Lue keskustelun säännöt.
Sain lapset nuorena (19.v) ja mietin vieläkin miksi sain niin paljon arvostelua osakseni
06.10.2019 |
2000- luvun alussa ja tuntui ettei kukaan hyväksynyt sitä että halusin lapset nuorena. Kukaan ei taempannut tai sanonut että kyllä sinä pärjäät. Neuvolassakin varoiteltiin että kun ero tulee hae apua yms.
Mies oli kuitenkin siihen aikaan töissä, minä opiskelin ammattikoulussa.
Opinnot oli hiukan kesken mutta jatkoin niitä kun esikoinen oli vuoden. Valmistuin ja päätimme että teemme vielä toisen lapsen heti perään.
Olin lapsien kanssa kotona kunnes nuorin täytti kolme, ei ollut mitään tressiä asuntolainasta kun asuimme vuokralla ja raha riitti ihan tavalliseen elämiseen.
Kun kuopus täytti kolme jatkoin opintoja ja sen jälkeen työllistyin heti, otimme asuntolainan ja elämä on tavallista perhe-elämää teinien kanssa.
Joskus mietin että potevatkohan ne sukulaiset huonoa omatuntoa jotka mollasivat meitä tyyliin ”mitä tostakin tulee” ja ”nyt on heidänkin elämä pilalla”
Muistan kun itkin näiden sanojen vuoksi, ja siksi halusinkin sanoa että ei kannata nuorelle odottavalle äidille kertoa negatiivisia mielipiteitään jos niitä on, ole mielummin hiljaa.
Kommentit (6)
Vierailija kirjoitti:
Miksi edes mietit 20 vuoden takaisia asioita?Nauttisit elämästä, kun kaikki on kerran hyvin.
Luepa joskus miten julmasti täällä palstalla puhutaan yli 40v äideistä niin huomaat, ettei kukaan ole turvassa.Ei kannata keskittyä muihin ihmisiin vaan omaan itseensä ja perheeseen.
Asia tuli mieleeni kun juttelin nuoren ihmisen kanssa joka odottaa esikoistaan, oli saanut samanlaista kohtelua osakseen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä kannattaa miettiä onko kirjoittamasi totta, kun vieläkin palaat asiaan.
Nämä kuormittavat sinua ja se ei ole fiksua. Anna olla.
Itse sain ensimmäisen lapsen 21 vuotiaana ja 3,5 v päästä meillä oli 3 lasta.
Appivanhemmat auttoivat ja opiskelimme yliopistolla koko ajan. Mieheni valmistui vuotta aikaisemmin.
Meidän kannalta hyvää oli se, kun nuorena sitä venyi ja paukkui . Asuimme pienessä kaksiossa ja se oli riittävä. Rahaa ei ollut juurikaan, rakkautta sitäkin enemmän. Ilman appivanhempia tämä ei olisi onnistunut. Päivähoitomaksu oli ilmainen, lahjoituksena saimme vaatteita, leluja, vuokraakaan emme joutuneet muistaakseen maksaa.
Työtä hakiessani oli helppo sanoa lapset on tehty.
Huono puoli oli, joka ei meillä tapahtunut, mutta muilla tapahtui, äiti ei mennyt kesäisin töihin. Ja he eivät työllistyneet. Meillä lapset olivat vuosia putkeen tarhassa. Isovanhemmat ottivat joka ma yhden tytöistä kotiinsa, muut 2 jäivät tarhaan ja pe pääsi kaikki mummolaan. Olikin tosi outoa, kun mies sai ensimmäisen palkallisen kesäloman.
Ja kun ostimme asunnon. Appivanhemmat vaativat. Ostimme 5 huonetta ja keittiön, 99% velalla. Fiksumpaa olisi ollut mennä yksiöstä isompaan.
Kumi meni puhki ja raskauduit on eri kuin toivottu lapsi 🤔
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kannattaa miettiä onko kirjoittamasi totta, kun vieläkin palaat asiaan.
