Lue keskustelun säännöt.
Tiedättekö miksi lääkärit ja hoitajat ja vastaavat eivät ole kovin empaattisia?
07.10.2019 |
Siksi, että noille aloille, jossa autetaan ja hoidetaan sairaita ei voi hakeutua ihminen, joka on luonteeltaan hyvin empaattinen ihminen. Koska todella empaattiset uupuu hoitotyössä parissa vuodessa. Eivätkä enää pysty työhön vaan masentuvat. Ottavat muiden murheet liikaa kannettavakseen ja haluavat auttaa ihan todella paljon, koska empatia heikko-osaista tai kärsivää kohtaan on niin vahvaa. Ja eteen nousee seinä, koska ei voi auttaa niin paljon kuin haluaisi. Siinä työssä jaksaa ja kestää vain, jos ei ole kovin empaattinen tyyppi, sellainen keskiempaattinen pärjää jotenkuten.
Kommentit (50)
Mielummin älykäs ja ahkera hoitaja kuin joku lässyttävä empaattinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielummin älykäs ja ahkera hoitaja kuin joku lässyttävä empaattinen.
Aidosti empaattinen ihminen ei lässytä kenellekään. Lässyttäminen ilmentää, että henkilö pitää vastapuolta itseään alempana. Empaattinen ihminen sen sijaan pystyy samastumaan toiseen vertaisenaan, ei surkuteltavana ressukkana. Hän kykenee ymmärtämään sen, miltä toisesta tuntuu ja miksi.
Asia erikseen ovat nämä keittiöemppikset, joiden mielestä empaattinen ihminen voivottelee, lässyttää, murehtii ja olettaa tietävänsä miltä toisesta tuntuu. Heitä on paljon, joten siinä mielessä en ole yllättynyt, että monen ihmisen käsitys empatiasta = lässytystä.
Myötätuntoista käytöstä ei myöskään hoitoalan koulutuksessa mitenkään opeteta. Ne, joille asia on helppo ja synnynnäinen, tai edes kotona opittu, saattavat olla hyviä hoitajia. Koulutuksen tulosta se ei kuitenkaan ole.
Mä olen pääasiassa tavannut tosi myötuntoisia, mutta samalla tehokkaita ja asiansa osaavia hoitajia. Monilta löytyy huumorintajuakin, mikä auttaa ainakin mua rentoutumaan. Välillä olen ollut asiasta todella yllättynytkin. Kun mut leikattiin pari vuotta sitten, odotin, että hoitajat kiireisinä hoitavat asiansa ja se siitä, mutta vaikka kiire olikin, he oli kuitenkin tosi lämpimän oloisia ihmisiä ja juttelivatkin mukavia. Heidän ansiostaan pelottava kokemus olikon lopulta ihan positiivinen.
Kiitosta vain hoitajille! Monessa vaikeassa elämäntilanteessa hoitajat on auttaneet mua paljon enemmän kuin varmaan arvasivatkaan.
Lääkärit taas on usein ihan toista maata... Monet heistä unohtaa sen työhönsä liittyvän asiakaspalvelun. Lääkäreiltä saa usein todella kylmää kohtelua, eikä he aina edes kuuntele potilasta. No, niin kauan kuin oleelliset asiat otetaan huomioon, niin mua ei haittaa.
Totta, nuorena hoitajana poltin itseni osittain siitä syystä loppuun. Kokemus on opettanut että tietynlainen henkinen välimatka on hyvä pitää, toki ystävällinen ja asiallinen on oltava. Mutta rajansa kaikella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko. Koen itse olevani hyvin empaattinen (ja erityisherkkä) ihminen ja olen hoitoalalla. Tiedän monia muitakin. Se että on empaattinen ei tarkoita että on sillä tavalla psyykkisesti rajaton, ettei osaa pitää toisten oloja ja tunteita erillään itsestään, tai että ei osaa hallita ajatteluaan vaan vatvoo työpäivän asioita vapaallakin. Tunnen kyllä hoitotyössä kohtaamieni ihmisten ahdistukset, pelot jne. tunneperäisesti, mutta ne eivät lamauta minua, enkä mieti niitä enää vapaalla.
