Lue keskustelun säännöt.
Työelämän raadollisuus! Kokemuksia.
Lopen kyllästynyt
13.10.2019 |
Niin, tarkotus oli purkaa tänne ajatuksia tän hetken työelämästä. Ajatuksia jota oon pyöritelly enkä ole varmasti ainut.
Esimerkiksi ajatus kouluttautua lähihoitajaksi - hirveä työmäärä, resurssit heikot ja fyysisesti ja henkisesti rankkaa hommaa. Entä kokkiala? Huutava työvoimapula, mutta palkka ihan surkea työn kiireeseen nähden esimerkiksi. Yksi lounaskokkiko tekee kaikki ruuat, taukoja pidetään vaan jos keretään, ja nekin lennosta. Miten esim. joku diabeetikko vois tehä rankkaa kokin työtä 8h päivässä ilman ettei verensokerit romahda, jos et kerkeä syömään missään välissä kunnolla? Ja aivan hyvin ne voi terveelläkin romahtaa.
Missä on työntekijöiden arvostus ja turva? Itselläkin on ollut 0 h työsoppari ja ei edes työehtosopimusta. Töitä on pitänyt saada, mut tuohon en enää mene ettei ole edes sopimusta. Jos olisin sairastunu vakavasti esim tuona aikana niin kaikki omasta pussista. Ei ollu työterveyshuoltoa todellakaan.
Ja mitä tulee rekrytointeihin vuokrafirmojen kautta, yhdessäkin paikassa haastattelussa sanottiin että ne voi ottaa sut sinne työmaalle ja jos et kelpaa heidän odotuksiin niin pois vaan ja uutta tilalle. Eli ilman työsopimustako pitäs mennä pakertamaan ja toivoo että ei saa potkua perseelle heti seuraavana päivänä, kun ei ollukaan ihan täydellinen vaikka parhaansa teki. Epävarmuus jyllää ja paineet olla ihan paras, ettei vaan lennä pellolle. Tästä tekstistä sais tosi pitkän mutta tässä jotain.
Kokemuksia, missä ite olette olleet hyvässä ja oikeudenmukaisessa työsuhteessa? Ja kokemuksia, mitä itse olette kokeneet ja mitä alaa ette suosittele?
Ei voi olla niin et on vaan kaks ääripäätä: joko teet monen henkilön hommat pienellä palkalla kauheessa kiireessä ja sairastut burn outtiin tai sit jos et siihen yllä, saat kenkää.
Kommentit (8)
Jep. Asiantuntijatöiden meno on koventunut aika lailla (2009 ->)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta alkaa myös tuntua siltä, että pomoilta on kaikki järki hävinnyt, eikä ne tiedä siellä toimiston puolella tästä duunarimaailmasta yhtään mitään. Heidän silmissäänhän kun näyttää vaan siltä että hommat vaan valmistuu kuin itsestään. Sitten päätetään aivan järjettömiä aikatauluja sun muuta skeidaa.
Naulan kantaan, ap.
Minä aikuinen ihminen, en tiedä olenko koskaan ollut työpaikassa, jossa kaikki olisi hienosti ja tyntekijät onnellisia.
Ihan nuorena olin vaatekaupssa. En ollut koskaan kuullut työehtosopimuksista tai työajoista. Tein töitä 6 päivanä viikossa. Varmasti olisi ollut 7 päivää, jos se olisis silloin ollut su auki.
Osuuskauppaan pääsin amiksen jälkeen, osa-aikaiseksi myyjäksi. Sopimuksia jatkettiin pätkissä ja töitä on valillä tosi vähän. En vieläkään ollut kuullut esim ammattiliitosta ja sovitellusta päivärahasta. Olin tuolla muutaman vuoden.
Tein lapsia ja olin onnellinen kun pääsinkin ison ketjun myymälään töihin. Ei mitään työterveyshuoltoa. Ei myöskään mitään mahdollisuutta olla pois töistä omalla ilmoituksella, vaan jokaisesta lapsen sairaudesta, oksennustaudit ja ripulit mukaan lukien, täytyi hankkia lääkärin todistus ja miehen työnantajan todistus, ettei ole pois töistä myös. Onneksi en itse sairastellut, koska pienet lapsemme olivat usein kipeinä.
Muutimme ja kaikki romahti. Niin sain töitä 4h/vko sopimuksella, välillä töitä oli 38h/vko, välillä ei yhtään. Hankin rinnalle toisenkin osa-aikatyön ja niiden aikataulujen sovittaminen oli hajoittaa.
