Kateelliset kaverit - mikä neuvoksi?
Tai siis ”kaverit”. Minä olen mielestäni ystävällinen ja avulias ihminen. En koskaa kettuile ja itsekin herkkänä yritän huomioida muiden tunteita. Huomaan kuitenkin, että jos tuttavallani/tutullani on itsetunto-ongelmia tai jotain konkreettisia ongelmia ( rahaongelmia, ylipaino, parisuhdeongelmia jne) niin aina jossain vaiheessa alkaa sellainen ikävä piruilu, selän takana puhuminen/toimiminen ja joukosta pois jättäminen.
Eli varmasti ulospäin vaikuttaa siltä, että minulla on kaikki hienosti. Minulla on ihanat, hyvin pärjäävät ja kauniit tytöt, ihana ja uskollinen aviomies, olemme erittäin hyväpalkkaisia, minulla on monen haaveilema unelmatyö. Olen myös hyvin sporttinen ja syömme terveellisesti, joten olen elämäntapojen ansiosta myös hoikka. Ja kuulemma hyvännäköinen, vaikka en itse näekään itseäni sillä tavalla.
Mutta meillä on ollut ja on yhä myös omat ongelmani. Ensinnäkin tämä joidenkin huonosti peittelemä kateus ja sen mukainen käytös tuntuu ikävältä. Sukulaisten kanssa on ollut erilaisia ongelmia sairauksista talousvaikeuksiin. Vanhemmalla tytöllä on ollut myös samanlaisia ongelmia kuin minulla, eli luokkansa tytöistä ainakin osa kadehtii, kun on hyvä koulussa, nätti ja hyvä myös harrastuksissaan.
Eli mitä näiden kadehtijoiden kanssa pitäisi tehdä? Esittää heidän seurassaan jotenkin onnetonta? Mitä ystävällisempi yritän olla, sitä vinommin osa katsoo. Osaa voin vältellä ja tapaan vain satunnaisesti, osaa tapaan pakostakin.
Yksi konkreettinen esimerkki: kutsuimme yhden tytön luokkakaverin koko perheen kylään, kun kävivät myös samassa harrastuksessa. Kestitimme hyvin, lahjoitimme pieneksi jääneet luistimet heidän tytölleen. Ikinä ei ole tullut vastakutsua kylään ja tyttönsä vain ilkeilee koulussa omalleni. Perheen isä on ok, mutta äiti näyttää hapanta naamaa. Ymmärrän, jos ei kylään kutsuta, mutta sellainen ystävällinen jutustelu nyt voisi olla tavatessa paikallaan ihan peruskohteliaisuuden nimissäkin.
Kommentit (22)
Alanuolittaja on pahansuopa, joten älä välitä ap.
iha ok :D mut ootko kattonu simpsonit-sarjasta jakson himo l*ski homer :D siinä esiintyy koko simpsonit-perhe eli myös bart simpsons poikafanit saavat nauraa ja naurattaahan se tietty myös vaikka homerin läskikuteet ja muut :D kannattaa kattoo nopee
Ne voi olla kateellisia vaikka siitä että et ole kateellinen.
Valitettavasti noita on. Auttaisiko jos lapset pukeutuisi Prisma/Tokmanni vaatteisiin.
Awww, humble bragging. Nauti lohduttavista kommenteista, ja suodata pois kettuilut. Kyllä huolet parantaa mammapalstan melkeinvertaistuki. Melkeinvertais siis siksi, että ei kukaan ole yhtä sporttinen, hyvässä työpaikassa, kaunis yms. Ja täälläkin kaikki vaan on kateellisia sulle...
Siis päättelet että ne on kateellisia koska ei halua viettää aikaa sun kanssa? Ehkä niillä on parempaa tekemistä tai ei vain pidä susta muuten. Vai onko sun mielestä muilla velvollisuus olla sun ystävä jos kohtelet niitä hyvin?
tai jotain konkreettisia ongelmia ( rahaongelmia, ylipaino, parisuhdeongelmia jne
-mä taas oon huomannu et enemmän hoikat, usein syömishäiriöiset kulissilaiset , ku ylipainoset on niitä kieroja. :D ei-ylipainosilla monesti syömishäriöö, joka vaikuttaa olemiseen paljon enemmän ku ylipaino.
Yritit jotenkin kerätä säälipisteitä sillä, että "minullakin on omat ongelmani", mutta sitten listasit ongelmiksi vain toisten kateuden itseäsi ja tytärtäsi kohtaan sekä sukulaistesi sairaudet ja talousongelmat. En nyt sanoisi, että esim. serkkusi ongelmat ovat sinun omiasi.
