The Walking Dead, kausi 10 - OFFICIAL
Kommentit (969)
Asuuko siellä kuningaskunnassakin vielä väkeä. Minusta kuningaskuntakin mainittiin viime jaksossa. Ei sitä kyllä kai näytetty ole.
On vaikea muistaa, missä milloinkin ollaan, kun näytetään vain sisätiloja. Kun ihmiset vieläpä vaihtavat asuinpaikkaansa.
Millä tavalla kuiskaaja saivat suuren puun kaatumaan.
Ihmettelen vain, kun sarjassa juteltiin, että eihän siinä ollut edes juuret lahot. Päiviteltiin, että ei kai se ole voinut itsestään kaatua.
Eli miten kuiskaajat saivat itselleen sellaiset voimat, että puu kaatuu siten, että siitä ei 100 % varmaan voi sanoa, onko se kaatunut itsestään vai onko joku kaatanut sen.
Rickin ja Michonnen jälleenkohtaaminen ei tule tapahtumaan tässä TV-sarjassa, vaan niissä kolmessa TV-elokuvassa jotka on tekeillä. Sarjakuvissa on materiaalia vielä kolmeen kauteen, joten missään nimessä 11. kausi ei tule olemaan viimeinen. Tämä kausi mennee whisperersien kanssa, ja sitten alkaa commonwealth tarina. Veikkaisin kuitenkin että tuo tullaan tiivistämään kahteen kauteen, joten uskoisin 12. kauden jäävän viimeiseksi.
Vierailija kirjoitti:

Minusta Michonne ja kuningas ovat paljon parempi pari. Tosin jos kunkku kuolee, niin ei se kaua kestä. Ajattelen kuitenkin, että se pusu johtaa jatkoon.
Katsoin jonkun huonon ja lyhyen trailerin, jossa se autisti keksijä (nimi hävis just mielestä) kuulee naisen äänen radiossa. Varmaankin commonwealthista.
Ihmettelen miten commonwealth + kaatisnaisen paikka + tietonaisen paikka sopivat samaan tarinaan. Ovatko siis vahvoja omia yhteisöjään kaikki ja kaikissa ollaan paljon edellä meikäläisiä (kun meikäläiset vaan sotii koko ajan)
Miksi muka tuossa joukossa on vain se Eugene, joka osaa ajatella älykkäitä teknisiä asioita.
Kummallisen vähän mitään asiantuntijoita muutenkin. Lähinnä tappelun ammattilaisia näyttäisivät olevan.
Nytkin vain ykis lääkäri, se siddiq. (eikä hänkään vielä valmis)
Miten ihmeessä ne tuhlaa niitä vähiä lääkkeitä ja lääketarpeita. Rautakäsi antoi sideharsoa whispersille ja kun Lyydiaa vähän lyötiin, niin sille laitettiin tiputus. Luulisi säästettävän sitä tiputus estettä vähän tärkeämpiin ja vaarallisempiin tilanteisiin.
Eikö ne typerykset tajua että tuokin elintaso tulee loppumaan, kun mitään uutta tuotantoa ei viitsitä suurissa määrin saada aikaan.
Eikö lääkäreille ja kemisteille tule mieleen mennä lääketehtaalle muutaman insinöörin ja koneasentajsn kanssa tutkimaan, miten saada tuotanto päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulemma seuraava kausi on tilattu. Koska tää oikeen loppuu kun piti jo aikoja sitten loppua.
Niinpä, mutta kai ne vetkuttaa juonta tarkoituksella, eikös silloin kun Rick poistui ollut tarkoitus että näyttelijä pitää taukoa sarjan tekemisestä, mutta mahdollisesti vielä palaa sarjaan. Loppuisiko sarja sitten ehkä Rickin paluuseen ja pääsevät Michonnen kanssa takaisin yhteen. Tällä juonen etenemistahdilla tuotakin tosin saadaan odottaa ikuisuus.
Sinällään huvittavaa että tuo edellisen 9. kauden DVD-boksiakin mainostetaan vain Rick Grimesin kuvalla, vaikka hän oli mukana vain 5 ensimmäisessä jaksossa vaikka koko kausi kesti 16 jaksoa.
https://cdon.fi/elokuvat/the-walking-dead-kausi-9-6-disc-44210774
Luultavasti siinä vaiheessa kun Rick Grimesin esittäjä (Andrew Lincoln) ilmoitti haluavansa jättää sarjan, niin tuottajat rupesivat varta vasten vitkuttelemaan ainakin 8. kauden aikana kun Neganista ei päästy eroon millään konstilla. Pelkona oli varmaankin katsojalukujen lasku ilman Rickin hahmoa.