Nämä kuormittavat sinua ja se ei ole fiksua. Anna olla.
Itse sain ensimmäisen lapsen 21 vuotiaana ja 3,5 v päästä meillä oli 3 lasta.
Appivanhemmat auttoivat ja opiskelimme yliopistolla koko ajan. Mieheni valmistui vuotta aikaisemmin.Meidän kannalta hyvää oli se, kun nuorena sitä venyi ja paukkui . Asuimme pienessä kaksiossa ja se oli riittävä. Rahaa ei ollut juurikaan, rakkautta sitäkin enemmän. Ilman appivanhempia tämä ei olisi onnistunut. Päivähoitomaksu oli ilmainen, lahjoituksena saimme vaatteita, leluja, vuokraakaan emme joutuneet muistaakseen maksaa.
Työtä hakiessani oli helppo sanoa lapset on tehty.
Huono puoli oli, joka ei meillä tapahtunut, mutta muilla tapahtui, äiti ei mennyt kesäisin töihin. Ja he eivät työllistyneet. Meillä lapset olivat vuosia putkeen tarhassa. Isovanhemmat ottivat joka ma yhden tytöistä kotiinsa, muut 2 jäivät tarhaan ja pe pääsi kaikki mummolaan. Olikin tosi outoa, kun mies sai ensimmäisen palkallisen kesäloman.
Ja kun ostimme asunnon. Appivanhemmat vaativat. Ostimme 5 huonetta ja keittiön, 99% velalla. Fiksumpaa olisi ollut mennä yksiöstä isompaan.
Kerroin jo miksi palasin asiaan koska juttelin juuri nuoren odottavan äidin kanssa ja siinä sitten tuli muisteltua omaa ensimmäistä raskautta ja ihmisten suhtautumista siihen. Ihme ajattelua että jos ajattelen asiaa se ei muka ole totta.
Ap
Äidiksi ryhtyminen tuntuu olevan lähes joka tapauksessa jollakin lailla moitittava asia, mikä on mielestäni aivan saakelin raivostuttavaa. Naiset saavat väistämättä osakseen uskomatonta sontaa mitä tulee lasten hankintaan ja kaikkeen aihetta sivuavaan. Joko olet liian nuori ja tietämätön hankkimaan jälkikasvua tai sitten alatkin olla jo turhan iäkäs edes harkitsemaan perheen perustamista ja terveen lapsen synnyttämistä. Äitiyttä arvostetaan yleisesti surullisen vähän. Se valtava työmäärä, psyykkinen ja fyysinen kuormitus mitä äidit universaalisti käyvät läpi lisääntyessään ja lapsia kasvattaessaan tuntuu olevan kovin mitätöntä yhteiskunnan silmissä. Minua surettaa esimerkiksi se, kuinka yksinhuoltajaäitejä mollataan ja jopa hyljeksitään niin tuntuvasti. Yksin lapsista huolehtivan naisen tulisi kaiken järjen mukaan herättää suurta empatiaa ja auttamishalua muissa, mutta ihmiset tuntuvat lähinnä ivailevan pahantahtoisesti ja jättävän naisparat yksin hoitamaan "taakkansa".
No joo. Pahoittelut rönsyilevästä tunnepurkauksesta. Se mitä oikeasti halusin sanoa, on se, että kunnioitan suuresti äidiksi ryhtyviä (nuoria) naisia, jotka kykenevät ottamaan valtavan vastuun uuden ihmiselämän luomisesta.
Miksi edes mietit 20 vuoden takaisia asioita?Nauttisit elämästä, kun kaikki on kerran hyvin.
Luepa joskus miten julmasti täällä palstalla puhutaan yli 40v äideistä niin huomaat, ettei kukaan ole turvassa.
Ei kannata keskittyä muihin ihmisiin vaan omaan itseensä ja perheeseen.