Eli onko sinulla itselläsi siis muita ongelmia vai ei? Siis jotain muuta kuin kuvitelmasi toisten kateudesta?
En mä ala automaattisesti pitämään kenestäkään vain siksi että ne kutsuu kylään ja antaa luistimet. Kuulostaa ehkäpä vähän ”too much” ja alkaa ahdistaa. Minulla on ihan tarpeeksi ystäviä enkä jaksa käytää aikaani mihinkään teennäiseen. Aika on kallein pääomani. Muuhun en osaa sanoa.
Yksi kysymys: oletko kova neuvomaan tai kertomaan oman elämäsi suorittamisesta? Minulla on miehen kautta vähän sinun perheesi kuuloinen tuttavaperhe, ja olen kuin mankelista läpivedetty jos siellä joutuu vierailemaan. He neuvoo (eikun kyllä sun kannattaa nyt aloittaa tanssi), piilopätee (siis netissä ihmiset nyt vaan luulee että kahvi on terveellistä) ja on vaan kokonaisvaltaisen projekti-ruoka-liikunta-ja elämäntapaorientoituneita suorittajia.
Minäkin syön terveellisesti, liikun ja pidän huolta itsestäni, mutta minulle ne on elämän raameja, ei sen sisältöä. Ja raamien ronkkiminen, vatvominen ja päsmäröiminen on ihan uskomattoman tylsää ja väsyttävää.
Oletko varma ettei se kauneus ja urheilullisuus jne jne ole niin isoja arvoja sulle, ettet tajua, ettei ne muille ole? Ja se että sinuun väsytään tulkitset kateudeksi?
Minäkin syön terveellisesti, liikun ja pidän huolta itsestäni, mutta minulle ne on elämän raameja, ei sen sisältöä. Ja raamien ronkkiminen, vatvominen ja päsmäröiminen on ihan uskomattoman tylsää ja väsyttävää.
-ahaa, mul taas tulee mieleen just et jos liikunta on vaan nautinnollista itselle, ei mikään ulospäin näytettävä ja koko maailmalle kuulutettava "esiteltävä asia", niin et sillon se harrastus just olis SISÄLTÖ. :D
Vierailija kirjoitti:
Minäkin syön terveellisesti, liikun ja pidän huolta itsestäni, mutta minulle ne on elämän raameja, ei sen sisältöä. Ja raamien ronkkiminen, vatvominen ja päsmäröiminen on ihan uskomattoman tylsää ja väsyttävää.
-ahaa, mul taas tulee mieleen just et jos liikunta on vaan nautinnollista itselle, ei mikään ulospäin näytettävä ja koko maailmalle kuulutettava "esiteltävä asia", niin et sillon se harrastus just olis SISÄLTÖ. :D
En nyt täysin ymmärrä kommenttiasi niin voi olla että vastaan ohi, mutta minulle ne ovat asioita jotka pitävät minut virkeänä, antavat hyvät yöunet ja terveyden, jotta voin tehdä mitä oikeasti haluan ja elää sitä elämän sisältöä.
Siis päättelet että ne on kateellisia koska ei halua viettää aikaa sun kanssa? Ehkä niillä on parempaa tekemistä tai ei vain pidä susta muuten. Vai onko sun mielestä muilla velvollisuus olla sun ystävä jos kohtelet niitä hyvin?
Ap:n vastaus: Mielestäni tekstini oli varsin selvä, mutta ehkä se sitten ei olekaan: on normaalia olla tapaamatta ihmisiä, joiden kanssa ei halua viettää aikaa. On sius selvää, että nämä eivät pidä minusta. Mutta syy siihen on mielestäni kateus. Vain kateelliset ihmiset puhuvat pahaa selän takana ja yrittävät eristää yhtä ihmistä esim. kaveriporukan tapaamisista pois, vaikka muut nauttivat tämän seurasta. Kuten sanottua, en ole kettuileva ihminen, joten jos ei ole kateellinen, niin silloin on yleensä ihan neutraali minua kohtaan, vaikkei ylimpiä ystävyksiä oltaisikaan.
Tätä käytöstä tulee vain niiden suunnalta, joilla itsetunto- tai muita ongelmia. Yksi esimerkki on nainen, jolla ongelmia miehensä ja oman uransa kanssa. Pettää miestään jne.
