hänellä on mahdollisuus itse ostaa karkkia tai ruokaa.



Itse olen hyvä esimerkki siitä.. :/

Terveellisestä syömisestä tai liikkumisesta en ole lapsille koskaan puhunut, vaikka tarjoankin terveellistä ruokaa ja ohjaan heitä harrastamaan liikuntaa ja liikunnallisia leikkejä.

Normaalipainoisia lapsia minulla on kolme, yksi on lääkityksen takia alipainoinen, mutta se ei liity syömiseen tai liikkumiseen millään tavalla.

Ihan toimiva juttu, jopa teini-ikäisellä ei ole lupaa hakea jääkaapista mitään jos ei ole saanut lupaa. Vanhemmat kontrolloi syömistä ei lapsi.



No meillä on nyt sitten kaksi lihavaa vanhempaa ja laihat lapset. He eivät todellakaan syö ilman lupaa. Vaikka näkisivät avonaisen karkkipussin pöydällä niin eivät koske siihen jos lupaa ei ole saanut.



Lapset syövät ruoka-aikoina eivätkä mussuta jatkuvasti. Hesellä käydään ehkä kerran-kaksi vuodessa. Karkkipäivä on kerran viikossa.

Eikö olisi hyvä opettaa lapsen itse kontroloimaan syömisiään? Ohjaamaan siihen että silloin syödään kun on nälkä..?



Voin vana kuvitella kun lapsesi on isompia ja saavat itse päättää syömisistään.. Ahmivat sitten hampurilaisia ja karkkia kun lapsena ne oli sallittu vaan rajoitetusti.

Yksinkertaisesti olen perinyt huonot ruokailutottumukset.

Nyt teenkin kovasti töitä päästäkseni niistä eroon. En halua tätä samaa omille lapsilleni.

Onneksi ainakaan vielä eivät ole lihoneet. Esikko on hoikka ja kuopus normaalipainoinen. Ovat vielä niin pieniä että vielä eivät ole varmaankaan omaksuneet huonoja ruokailutottumuksia.

Lapsillani on jo eräänlainen syömishäiriö. Eli ainakaan nuoremmalla ei ole lainkaan kylläisyyden tunnetta ja on ollut sellainen ihan syntymästään asti. Myös päivähoidossa heidän ruokamääränsä on rajoitettu kun huomasivat, että meidän lapset pystyy syömään vaikka koko ryhmän ruuat. Itselläni myös ei toimi kylläisyysmekanismi ja siksi syön nykyisin ohjeen mukaan en nälän mukaan.

5

Kotonani oli tiukka kuri; lapset ei saa karkkia yms. herkkuja juuri koskaan. Itse ei saa ottaa jääkaapista mitään.



No sitten kun kasvettiin niin rahat meni karkkiin. Vielä nyt aikuisena ahmin eikä kontrolli toimi kun sitä ei itse ole lapsena oppinut. Sipsipussi menee kevyesti ja jälkiruoaksi karkkipussi.



Hyi sinua nro 5, teet lapsillesi pahinta mahdollista!

Mitä luulet että tapahtuu kun lapset on aikuisia eikä kukaan rajoita! Hullu, vielä ylpeilet sillä että lapset on ahmimishäiriöisiä ja olet sen itse aiheuttanut!

Kun aloin saamaan kuukausi rahaa 13vuotiaana niin kaikki meni mäkkäriin ja sipseihin..



Kotona sipsejä tai karkkia kun saatiin vaan juhlapyhinä..



Nyt vielä 15vuotiaanakin syön kun hullu kaikkea herkkuja.. Varmana jsut siksi etten niitä lapsena saanut.

Osalla on selvästi elämässä joku kriisi tai muuten vaikeaa tai muutoksia, ja niihin reagoidaan syömällä yli tarpeen. Syöminen tuo lohtua. Tämä näkyy myös aikuisilla esimerkiksi stressitilanteissa, masentuneina osa syö ja osalla taas menee ruokahalu. Tunteet liittyy hyvin vahvasti syömiseen.

Vanhempia on minusta turha syyllistää, harva pystyy koulu-tai murkkuikäisiään vahtimaan kellon ympäri ja katsomaan mitä syövät.

Jääkaapillemenokielto voi toimia pienten lasten kohdalla, isommille se on kohtuuton vaatimus, minusta mielihaluja pitäisi opetella jotenkin muuten säätelemään.

Eli lapsia pitäis rohkaista puhumaan vaikeista asioista ja ilmaisemaan tunteitaan, pitäisi antaa mallia liikkumalla itse ja tarjoamalla terveellistä, ravitsevaa ruokaa säännöllisinä ruoka-aikoina, passiivisen elämäntavan sijaan aktiivinen elämäntapa, harrastuksia ja toimintaa.

