IL: Toni Nieminen vaihtoi ammattia
Rahapula pakotti Niemisen tekemään kipeän päätöksen, sillä hän ei saanut valmennustyöstä voita leivän päälle.
– Hän ei voinut enää jatkaa. Toni lähti asuntomyyntihommiin Oulun seudulle, jossa hänen perheensä elää, Kykkänen kertoo.
Kommentit (20)
Ja taas alkaa mediassa Tonin ammatinvaihto-show. Edellisestä ehtikin jo kulua jonkin aikaa. Kohta taas uusi työ, kun ei pysty pitämään mitään työtä kovinkaan kauaa.
Onko Niemisellä siis ollut joku ammatti?
Vierailija kirjoitti:
Onko Niemisellä siis ollut joku ammatti?
Kokki
Eikös Niemisellä ja Kalle Palanderilla ollut joku yhteinen valmennusfirma? Se ei yllättäen sitten lyönyt leiville? Muistaakseni konseptina olisi ollut, että Nieminen ja Palander jakavat urheilumaailmassa saamiaan oppejaan luennoimalla, valmentamalla jne.
Olen muutamaa vuotta nuorempi kuin Toni Nieminen ja muistan tosi hyvin Tonimanian 90-luvun alusta. Se oli ilmiö, jota on jälkikäteen vaikea käsittää. Etenkin huomioitavaa on, ettei Toni ollut mikään itse julkisuuteen hakeutunut poplaulaja tai vloggaaja, hän oli täysin omaa tahtoaan median pyörittelyyn joutunut teinipoika. Sai mm. ajokortin poikkeusluvalla 16-vuotiaana. Jopa minä silloin 12-vuotiaana esiteininä mietin, että mitenköhän Tonin pää kestää kaikessa pyörityksessä. Koulut jäi ilmeisesti kesken kun hyppääminen vei kaiken huomion. Siinä mielessä en ihmettele yhtään, että Tonin myöhempi elämä on ollut vähän turbulenttia etenkin ammatin ja taloudenpidon osalta sekä ilmeisesti parisuhteissakin.
Toivon Tonille kaikkea hyvää asunnonvälitysbisnekseen.
En nyt pysy ihan kärryillä Tonin kuvioissa?
Mikä on Tonin koulutus? Entä Lolan?
Vierailija kirjoitti:
Mikä on Tonin koulutus? Entä Lolan?
Elämänkoulu
Johan sillä on tuosta talokauppiaana olosta kokemusta usean vuoden takaa ja moneen otteeseen. Ruhtinaallisen pitkä puolen vuoden laskujohtoinen ura asuntomyyjänä alkoi jo 2016 ja muuttui keskinkertaisemmaksi heti perään 2018. Ehkä se kolmas kerta toden sanoo.
Vierailija kirjoitti:
Onko Niemisellä siis ollut joku ammatti?
Ravivalmentaja
Totta kai kannattaa jättää taviskansalaisen suurin rahallinen investointi, omistusasunnon hankkiminen, Toni Niemisen haltuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko Niemisellä siis ollut joku ammatti?
Kokki
No ei ole kokki! Aloitti kokkikoulun tässä joku syksy sitten, mutta asiasta ei ole sen koomin kuultu mitään. Montakohtan tuntia kävi koulua ennen lopettamista?
Vierailija kirjoitti:
Totta kai kannattaa jättää taviskansalaisen suurin rahallinen investointi, omistusasunnon hankkiminen, Toni Niemisen haltuun.
Ai kauheeta, enpä muuten uskaltais alkaa kauppoja tekemään tämän elämämkoululaisen kanssa...
Tyyppi jolla on 22-sivuinen ulosottorekisteri ja about 300 tonnia viivan alla miinusta ei ois välttis se eka heebo johon ottaisin asuntokauppoja tehdessä yhteyttä...
Vierailija kirjoitti:
Tyyppi jolla on 22-sivuinen ulosottorekisteri ja about 300 tonnia viivan alla miinusta ei ois välttis se eka heebo johon ottaisin asuntokauppoja tehdessä yhteyttä...
lähde?

https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/4ddf769a-4c8a-47c4-ba4a-88189b…
Vierailija kirjoitti:
Ja taas alkaa mediassa Tonin ammatinvaihto-show. Edellisestä ehtikin jo kulua jonkin aikaa. Kohta taas uusi työ, kun ei pysty pitämään mitään työtä kovinkaan kauaa.
Joulukuussa kirjoitellaan, kun Toni ei vastaa puhelimeen taaskaan. Ihan kuin olisin joskus lukenut, että on jo ollut asuntomyynnissä duunissa aikaisemmin. Ihmettelen muutenkin kuka edes palkkaa häntä, kun ei tunnu pysyvän missään, tosin tässa tapauksessa on ihan hyvä toi 4kk koeaika.
linkki
https://www.iltalehti.fi/talviurheilu/a/dabc79dc-2221-45d9-bc3c-cdc7129…