Hmm.
Mikä sitten on sinun selitys sille, että suuri osa lääkäreistä ja hoitajista ja vastaavista ei ole kovin empaattisia?
Ap
Ainakin aiemmin sh-koulutukseen oli myös soveltuvuustestit. Näissä testeissä painotettiin nopeaa ongelmanratkaisukykyä ja juuri tuota tietynlaista kovuutta. Tämä juontaa juurensa sairaanhoidonhistoriasta, hierarkinen organisaatio ja sellainen hoidettavien yläpuolelle asettuminen, sillä Suomessakin oli vielä pitkään 70-luvulle asti ihmisten koulutustaso matala ja sh sekä "terveyssisar" oli koulutettu ihminen, jota "mökin muijan" tuli katsoa ylöspäin. Lääkäri olikin sitten jo Jumalasta seuraava. Lääkärien asenteisiin vaikuttaa varmasti myös se, että koulutukseen päästäkseen täytyy menestyä matemaattis-luonnontieteellisissä aineissa paljon keskitasoa paremmin, joten tuntevat olevansa älyllisesti korkeammalla tasolla kuin muut. Ylemmyydentunne ei kyllä ainakaan lisää empatiakykyä.
Työssä täytyy kehittää itselleen ammatti-identiteetti ja se osaltaan suojaa työntekijää. Rankatkin asiat on otettava asioina, ei henkilöidä niitä. Ei tällaista työtä pysty tekemään mikäli antaa sen mennä liian paljon henkilötasolle. Ystävällinen, asiallinen ja ammattitaitoinen työntekijä ei myöskään polta itseään loppuun, toisin kuin nämä jotka ottavat kaikki maailman murheet harteilleen. Olen minäkin kotona paljon herkempi ja empaattisempi, mutta töissä on pakko mennä tämän ammattiminän taakse piiloon. Muuten ei yksinkertaisesti jaksa. Sama pätee luultavasti poliiseihin ja palokunnan väkeen, hommat on otettava hommina, vaikka tulisi mitä vastaan. Oikein koville ottaneita tapauksia sitten puidaan tapahtumien jälkeen ja käsitellään mieltä painavat asiat tarvittaessa ammattilaisen avulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voidaanko siis ajatella että hoitajat ja muut ovat tavallaan hyvin kylmiä?
Potilaisiin on ihan hyvä pitää tietty etäisyys. Varmasti se monista tuntuu kylmältä suhtautumiselta, mutta etäisyys on myös osa ammatillisuutta.
Arvasinkin että joku mainitsee "ammatillisuuden" :D Ammatillisuus on se suojamuuri, minkä taakse hoitoalan ihminen vetäytyy, kun vuorovaikutuksenkeinot ei riitä. Se on hyvä tekosyy. Itse olen kyllä sitä mieltä, että oikeaan ammatillisuuteen kuuluu kyky kohdata ihminen ihmisenä, tasaveroisena. Kärsivän (yleensä potilailla on jokin kärsimystä aiheuttava ongelma, koska ovat hoitoon hakeutuneet) ihmisen kanssa toimiminen siten, että hoidolla saadaan hyviä tuloksia, edellyttää empatiakykyä. Ja empatia ei siis tarkoita mitään lässytystä tai voivottelua.
Totta! Mikään tunnetyöskentely ei kuulu hoitotyöhön. Ihminen jaksaa sitä työtä vain jos ajattelee työn työnä eikä lähde potilaiden/ asiakkaiden tunteisiin mukaan. Itseään pitää suojella.