Itse olen sitä mieltä ettei ahmimiseen tai ahmimattomuuteen liity mitenkään se mitä mallia vanhemmat antaa.. Sehän on ihan itsestään kiinni, jokainen lapsikin on erillainen. Jos laitan sipsipussin pöydälle niin kaksi lapsistani ottaa siinä ehkä kourallisen ja jättää siihen ja yksi mättää kaikki loput. Yksi harrastaa liikuntaa ja on siitä kiinnostunut ja kaksi ei tee muuta kun istuu.

Suurin osa lapsista ja aikuisista on lihavia siksi, että liikkuvat ihan liian vähän ja syövät liikaa. Suomi on tietokone- ja autohullu maa ja se näkyy.



Ei lihavaksi välttämättä tule siksi, että on onneton, vaan siksi, että sipsit maistuvat hyvälle ja perheen kanssa on mukava viettää tv-iltoja. Se on mukavuuden ja nautinnonhalua, erittäin inhimillstä.



Terveellinen ruoka ei yksinkertaisesti maistu niin hyvälle kuin herkut - tai ainakin siitä paremmuudesta pitää olla vakuuttunut ajatuksen tasolla niin voimakkaasti, että porkkanabiitti tosissaan korvaa hedelmäkarkin. Liikunta on rasittavaa, jos siihen ei tule mitään luontaista hinkua. Autolla käydään r-kiparilla, näin se menee.



Etenkin kun lapsia suojellaan ja vaalitaan paljon aikaisempaa enemmän. Koulutie on parissa-kolmessakymmenessä muuttunut vaaralliseksi, lapset viedään autolla kouluun. Ja onhan se julmaa vaatia lasta kävelemään parikilsaa, herranene sentään. Omakotitalon pikkupihaa pidemmälle ei lasta voi yksin päästää leikkimään. Kun tontti on niin pieni, ettei mahdu kiihdyttämään, niin eihän lapsi opi juoksemaan saatika että oppisi nauttimaan fyysisestä rasituksesta.



Siinä missä ennen 10v:t alkoivat lähennellä vajaan kolmen tonnin coopperimatkoja, eivät nykyiset osaa edes juosta siten, että 400m pyrähdys onnistuisi. Tämä on fakta.

Meillä on kolme lasta, joista vanhin on varsinainen laiskimus ja rakastaa kaikkia herkkuja. Mättää niitä sitten naamaansa aina kun lupa annetaan. Hän on alipainoinen, vaikka syö ruokaa ronklaamatta ja reilusti. Keskimmäinen on kova liikkumaan, ei välitä herkuista, vaikka tavallista terveellistä ruokaa hyvin syökin. Hän on pullea. Ei lihava, eikä todellakaan ylipainoinen, mutta selvästi pulleampi kuin vanhempi lapsi. Nuorin on ikiliikkuja ja huono syömään yhtään mitään. Ei maistu porkkana eikä jäätelö, eikä mikään siltä väliltä. Hän on normaalipainoinen, varsinainen neuvolakäyrien standardi-lapsi.



Minä taas joudun tarkkailemaan syömisiäni ja liikkumisiani, ettei paino ala riistäytyä käsistä.

Onhan paljon perheitä, joissa yksi lapsista on ylipainoinen ja muut eivät. Tai yksi alipainoinen ja muut eivät, vaikka kaikki tavallaan kasvatetaan samalla tavalla.

Vierailija:

Suurin osa lapsista ja aikuisista on lihavia siksi, että liikkuvat ihan liian vähän ja syövät liikaa. Suomi on tietokone- ja autohullu maa ja se näkyy.

Meillä kaksoset jotka syövät tasan samanverran ja samaan aikaan. Liikkuvat samanlailla, silti painoero 2kg!

Jääkiekko ei ole kestävyyslaji ja jos katsoo monia pelaajia, niin kyllä niiden rasvaprosentissa on terveyden kannalta varmaan toivomisen varaa. En usko että sen lajin piirissä vaalitaan erityisesti terveellistä ruokavaliota, ennemmin ollaan pizza-kalja-linjalla.

Nykyisin ne, joita liikunta ei luontaisesti kiinnosta voivat olla liikkumatta. Herkkuja on tarjolla enemmän kuin ennen, rahan puute harvemmin estää nauttimasta pikkuerkkua. Kun molemmat yhdistyvät vähän erilaiseen aideenvaihduntaan niin yhdestä lapsesta tulee vähän pullukka kun toinen on normaalipainoinen.



Ei sen syömisen ja liikunnan puutteen niin hirveän dramaattista tarvitse olla kun se alkaa vartalossa näkymään. Pienet, jatkuvat ja säännölliset asiat ratkaisevat.

Se on mukavampaa ku alkaa liikkumaan.