Lue keskustelun säännöt.
Kamalat anopit.
16.10.2019 |
Mietin vaan, että olenko ainoa jolla on aina poikaystävien äidit ollut kamalia. Määrä ja sano huonosti, vaikki aikuisia olla. Yksi puutui koko ajan meidän suhteseen, varma se oli eron syykin. Viiminen soitti koko ajan pojalleen ja kysyi/käski juttuja kun olimme saanut lapsen. Ihan typeria asioita. Mulla omalla on äitikin, en tarvinut sen apua. Mies ei puolustanut mua mitenkään, taasko ero syy varmaan. Mitäs muilla?
Kommentit (2)
Anoppia ehdin tuntea kolme vuotta ja sitten kuoli. Vaikutti mukavalta ja sivistyneeltä ihmiseltä. Täysin toisenlainen kuin elossa oleva äitini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun anoppi on kans tosi vaikee, tsempit täältä! On todella omistushaluinen kaiken tavaran/kotinsa suhteen, että en 15 vuoden suhteen jälkeenkään saa _hänen_ keittiössään tehdä mitään tai auttaa häntä ruoanlaitossa. En käytännössä saa heidän kotonaan tai mökillä koskea mihinkään irtaimistoon, sillä ne on hänen ja minä saan sitten kotonani tehdä mitä haluan. (Tämä ei kuitenkaan päde meidän kotonamme, vaan hän tekee mitä haluaa, penkoo laatikoita ja kaappeja ihan mielensä mukaan.) Samalla valittaa miehelleni kuinka en koskaan auta häntä mökillä ollessamme, vaan istun aina ulkona odottamassa valmista pöytää. Mies ei koskaan lähde mukaan äitinsä erikoisuuksiin, sillä on itsekin ihan kypsä tuohon käytökseen.
Alkoholia ei saa juoda hänen aikanaan ilman laskutoimituksia ja päivittelyä siitä, miten kännissä kukakin on.
Tämä pätee siis vaan minuun ja mieheeni, perheen toinen poika, mieheni isoveli, on kuin jumalasta seuraava ja hänen usein vaihtuvat tyttöystävänsä ovat aina niin ihania, mukavia ja lämpimiä, kun taas minä en rouvan suosioon ole päässyt "tunnekylmyyteni" takia. Olen introvertti ja jännitän sosiaalisia tilanteita, eikä hän helpota asiaa kiukuttelemalla hitaasta lämpenemisestäni. (Tai siitä kun en halannut häntä joku kerta nähdessämme)