Onneksi nykyään on soveltuvuuskokeet. Minusta ei olisi hoitotyöhön, olen liian empaattinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Totta! Mikään tunnetyöskentely ei kuulu hoitotyöhön. Ihminen jaksaa sitä työtä vain jos ajattelee työn työnä eikä lähde potilaiden/ asiakkaiden tunteisiin mukaan. Itseään pitää suojella.
Onneksi nykyään on soveltuvuuskokeet. Minusta ei olisi hoitotyöhön, olen liian empaattinen.
Potilaiden tunteiden ymmärtäminen on ihan eri asia kuin niihin mukaan lähteminen. Jos ei ensimmäistä pysty hanskaamaan, niin hoitoalalle ei pitäisi olla silloin mitään asiaa. Ei hoitajan pidä vaikeroida yhdessä potilaan kanssa mutta sen tajuaminen, että potilas "valittaa" siksi, että hänellä on paha olla, luulisi olevan ihan itsestäänselvyys hoitoalalla työskenteleville.
Ikävä kyllä se ei sitä ole. Työelämässä on vieläkin runsain joukoin äkseeraavia "KUULEPPA NYT REIPASTUT EI SE TEE NOIN KIPEÄÄ!!!" -kauhumarttoja. Toisaalta jos alalla on ihan yleinen käsitys, että empatia on potilaiden tunteisiin mukaan menemistä ja rajattomuutta, niin en ihmettele, että kauhumartat saavat mellastaa alalla vapaasti. Kun se on sitä ammatillisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Lääkäreillä on usein matikka-aivot ja matikka-aivot eivät usein ole niin "herkät". Ehkä.
Olen todella herkkä, todella matemaattinen ihminen. Mitä tarkoitat matikka-aivoilla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
MInusta ei olisi hoitajaksi, koska olen yliempaattinen ja herkkä.
Mutta ei minusta ole muuhunkaan ihmistyöhön. Erehdyin opiskelemaan työttömänä erityisopettajaksi ja nyt kärsin siitä, että murehdin kaikki työpäivieni illat oppilastapauksia, joita töissä tapaan. Olen ihan hajalla.
Haluaisin vetää näkymättömän rajan tuon kaiken väliin, mutten pysty. Nyt huomaan kyynistyväni ja miettiväni aika hirveitä asioita näistä oppilaista ja kannan hirveää syyllisyyttä ajatuksistani.
Vierailija kirjoitti:
Totta.
Olen erittäin herkkä/empaattinen ihminen. Pystyn hoitamaan erittäin kärsivää ihmistä päivässä tunnin. Sitä enemmän jos pitää niin kyllä, alan uupua tosi pahasti. Eli kyllä herkätkin ihmiset voivat hoitotöitä tehdä, mutta ei liian paljon.
Ei hoitotöitä pitäisi järjestää sillä lailla että tulee pitkiä työvuoroja. Ei potilaita pitäisi hoitaa liukuhihnatyönä, tukkutyönä. Se on huonoksi potilaille ja huonoksi hoitajille. Vain paatuneet tunteettomat hoitajat jaksavat.
Ja psyk osastoilla meno on vielä rankempaa. Sitä varten psyk osastoille jäävät töihin vain sadistiset hoitajat. Normaalit hoitajat eivät psyk osastojen menoa kestä.
Tuo on kyllä ihan paskaa, koen olevani empaattinen ihminen, en ole tunteeton, mutta osaan laittaa tunteet syrjään silloin kun on tarve, tieto ja itsensä tunteminen auttaa siinä.
Ensimmäisellä kerralla kun elvytin ihmistä, vanhaa haurasta, en tiennyt, että 100%kylkiluut katkeavat, aloin itkemään, satutin ihmistä ja kokeneempi hoitaja jatkoi. Ainoa kerta kun olen työssä itkenyt.
En väitä potilaalle, että tiedän tuskasi ja kipusi, en tiedä, vaikka olisin kokenut saman, en tiedä, kerro.