Miten se vitkuttelu esti katsojalukujen laskua. Ennemmin se edisti sitä.
Miksi se tietonainen halusi Maggien luokseen. Mikä siinä maggiessa oli niin erikoista.
Se Maggien ja Glenniin poika on judithia hiukan vanhempi.
Sarjakuviss siitä tuli pikkurikollinen, kun Maffiella ei ollut aikaa kasvattaa, kun kiinnosti vaan muut jutut. Ärsyttävästi tehty. Glenn olisi kasvattanut hyvin.
Tyhmää palkata näyttelijä toiselta mantereelta päätähdeksi.
Tylsää, kun lähtevät commonwealthiin, niin sitten näytetään vain osaa päänöyttelijöistä. Tulee paljon uusia tyyppejä taas sarjaan. (jotka ei kiinnosta ollenkaan)
Kuka on suosikkihahmonne tällä hetkellä?
Mun on ehkä Daryl ja kakkosena Siddiq
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulemma seuraava kausi on tilattu. Koska tää oikeen loppuu kun piti jo aikoja sitten loppua.
Niinpä, mutta kai ne vetkuttaa juonta tarkoituksella, eikös silloin kun Rick poistui ollut tarkoitus että näyttelijä pitää taukoa sarjan tekemisestä, mutta mahdollisesti vielä palaa sarjaan. Loppuisiko sarja sitten ehkä Rickin paluuseen ja pääsevät Michonnen kanssa takaisin yhteen. Tällä juonen etenemistahdilla tuotakin tosin saadaan odottaa ikuisuus.
Sinällään huvittavaa että tuo edellisen 9. kauden DVD-boksiakin mainostetaan vain Rick Grimesin kuvalla, vaikka hän oli mukana vain 5 ensimmäisessä jaksossa vaikka koko kausi kesti 16 jaksoa.
https://cdon.fi/elokuvat/the-walking-dead-kausi-9-6-disc-44210774
Luultavasti siinä vaiheessa kun Rick Grimesin esittäjä (Andrew Lincoln) ilmoitti haluavansa jättää sarjan, niin tuottajat rupesivat varta vasten vitkuttelemaan ainakin 8. kauden aikana kun Neganista ei päästy eroon millään konstilla. Pelkona oli varmaankin katsojalukujen lasku ilman Rickin hahmoa.
Miten se vitkuttelu esti katsojalukujen laskua. Ennemmin se edisti sitä.
Ei se Rick vs Negan kamppailu pitkittäminen 7. ja 8. kaudella todellakaan estänyt niiden katsojalukujen laskua, mutta nähtävästi tuottajat ja käsikirjoittajat yrittävät vain pelata varman päälle pitämällä Rickin mukana mahdollisimman pitkään vaikka tällä oli nähtävästi jo lähtöhaluja. Tuota kädenvääntöä olisi voinut hyvinkin tiivistää vaikkapa niin että Neganista olisi päästy eroon 8. kauden puolessa välissä ja Rick olisi poistunut sarjassa 8. kauden viimeisessä jaksossa.
Tällä kaudella on otettu mukaan enemmän psykologisia tekijöitä. Esim. Carolin lääkesekoilu. Lisäksi on aika selvää, että Siddiqin lääkäriystävä on hänen kuvitelmaa. Siinä naamarijengin teloitushässäkässä tapahtui jotain, mitä ei ole vielä kerrottu, ja liittyy Siddiqiin.
Viime jaksossa Negan todennäköisesti kuvitteli tämän Brandonin, jota ei ole aiemmin nähty, ja joka oli kaikin puolin epärealistinen hahmo, ja tiesi hyvin yksityiskohtaisesti asioista. "Brandonin" tappamat äiti ja poika olivat myös kaikin puolin aika epätodellisia hahmoja. Molemmat vain tupsahtivat jostain siistit vaatteet yllään jne. Joko Negan tappoi heidät itse tai sitten olivat kuvitelmaa.
Ai, musta Neganin superfani Brandon oli ihan uskottava ja hyvä hahmo ja idea .Noinhan se menee, että kenestä tahansa saadaan puheissa jälkeenpäin ihailtava sankari, maailman kovin jätkä tms. Neganin kannalta myös opettavaa, että mitä helvettiä mä ole. tehnyt ja luonut, tällaiset tyypit mua ihailee....Olisin odottanut että tää Brandon olisi piinannut Negania pari jaksoa, mutta N kyllästyi siihen sitten tosi nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Tällä kaudella on otettu mukaan enemmän psykologisia tekijöitä. Esim. Carolin lääkesekoilu. Lisäksi on aika selvää, että Siddiqin lääkäriystävä on hänen kuvitelmaa. Siinä naamarijengin teloitushässäkässä tapahtui jotain, mitä ei ole vielä kerrottu, ja liittyy Siddiqiin.
Viime jaksossa Negan todennäköisesti kuvitteli tämän Brandonin, jota ei ole aiemmin nähty, ja joka oli kaikin puolin epärealistinen hahmo, ja tiesi hyvin yksityiskohtaisesti asioista. "Brandonin" tappamat äiti ja poika olivat myös kaikin puolin aika epätodellisia hahmoja. Molemmat vain tupsahtivat jostain siistit vaatteet yllään jne. Joko Negan tappoi heidät itse tai sitten olivat kuvitelmaa.
Nuo siddiqin asiat, joista kirjoitat, on multa jääneet täysin huomaamatta. En ole huomannut edes lääkäriystävää.
Sen sijan Luulen, ettei ne Neganin kohtaamat henkilöt olleet kuvitelmaa. Miten maila ja takki olisivat ilmestyneet. Sitä vaan ihmettelen, että miksei Negan-fani ole päästänyt Negania karkuun, kun kerran Lyydia onnistui siinä heti halutessaan. Ja miten se fani löysi Neganin ja muut eivät.

Lisään, että kyllähän se tietonainenkin oli matkustanut kaukaa pakettiauton ja kahden naisen kanssa. Hän oli tyylikkäissä vaatteissa j puhtaissa hiuksissa.
Kun taas päähenkilöporukka joutuu jatkuvasti kahnauksiin.
Vierailija kirjoitti:
Se Maggien ja Glenniin poika on judithia hiukan vanhempi.
Sarjakuviss siitä tuli pikkurikollinen, kun Maffiella ei ollut aikaa kasvattaa, kun kiinnosti vaan muut jutut. Ärsyttävästi tehty. Glenn olisi kasvattanut hyvin.
Rikun pakko korjata. Sittenkin Judith on hiukan Glenniin poikaa vanhempi. Judith sai alkunsa silloin, kun Rick oli vielä sairaalassa ja Maggie ei vielä ollut sarjassa.
Jos mietitään lehtiä, niin onhan tässä vielä paljon tapahtumaa ennen kuin se lehtien kuvaama sarjan loppuminen tapahtuu.