Ja kuten jo kirjoitin, on ok olla kutsumatta kylään, mutta en ymmärrä selän takana toimimista, selän takana pahan puhumista, joukosta eristämistä ja ylipäätään hapanta naamaa, jos itseä kohtaan on käyttäydytty vain hyvin. Olen paitsi kutsunut kylään, niin myös antanut kyytejä jne. Ollut ystävällinen ja avulias. En tuputa neuvoja, jos niitä ei kysytä.
Mutta olemme toki kaikki erilaisia. Ehkä täällä vastaavatkin ihmiset, jotka itse puhuvat muista jatkuvasti pahaa ja puukottavat selkään eivätkä siksi osaa pitää käytöstä omituisena. Päinvastoin, se on aina se yhden oma vika, kun menee liian hyvin, huoh.
Tähdennän vielä, että tasapainoiset, elämäänsä tyytyväiset kaverit eivät koskaan käyttäydy näin. Heidän ystävyyteensä luotan. Mutta esim. parisuhdeongelmista kärsivät kadehtivat selvästi minun ja mieheni suhdetta. Jos siihen lisää vielä muita ongelmia, niin käytös on katkeraa. Eli siksi olen varma, että perusmotiivi on kateus. Omaan elämäänsä tyytyväiset eivät käyttäydy kurjasti muita kohtaan.
Ap olen samaa mieltä monessa kanssasi.
Mutta lisään vielä siihen sen, että kaikki ihmiset, jotka eivät ole omaan elämäänsä tyytyväisiä, eivät käyttäydy noin. Se on jokin luonnehäiriö olla tuollainen muita kohtaan.
Olen ollut vakavasti masentunut ja asiat mennyt päin peetä ja silti olen ollut onnellinen muiden onnesta.
Me kaikki emme pode kateutta. Se on luonnehäiriö, josta tulisi eheytyä aikuisuuden kynnyksellä viimeistään.
No kysytkin vielä ap esität että olette täydellisiä :) MIetihän vähän. Kertokaa oikeasti mitä tunnette ettekä vaan näytä, Niin teistä aletaan pitääkin.
Sohvaperunoissa näkee miten erityyppiset ihmiset vetävät kotijuttujaan toisten koti kodikas toisten näyttelytila joss istuvat puunatut ihmiset etäällä toisistaan istuvat.
Te etäännytätte itsenne toisista ja ette ymmärrä miten. Näin juuri.
No kysytkin vielä ap esität että olette täydellisiä :) MIetihän vähän. Kertokaa oikeasti mitä tunnette ettekä vaan näytä, Niin teistä aletaan pitääkin.
Sohvaperunoissa näkee miten erityyppiset ihmiset vetävät kotijuttujaan toisten koti kodikas toisten näyttelytila joss istuvat puunatut ihmiset etäällä toisistaan istuvat.
Te etäännytätte itsenne toisista ja ette ymmärrä miten. Näin juuri.
Kuulostaa kauhealta tuo että sulla on kauniit tytöt jotka menestyy harrastuksissaan. Suhtautumisesi lapsiin kuulostaa hyvin ulkokohtaiselta. Käydäänkö harrastuksissa siksi, että niissä menestyttäisiin? Katseleeko äiti lapsiaan niin, että vertailee heidän ulkonäköään muihin? Nämäkö ovat niitä elämän tärkeitä asioita?
Kyllä ap puhuu ihan totta. Ihmisiä kadehditaan.
Mulla on kaunis ystävä jolla terveet elintavat, asuvat mielettömässä kartanossa jne.
Hän on rakas ystäväni enkä kadehdi häntä koskaan pahalla tavalla. Mutta kyllä heitä kohtaan on käyttäydytty todella törkeästi ihan vaan kateuden vuoksi. Ovat menettäneet ihan ystäviäkin. Ihmisiä joita luulleet ystävikseen, kyllä se minusta tuntuu pahalta koska ystäväni on mitä ihanin ihminen eikä omalle kauneudelle tai rikkaudelle mitään ”voi”.
Ap kuulostaa hieman tylsältä.
Ei välttämättä ole kysymys kateudesta, jos ei oikein viihdy jonkun kanssa.
Outoa käytöstä tuollainen. Mutta sitä tapahtuu valitettavan usein. Ihmisillä on heikko itsetunto. Siksi koitan esittää aina asiat niin, etten vaan koreile millään omistuksellani ettei kukaan loukkaannu tai vedä vääriä johtopäätöksiä. Tai noh, ainahan joku tekee vääriä johtopäätöksiä. Nytkin työttömänä ollessa on kuulemma viimeiset rahat menossa ja asunto menossa alta. Oikeasti asiat mallillaan. Uusin sijoituskin osoittautui nappiostokseksi ja sen hinta noussut yli vuoden palkan verran...