Pitää myös ymmärtää, että aina ei voi auttaa, potilaat ja omaiset usein odottaa ihmettä ja se aiheuttaa heissä ahdistusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielummin älykäs ja ahkera hoitaja kuin joku lässyttävä empaattinen.
Aidosti empaattinen ihminen ei lässytä kenellekään. Lässyttäminen ilmentää, että henkilö pitää vastapuolta itseään alempana. Empaattinen ihminen sen sijaan pystyy samastumaan toiseen vertaisenaan, ei surkuteltavana ressukkana. Hän kykenee ymmärtämään sen, miltä toisesta tuntuu ja miksi.
Asia erikseen ovat nämä keittiöemppikset, joiden mielestä empaattinen ihminen voivottelee, lässyttää, murehtii ja olettaa tietävänsä miltä toisesta tuntuu. Heitä on paljon, joten siinä mielessä en ole yllättynyt, että monen ihmisen käsitys empatiasta = lässytystä.
Muuten olen samaa mieltä, mutta toinen ihminen ei voi tietää miltä toisesta tuntuu, vaikka olisi kokenut saman, vaikka tietäisi mistä vaiva johtuu jne.
Olisin ihan hirveästi halunnut eläinlääkäriksi, mutta oon niin herkkä että tiedän etten olisi pystynyt siihen. Olisihan se varmaan aika outoa omistajalle, jos se eläinlääkäri pillittää silmät päästä siinä vieressä kun siihen eläimeen sattuuu.
Herkkyyttä ja empaattisuutta pidetään positiivisinä ominaisuuksina, mutta ne tuntuvat antavan monelle pakopaikan, en voi tehdä kun olen niin empaattinen. Silloin on vain kaivettava se martta esiin.
Olen itse ollut myös hoidettavana ja eniten on luottamusta herättänyt ne martat, jotka ovat sanoneet, uskon kipuihisi, etsineet kipulääkkeen, jolla kohtuullisesti on päässyt liikkeelle ja sitten on menty vaikka on sattunut.
Empatia on sitä, että kykenee asettamaan itsensä potilaan ja läheisten näkökulmaan. Empaattinen hoitaja ei lässytä, vaan huomioi hoitaessaan esimerkiksi sen, että kertoo potilaalle ja omaisille etukäteen, mitä seuraavaksi toimenpiteessä/hoidossa tehdään tai tapahtuu. Hän myös hoitaa kivun ennakoivasti, antaa vaikkapa kivuliaalle leikkauspotilaalle kipulääkkeen ennen haavan puhdistusta ja siteiden vaihtamista. Hän tunnistaa herkästi henkisen tuen tarpeen myös silloin kun potilas ei pue sitä sanoiksi. Empaattinen hoitaja ei muutu välinpitämättömäksi potilaan tarpeille siksi, että on nähnyt valtavan määrän potilaita ja näiden vaivoja. Hän ei paadu, vaan pienillä asioilla tsemppaa ja luo turvallisuutta. Hän on kohtelias, asiallinen ja monesti vähäeleisellä tavalla kuitenkin lämminhenkinen ja turvallinen.
Jos täytyy kertoa syöpädignoosi 10 ihmiselle per päivä, 300 päivää viikossa useamman vuoden, niin voihan siinä vähän leipääntyä, eikä jaksa elää tunteessa enää ihan täysillä mukana, vaikka olisi pirunhyvä spesialisti muuten.
Ei empatia ole täysillä tunteessa mukana elämistä. Se on sympatiaa.
En kyllä ole kuullut tällaista osastolla olleilta enkä muilta hoitajilta. Kuulemani mukaan psyk.hoitajien työ on helpointa ja mukavinta. Hullut pitävät huolen itsestään ja osastoilla on hiljaista ja rauhallista. En myöskään tunne itseni lisäksi yhtään osastokävijää joka ei olisi arvostanut saamaansa hoitoa.