Lue keskustelun säännöt.
En pysty itkemään läheisten kuolemaa, en edes hautajaisissa. Mikä minulla on?
05.10.2019 |
Kuollut mummot, setiä, enoja, mutta ei vain tule kyyneleet. Aina ihmettelen miten muut pystyvät hautajaisissa itkemään. Olen varmaan tunnekylmä :(
Pari vuotta sitten isäni sairastui ja silloin kyllä itketti, koska pelotti miten käy. Onneksi parani.
Kommentit (24)
Jos kuitenkin tunnet myötätuntoa, ei hätää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos kuitenkin tunnet myötätuntoa, ei hätää.
Viimeksi eilen kuoli eno. Tuntui harmittavalta ja sääliksi käy äitiäni, koska hänen veljensä. On nytkin vähän harmittava olo ja jatkuvasti ajatuksissa tapahtunut, koska ei ollut kovin vanha, mutta en pysty itkemään.
Kerro kuinka saavutit tämän tilan? Kuulostaa vapauttavalta.
Oletko syönyt masennuslääkkeitä? Minulta ne vei kyvyn itkeä.
Vierailija kirjoitti:
Oletko syönyt masennuslääkkeitä? Minulta ne vei kyvyn itkeä.
En ole. Pystyn kyllä itkemään, mutta en osaa itkeä läheisen kuolemaa. Lapsesta asti ollut näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai ehkä olen koko ajan jo valmiiksi varautunut kuolemiin, koska tiedän niiden joskus tapahtuvan. Aika usein on pelko vanhempien menettämisestä, kun ikää tulee jatkuvasti lisää. Edellinen läheinen ihminen kuoli 9 vuotta sitten ja silloin ihmettelin miksi hautajaisia niin usein, kun oli vasta pari vuotta sitten ollut. Sanoin siskolleni, että miksei voi mennä kerrankin 10 vuotta seuraaviin. Ei toteutunut ihan.
Ehkä niin paha adhd ettei pysty keskittymään itse tilanteeseen ja ymmärtämään sen vakavuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään. Koska ajattelen, että kuolema on vapautus, ja kuolleella on kaikki hyvin. Jos kuolee saappaat jalassa, niin hän kuoli parhaimmalla tavalla. Isäni kuoli näin kasikymppisenä, lucky him. Jos kuoli hoitokodissa, niin onneksi pääsi pois.
Vain yhden kerran olen itkenyt hautajaisissa: kun veljeni vauva kuoli.
Vierailija kirjoitti:
Kerro kuinka saavutit tämän tilan? Kuulostaa vapauttavalta.
Mitä tarkoitat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kyseessä on ollut sinulle ei niin läheisiä ihmisiä. Kuten itse sanoit, itketti sinua kun oma isäsi oli sairas.
Kun äitini kuoli, en hautajaisissa itkenyt.
Äiti on niin sairas, että toivoin hänen pääsevän pois, mitään toivoa paranemiesta ei ollut. Olin helpottunut kun hän lähti, pidin kädestään kiinni ja kerroin, että rakastamme häntä ja olemme kiitollisia hänelle, emmekä häntä unohda. Kerroin, ettei meillä ole hätää, pidämme toisistamme huolen, kehoitin lempeästi päästämään irti, siihen hän rauhallisesti nukahti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ongelmana se, että vaikka itkettäisi, niin en "pysty" itkemään julkisesti. En tiedä mikä siinä on, en edes äitini hautajaisissa pystynyt vaan yritin olla näyttämättä mitään. Tuntuu jotenkin tosi nololta itkeä julkisesti vaikka muut hautajaisissa itkevätkin. Tuntuu että kauhea paino on koko ajan rinnassa kun en ole pystynyt itkemään suruani äidistäni, en edes yksin kotona. En ymmärrä mistä johtuu tämä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko syönyt masennuslääkkeitä? Minulta ne vei kyvyn itkeä.
En ole. Pystyn kyllä itkemään, mutta en osaa itkeä läheisen kuolemaa. Lapsesta asti ollut näin.
