Jos eläisit enää 10 vuotta, miten elämäsi muuttuisi?

Olenko downshiftannut joten en oikein keksi mitä muuttaisin vaikka kuinka miettisin. No suklaata tulis varmaan syötyä enemmän ja säästäisin enemmän lapsilleni enkä itselleni.

Olenko = olen jo

Alkaisin harrastaa jotain extremeä kun tietäisin että elän kuitenkin 10 vuotta. Esim basehyppyä ilman varjoa.

Olisin mielissäni että niin vähän enää lusittavana.

Liikkuisin enemmän, söisin terveellisemmin ja yrittäisin löytää minulle sopivan parisuhteen.

Opiskelisin yliopistossa ja etsisin kiinnostavamman työpaikan.

Ei mitenkään.

Työnteko ei vähenisi koska olen jo valmiiksi työttömänä, mutta työtä en viitsisi enää aktiivisesti hakea. Rupeaisin kuluttamaan säästöjäni, matkailisin ja söisin ravintoloissa. Lakkaisin huolehtimasta ja nauttisin elämästä.

(Ja miksi en tee sitä jo nyt; no kun saatan hyvin elää vielä vaikka 40 vuotta, ja jotenkin pitäisi yrittää turvata toimeentuloa.)

Lykkäisin vielä vähän haaveideni toteuttamista, kun kerran 10 vuotta luvataan.

En enää varmuudella hakeutuisi opiskelemaan.

Luopuisin viimeisistäkin toiveista löytää parisuhde.

Säästäisin vähemmän, ja tuhlaisin enemmän. Ja tuhlaisin aivan häpeilemättä, koska lapset ovat jo siinä vaiheessa ja sellaisissa opinnoissa että heillä ei tule olemaan taloudellista hätää tulevaisuudessa.

Jättäisin sivuhommat ja extratyöt, koska eläkettähän en tule tarvitsemaan jos kuolen 10 vuoden päästä, ja säästyneen ajan matkustelisin, viettäisin ystävien ja perheen kanssa, lukisin ja olisin luonnossa. Mökkeilisin enemmän.

Ottaisin iisimmin huolehtimatta tulevaisuudesta. Siivoaisin energiasyöpyt henkilöt elämästäni. Kävelisin rannalla joka aamu.

Tekisin minimimäärän töitä ja lopun aikaa nauttisin ajasta tyttareni kanssa.

En palaisi enää mammalomalta töihin. Keskittyisin lapsiini.

Työnteko muuttuisi, ei loppuisi. Kirjoittaisin ehkä kirjan tms jolla voisin jättää jäljen alalleni.

Omien lasten kanssa viettäisin aikaa eri tavalla. Some saisi jäädä.

Vierailija kirjoitti:

Työnteko muuttuisi, ei loppuisi. Kirjoittaisin ehkä kirjan tms jolla voisin jättää jäljen alalleni.

Omien lasten kanssa viettäisin aikaa eri tavalla. Some saisi jäädä.

Mut eikö se some kannattaisi nyt joka tapauksessa jättää jos tuolta tuntuu? Ja viettää Aika niiden lasten kanssa, ei ne ole lapsia kuin kerran. Sorry tarkoitus ei ole jeesustella vaan heräsi vain tällainen ajatus.

Pistäisin kaksin verroin enemmän vastaan pomon typerille päähänpistoille, kun kerran ei tarvitsisi pelätä potkujen seurauksena eläkeajan köyhyyttä. Toivoisin, että kun loppu tulee, se tulee rysäyksellä eikä pitkällisellä kitumisella.

Tässä mennään jo muutenkin jatkoajalla, kun on perussairaus (jos yllättäen tulee sairaskohtaus liikenteessä, se on menoa sitten - vaikka lääkityksellä ei pitäisikään tulla - tai voinhan kuolla sairaskohtaukseen nukkuessakin, jos tajuttomana tukehdun tyynyyn). Lisäksi on leikattu joitakin vuosia sitten kasvain, jota ei kokonaan saatu pois, joten nyt se tuolla syvällä sisällä muhii. Toivottavasti ei lähde uudelleen kasvamaan. On tässä siis mietitty kerran ja toisenkin, mahtaako minun elämäntieni jatkua sinne yhdeksänkymppiseksi, jonne sukuni naiset ovat ennen minua yltäneet.

Itse pyrin elämään tässä päivässä kiinni ja pysähtymään ihailemaan jokaista lapsen piirustusta sun muuta räpellystä. Jos huomenna kuolen, lapselle ei jää minusta sellaista mielikuvaa, että ei äidillä koskaan ollut oikein aikaa.