Minulle tuli mahdollosuus päästä kokoaikatyöhön. Jes! 5€ alle työehtosopimuksen palkalla eli 7€/h. En mennyt, mutta joku meni. Kohta sain uuden tarjouksen toisesta firmasta 100€/kk alle tes-palkan. Sain myös niitä 15h/vko tarjouksia mutta nekin alle tessin. Yhteen työhän meninkin muutaman kuukauden jaksoin hirvittävän raskasta teollisen alan työtä 38h/vko 700€/kk palkalla.
Olen tässä käynyt yhtä alempaa korkeakoulututkintoa saadakseni paperin, joka lisäisi muodollista pätevyyttä. Opiston tarjoaman koulutuksen nimi ja sisällöt eivät täysin vastaa toisiaan, minkä takia tuntuu vähän huvittavalta, kun lehtori kertoo miten pitäisi hankkia kokemusta X:n toimintaympäristöistä ja työnkuvasta; ongelmana on vain se, että X ei varsinaisesti saa mitään lainsuojaamaa ammattinimikettä eikä hänen työnkuvaansa näin ollen voi määritellä.
Työharjoittelupaikkaa hakiessa varsin monen kieltävän tai mykän vastauksen jälkeen keksin erään mielenkiintoisen valtakunnallisesti tunnetun paikan, joka vastasi hyvin omia kiinnostuksen kohteitani, mutta sinne ei otettu, koska käymäni tutkinto on hallinnollisesti väärällä alalla eli vaikka sisällöt olisivat yhteisiä sopivan tutkinnon kanssa, väärä tutkinnon nimi tms. muotoseikka käytännössä ehkäisi minulta pääsyn tuohon paikkaan. Lähetin vielä työpaikalla todisteita siitä, että olin monen vuoden edestä jo käynyt myös niitä hallinnollisesti soveltuvia opintoja ja aivan varmasti pärjäisin siellä, mutta vastaus oli osastoa "kiitos, sillä ei ole väliä mitä osaat tai olet käynyt aiemmin".
Myös eräs paikallisesti vaikutusvaltainen järjestö teki minulle muhevan paskatempun, kun juhlapuheissa lupailivat kiinnostavaa toimintaa, missä voisi tutustua samanhenkisiin parhaassa toimintaiässä oleviin ihmisiin ja edistää tutkinnon suorittamista, mutta he keksivätkin torpata pääsyn edes haastatteluun spekuloimalla yksityisillä ominaisuuksillani.
Ajattelen, että jokainen meistä on tavallaan syntynyt väärään aikaan aivan kuten ihmiset sata vuotta sitten ennen meitä. Vieläkään ovet eivät monessakaan paikassa toimi sähköillä, vaan kirskutetaan kilon painoista avainnippua, kunnes sieltä löytyy se oikea, mikä toimii symbolina ihmisten taistelulle paikasta auringossa. Oppilaitokset hamuavat rahaa ja houkuttelevat ihmisiä sisäänsä; se, joka valitsee oikean oven, tulee hallinnollisesti päteväksi ja toiselle jää selvästi vähemmän käteen samalla panostuksella; ovelalla vallankäyttötempulla kaikki kokemus voidaan mitätöidä pakottamalla ihminen pistämään rasti tiettyyn ruutuun.
Hänen pitää ehkä taas käyttää 2-4 vuotta elämästään johonkin sellaiseen, minkä olisi voinut käsitellä kuukausissa; kenties tulevaisuudessa onkin joskus kompetenssikeskus, jonne pääsee etäyhteydellä näyttämään taitonsa ilman syrjintää, hakuprosesseja, muuttamista, lukujärjestysten ja persoonien kanssa kikkailua yms. metatyötä, mikä voi monelle olla liikaa. Tällä hetkellä koulutuksen muodolliset asiantuntijat eivät välttämättä seuraa mitä heidän alallaan tapahtuu eivätkä siten työnantajaroolissa tunnista näitä eri opistoja käyneitä ihmisiä; vallankäyttäjän tietämättömyys voi muuttua hakijan asenneonelmaksi.
En ole itse enää syrjäytynyt ja teen joka viikko asioita, joista olen ylpeä, mutta voin kyllä ymmärtää ihmisiä, jotka haluavat vain poteroitua omaan rauhaan.
Kuulostaa kyllä törkeältä että on pitäny kaikki tuollaset todistaa, ettei saa omalla ilmotuksella edes päivää olla poissa. Aiheuttaa varmasti stressiä, jos vaikka lapsetkin sairastelee suht usein.