Muistan, kun olin 7-vuotiaana pappani hautajaisissa ja kysyin tädiltä "Mitä?", kun hän itki. En siis silloinkaan ymmärtänyt miksi kaikki itkevät. Enkä ole koskaan pitänyt haudoilla käynneistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ongelmana se, että vaikka itkettäisi, niin en "pysty" itkemään julkisesti. En tiedä mikä siinä on, en edes äitini hautajaisissa pystynyt vaan yritin olla näyttämättä mitään. Tuntuu jotenkin tosi nololta itkeä julkisesti vaikka muut hautajaisissa itkevätkin. Tuntuu että kauhea paino on koko ajan rinnassa kun en ole pystynyt itkemään suruani äidistäni, en edes yksin kotona. En ymmärrä mistä johtuu tämä?
Minulla juuri näin! Tuntuu nololta isossa joukossa itkeä enkä halua näyttää heikkouttani 50 ihmiselle.
Ap
Jos kuitenkin pystyt ylipäänsä itkemään edes jotain, niin ei varmaan ole syytä huoleen.
Ei kuoleman tarvitse olla surullinen ja itkettävä asia. Me kaikki kuollaan joskus ja se on tämän maallisen elämän päätös. Mutta se voi olla myös hyvä asia, joten miksi surra sitä? Jos ihminen on elänyt ja kuolema tulee luonnollisena päätöksenä niin se on ok. Eri asia jos ihminen kuolee kun kaikki on vielä kesken, lapsena esim, menee pois liian aikaisin, tai kuolema on jotenkin traaginen tapahtuma, väkivaltainen tms.
Uskon, että saatat itkeä kun vanhempasi kuolevat tai jos sinulta kuolee puoliso tai mahdolliset lapset. Silloin itkee ihan kaipuusta ja siitä surusta, ettei koskaan enää näe rakastaan. Minä en itke enoja, enkä tätejä, enkä serkkuja, en julkkiksia tms mitkä on vain ihmisiä, joita en ole koskaan tuntenut. Mutta ihan lähimpien kuolema tulee olemaan erittäin vaikea pala, sen tiedän.
No jos itkeminen tuntuu ikään kuin suoritukselta julkisessa tilanteessa, ei ihme, että siihen ei pysty. Suru on ihmisten oma intiimi asia ja kukin ilmaisee tai on ilmaisematta sitä omalla tavallaan. Hautajaisiin liittyy joskus vähän teatraalisia elementtejä, riippuu niin paljon tilanteesta. Mutta ei pidä syyllisyyttä siitä kantaa, jos ei itke. Itse päähenkilöä eli vainajaa asia ei siinä kohtaa varmastikaan paljon kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ongelmana se, että vaikka itkettäisi, niin en "pysty" itkemään julkisesti. En tiedä mikä siinä on, en edes äitini hautajaisissa pystynyt vaan yritin olla näyttämättä mitään. Tuntuu jotenkin tosi nololta itkeä julkisesti vaikka muut hautajaisissa itkevätkin. Tuntuu että kauhea paino on koko ajan rinnassa kun en ole pystynyt itkemään suruani äidistäni, en edes yksin kotona. En ymmärrä mistä johtuu tämä?
Sua on saatettu lapsena moittia siitä, jos olet näyttänyt tunteesi julkisesti. Tai sitten olet nähnyt nuorena jonkun tulevan moitituksi siitä, että näytti tunteensa. Näin siitä muodostuu sellainen tiedostamaton sääntö, ettei tunteita saa näyttää.
Vierailija kirjoitti:
No jos itkeminen tuntuu ikään kuin suoritukselta julkisessa tilanteessa, ei ihme, että siihen ei pysty. Suru on ihmisten oma intiimi asia ja kukin ilmaisee tai on ilmaisematta sitä omalla tavallaan. Hautajaisiin liittyy joskus vähän teatraalisia elementtejä, riippuu niin paljon tilanteesta. Mutta ei pidä syyllisyyttä siitä kantaa, jos ei itke. Itse päähenkilöä eli vainajaa asia ei siinä kohtaa varmastikaan paljon kiinnosta.
Jos kuollut näkisi hautajaisensa, ei varmaan edes haluaisi kaikkien itkevän. Niinhän se normaalistikin menee. Isäni oli sairas eikä ymmärtänyt miksi kaikki koko ajan itkevät.
En itke minäkään hautajaisissa. Tähän mennessä kaikki hautajaiset, joissa olen käynyt, ovat olleet helpotus. Ikäihminen on kuollut pitkäaikaisen sairauden jälkeen tai kuolemansairas on päässyt tuskistaan.