Ja 7€ palkka, sitä luokkaa itsekin olen saanut joskus jostain kesä siivoushommista, tosin siitä on jo aikaa paljon. Mutta jotenkin alle 10€ palkka ei vaan käy järkeen, kun miettii miten kallis maa Suomi on!
Niin ja itselläni myös semmoinen kokemus kun menin naimisiin niin sain töissä johdolta kuittailua ja naureskelua että kohta sillä on maha pystyssä tms (en muista tarkkoja sanavalintoja, olin aika ihmeissäni käytöksestä) , ja kuinka ollakaan, heti häiden jälkeen tuli viesti et sun osalta on työt loppu. Oli aikamoinen ylläri, kun mitään sellasta ei ollu ennestään mulle ilmoitettu ja johdolle tiedoksi vaan että en ollu aikeissakaan hankkiutua raskaaksi.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle on tullut yllätyksenä, että kiltteydellä ei pärjääkään työelämässä. Kouluaikana sillä vielä pärjäsi ja palkintona sai hyviä numeroita ja opettajien kehuja.
Työelämään tullessani ajattelin, että jos olen kiltti ja sopeutuvainen ja suostun kaikkeen enkä välitä oikeuksistani, minut palkitaan lopulta vakituisella sopimuksella. Niinpä minä aina keskeytin lomani, suostuin ihmeellisiin pätkäsopimuksiin ja tein aina vähän enemmän kuin olisi tarvinnut. Uuvutin itseni kiltteydellä ja aloin tuntea itseni kynnysmatoksi. Silti jaksoin uskoa, että jos vaan jaksan olla kiltti, saan lopulta vakituisen paikan.
Ei ole näkynyt vakituista paikkaa vielä tänäkään päivänä. Kiltteydestä ei ole ollut mitään hyötyä. On ollut karua huomata, että työelämässä kukaan muu kuin minä itse ei puolusta oikeuksiani. Työnantajalta ei saa kiltteydestä mitään kiitosta. Ihmisen kiltteydestä otetaan kaikki hyöty irti ja sitä käytetään hyväksi kaikin mahdollisin keinoin.
Vierailija kirjoitti:
Minulle on tullut yllätyksenä, että kiltteydellä ei pärjääkään työelämässä. Kouluaikana sillä vielä pärjäsi ja palkintona sai hyviä numeroita ja opettajien kehuja.
Työelämään tullessani ajattelin, että jos olen kiltti ja sopeutuvainen ja suostun kaikkeen enkä välitä oikeuksistani, minut palkitaan lopulta vakituisella sopimuksella. Niinpä minä aina keskeytin lomani, suostuin ihmeellisiin pätkäsopimuksiin ja tein aina vähän enemmän kuin olisi tarvinnut. Uuvutin itseni kiltteydellä ja aloin tuntea itseni kynnysmatoksi. Silti jaksoin uskoa, että jos vaan jaksan olla kiltti, saan lopulta vakituisen paikan.
Ei ole näkynyt vakituista paikkaa vielä tänäkään päivänä. Kiltteydestä ei ole ollut mitään hyötyä. On ollut karua huomata, että työelämässä kukaan muu kuin minä itse ei puolusta oikeuksiani. Työnantajalta ei saa kiltteydestä mitään kiitosta. Ihmisen kiltteydestä otetaan kaikki hyöty irti ja sitä käytetään hyväksi kaikin mahdollisin keinoin.
Joo. Joku ehkä sanoisi kiltin sijaan joustava. Jos työntekijä suostuu joustamaan niin työnantaja väärinkäyttää sitä. Aina vain joutuu joustamaan lisää. Jos ei suostu joustamaan niin ei saa töitä. Työnantajat eivät nykypäivänä ole työnantajia vaan silkkoja sortajia, orjuuttajia.
Minä en enää pysty joustamaan, joten olen "elämäntapatyötön". Jos joutuisin takaisin työelämään joustamaan niin päätyisin hautaan.
Kaikkiin kunnon työpaikkoihin (hyvä palkka, pysyvä ja kokoaikainen työ) on kovat vaatimukset työnhakijalle ja hakijoita siltikin usein paljon. Näistä paikoista kilpaillaan todella. Ja YT:t voi tulla hyvässäkin "pysyvässä" työsuhteessa. Missään ei ole nykyisin täysin turvassa paitsi ehkä viranhaltijan asemassa.